Livbox - maaliskuu 2015

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Jokohan kaikki ovat oman boxinsa saaneet hyppysiin, etten pilaa jonkun yllätystä? Livbox saapui mulle siis kyllä jo viime viikolla, mutta hetken aikaa ajattelin tällä kertaa panttailla sitä. Mun odotukset boxien sisältöihin on nyt jotenkin kummallisesti kasvanut. Nyt on ollut muutamia niin huippuja boxeja, että sitä jotenkin odottaa koko ajan parempaa. Onneksi tälläkin kertaa sisältö miellytti ainakin mua todella paljon :)


Maaliskuun boxin sävynä oli ihana hentoinen mintunvihreä ja boxissa oli yhteensä kahdeksan tuotetta. Kuusi tuotetta sekä kaksi hajuvesinäytettä, sekä naisille että miehille. Täysikokoisia oli neljä, kaksi isoa näytettä ja nuo kaksi hajuvesinäytettä.


Olipa taas kiva, että boxista tuli hajuvesinäytteitä. Naisille oli Chloé Love Story ja miehille Calvin Klein Reveal. Me Niksun kanssa molemmat tykätään näistä näytteistä ja tälläkin kertaa tuoksu osui ja upposi. Niksulle siis. Reveal kolahti niin kovaa, että sitä onkin jo toivottu synttärilahjaksi :)

Mä ainakin henkilökohtaisesti tykkään, kun boxista tulee hiustenpesuaineita. Tällä kertaa boxista paljastui Dove Oxygen & Moisture shampoo sekä hoitoaine. Niin söpön kokoiset putelit ja täydelliset matkalle tai vaikka salille. En ollutkaan näistä vielä kuullut ja innolla lähtee testattavaksi. Näiden sanotaa kosteuttavan ja tuovan hiuksiin eloa.

Ihmettelin kovasti, miksi boxi tuoksuu ihan karkille. Olin varma, että sinne oli piilotettu joku pikkuiruinen aski namuja, mutta namu olikin pipettipullossa. Nailfix Yummy Gummy - kynsinauhaöljy on niin hekumallisen naminen tuoksu, että tekisi mieli melkein lipaista. Tämä todellakin tulee tarpeeseen. Mun nakit näyttää taas ihan kuolleilta rupuilta. Ja mikä sen ihanampaa kuin nuuskutella herkullisia nakkeja :D Todellakin tulee siis käyttöön!

Lumene Bright Now Vitamin C kiiltoa kontrolloiva kasvovoide oli todella mieluisa yllätys! Sitä täydellistä kasvovoidetta edelleen metsästän ja tätä vasta innolla lähdenkin testaamaan. Mun naama kun rasvoittuu päivän aikana niin paljon, että toivoisin tämän vähän kontrolloivan sitä.

Rimmel Provocalips oli ehkä tämän boxin mielenkiintoisin tuote. Olin näistä ehtinyt jo jonkun verran lukea ennen kuin boxin sain ja kaikki ovat näitä hehkuttaneet super paljon. Kuulemma tajuttoman hyvin huulilla pysyvä kaksivaiheinen huulipunakiilto. Tämä pitääkin sitten pistää supertestiin ja työpäiväksi huulille. Katsotaan miten kestää. Minulle tuli sävy 500 Kiss Me You Fool, erittäin ihana tumman punainen.

Viimeisenä vielä Bangerhead Professional Fresh Me Up! kuivashampoo. Nämä ovat myös tuotesarja, jota testaan äärimmäisellä innolla. Mun nykyinen lemppari Batiste ei tunnu toimivan enää toivotulla tavalla. Siis ihan sen takia, että tuo mun juurikasvu on sen verran tumma. Vaaleilla hiuksilla tätä ongelmaa ei ollut, eli kuivashampoon vaaleutta ei näkynyt. Josko tämä Bangerheadin yksilö ei jättäisi vaaleaa jauhetta jälkeensä. Innolla siis testaamaan. Boxista tuli myös 10€ alennuskuponki Bangerheadille. Voi että, kun tekisi taas mieli tehdä tilaus :D


Täällä siis tykättiin sisällöstä taas. Mites siellä? Minkä sävyisen Provocalipsin te saitte? Vai tuliko jotain ihan muuta kuin mulla?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Pitäisi kyllä jotain kuivasampoota testata, en vaan keksi mitä, en ole siis koskaan yhtään kuivasampoota käyttänyt... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, todellakin suosittelen testaamaan! Mä olen ainakin ihan koukussa. Voisin suositella vaikka ens alkuun halpaa Herbinaa (tuuheuttava) ja pääset vähän kosketuksiin etkä menetä paljoa rahaa. Se toimii hyvin :)

      Poista
  2. Hauskan oloinen. Dovet on testattu tovi sitten, ihan ok mun tukalle, mutta kun samassa hintaluokassa on niitä jotka toimivat niin hyllyyn jäävät :) Kuivashamppoita tykkään kokeilla kanssa, että odotellessa sitä arviota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivashampoosta tulossa sit tottakai arviota :) Mä tykkäsin kans noista Doveista :)

      Poista
  3. Hihii, tuo kynsinauhaöljy oli kyllä niin herkullisen tuoksuista, että sitä teki miltei mieli maistaa.. :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tuota öljyä jo tehokäyttänyt...alkaa huolestuttaa kun putelissa näkyy jo selkeä vaje :O :D

      Poista
  4. Ahhh, Nailfixin kynsinauhaöljyt. <3 Oon käyttäny pari vuotta vaan niitä, ne kaikki tuoksuu aivan ihanilta ja on tosi tehokkaita.

    Toi Provocalips kuulostaa tosi mielenkiintoselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo öljy on niin nams! Olen todella sitä jo kuluttanut. Tehokas myös!

      Joo, mäkin odottelen innolla. Ja teen sille tehotestin. ;) Kestääkö todella 16h? ;)

      Poista