Sampar - Nocturnal Rescue Mask

torstaina, maaliskuuta 19, 2015

Kuten teille olen kertonut, olen tehnyt vaikka ja vallan mitä kasvojeni iholle, että pääsisin eroon aknesta. Antibioottikuurinkaan jälkeen ei iho ole ollut entisensä (voi mur näitä e-pillereitä, sanon vaan), joten olen testannut erinäisiä tuotteita oikein urakalla. Siis oikeasti, tämän taistelun myötä mulla on putelien määrä varmaan tuplaantunut. Toiset tuotteet ovat olleet yhtä tyhjän kanssa, kun taas toiset ovat tuntuneet tekevän ihmeitä ihan yhdessä yössä. Kuten tänään esitelyssä oleva Sampar Nocturnal Rescue Mask.


Sampar on ranskalainen, selektiivinen ihonhoitosarja, joka haluaa tarjota käyttäjilleen välittömästi tuloksia pitkäaikaisin vaikutuksin. Sarja on perustettu jo vuonna 2004. Mulle sarja oli oikeastaan ihan tuntematon, mitä nyt muutamassa blogissa olin tästä lukenut pikaisesti ja nimi kyllä oli jäänyt mieleen. Tässä vaiheessa mun on pakko kiittää ihanaista Tarua, joka muisti mun ihokamppailun ja luettuaan tästä hän vinkkasi mullekin. Kiinnostuin tuotteesta välittömästi. Tuote joka lupaa näkyviä tuloksia heti, mutta lupaa myös pitkäaikaisia vaikutuksia käytöllä. Olin myyty. Kun kärsii huonosta ihosta, joka yö toivoo aamulla heräävänsä siloposkisena ja näpyttömänä. Vielä tätä aamua ei ole mulle siunaantunut. Tilanne on parantunut ihan huiman paljon kyllä ja varmasti saan kiittää siitä tätä Nocturnal Rescue Maskia.

Tuote on pakattu vaaleanpunaiseen pumppupulloon, josta sitä on äärimmäisen helppo annostella. Voide tuoksuu kevyesti ruusuiselle, mutta onneksi ei häiritsevästi ja katoaa iholta todella pian. Ja siis tiedoksi, minähän en siis välitä ruusun tuoksusta muuten kuin kukkana itsenään. Voide on myös todella riittoisaa. Olen tätä käyttänyt nyt lähes joka ilta viimeisen kolmen kuukauden ajan ja voisin sanoa, että mielipide on tästä nyt todella tehty.


NRM on siis suunnattu rasvaiselle sekä epäpuhtaalle iholle ja se kuuluu Pure Perfection-sarjaan. Tämä yön ajaksi kasvoille laitettava voide on todella kevyttä ja imeytyy ihoon salaman nopeasti. Voide hierotaan kasvojen ja kaulan iholle ja annetaan yön aikana tehdä kasvoille ihmeitä. Se jättää kasvot ihan mattaisiksi ja voide muuttuu jopa vähän kalvoimaiseksi kasvoilla. Nimensä veroisesti sen pitäisi korjata ihoa yön aikana, vähentää punaisuutta ja poistaa epäpuhtauksia. Aamulla tuote sitten pestään huolella pois kasvoilta. Tämän käyttö lupaa pienentää ihohuokosia ja tähän yhdyn täysin. Mun poskilla nenän vieressä olleet huokoset ovat silminnähden pienentyneet ja iho on tullut paljon tasaisemmaksi. Niin näpyiltään kuin sävyltäänkin. Tuote on todella tehnyt kasvoilleni pelkkää hyvää.

Suosittelisin tuotetta todella rasvaisuudesta ja epäpuhtauksista kärsiville. Tämä todella rauhoittaa ihoa ja parantaa sitä. Hintaa tällä on reipas 30€, mutta sanoisin sen olevan ehdottomasti hintansa väärti.

Onko tämä teille tuttu tuote?

*tuote saatu blogin kautta testiin

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Sampar on tuttu, mutta näistä epäpuhtaan ihon tuotteista ei ole kokemusta, mutta oli kiva lukea. Tiedänpä mitä suositella, jos samanlaisesta ihotyypistä "kärsivä" tuttu tai ystävä etsii tällaista tuotetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, sulla on kuitenkin ihan erityyppinen iho. Mutta tätä kannattaa suositella! Toimii hyvin :)

      Poista
  2. Eli vinkistä tais olla hyötyä, loistavaa. :) Ihana, että tästä on ollut sulle apua!

    VastaaPoista