Isadora Dragonfly makeup

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2015

Oivoi, kiirettä pitelee. Juhannusjärjestelyjä pitäisi jo hoitaa hirmuista vauhtia, mutta mulla taitaa taas jäädä kaikki hommat viime tinkaan. Tässä vaan taas oli vähän muuttujia matkalla. Mitä tuntuu nyt olevan vähän enemmänkin tässä liikkeellä. Jos nyt jotain positiivista, niin talorempat saadaan nyt kyllä etenemään. Pankki näytti meille vihreää valoa, joten talojuttuja tulee sit pitkästä aikaa vähän ehkä enemmän :) Toinen muuttuja tuli, kun Meli-serkku tuli meille autonsa kanssa turvaan. Tai turvaan ja turvaan, auto kaipasi kovasti katosta. Joku pentele oli mennyt sitten murtautumaan toisen autoon Keravan juna-asemalla ja hajottanut takalasin päästäkseen sisälle. Eipä saalis ollut kova, parin euron maiharit ja auton rekisteriotteet. Että kivat vaan sille murtautujalle. Enemmän se teki mielipahaa kuin kunnon vahinkoa. Sellaista siis täällä.

Mutta niin, teille sunnuntaina jo kerroinkin Isadoran Dragonfly paletista ja lupasin näyttää teille sillä tehdyn meikin. Ensimmäiseen meikkiin otin inspiraation Nonnula-blogin Jonnan tekemästä meikistä ja yritin apinoida parhaani mukaan. Tässä meikissä paino on alaluomella ja värit on pistetty sinne.


Yläluomella on laitettu paletin kahta shampanjan sävyä. Tummempaa niistä on ulkonurkassa, mutta eipä se tuosta kovasti erotu. Sininen ja vihreä sitten taas alaluomella. Laitoin vihreän tuonne sisänurkkaan ja häivytin rajan siniseen mahdollisimman hyvin.

pohjustus // Urban Decay Primer Potion
kulmat // Inglot luomiväri matte 360
luomivärit // Isadora Dragonfly 
rajaus // Maybelline mastardrama
ripsiväri // MAC In Extreme Dimension Lash Mascara
vesiraja // Naturalcode Eye Intensifier 4  Intense Turquoise




Menin tässä meikissä juhlistamaan siskoni syntymäpäiviä. Vähän jotain kikkaa väreillä perus vaaleaan meikkiin.


pohjustus // Clarins Instant Smooth Perfecting Toutch
meikkivoide // Lumene Matt Control 01
puuteri // MAC Mineralize Skinfinish natural
varjostukset // Make Up Store luomiväri Smog
aurinkopuuteri // Lumene Arctic Sun
poskipuna // MAC Dainty
huulirasva // Babvylips Peach Kiss


Jos joku miettii paitaa, niin se on ihan uusi ja on ostettu Seppälästä. On tänä keväänä ostettu :)


Mitäs sanotte mun ensimmäisestä versiosta? Toinen vielä tulossa jossain vaiheessa, se värikkäämpi versio ;)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Oi miten kaunis silmämeikki, sopii sulle todella hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Oh, kaunis!! Niin meikki kuin sinäkin! <3

    VastaaPoista
  3. ihana meikki ja ihana paita! :) Kaunis!

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä aika upea! Mulla taitaa 'teinivuosilta' olla jossain vielä turkoosi rajauskynä, täytyykin kaivaa se kesän kunniaksi esiin! :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  5. Ompas kiva meikki, ihanan yksinkertainen, mutta toi sininen alarajaus tekee kyllä paljon! :)

    VastaaPoista
  6. Vautsi! Tosi kivan ja raikkaan näköinen, tätä voisi aloittelijakin uskaltautua kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  7. Tuo turcassi kynä on kyllä ihan superihana! Sain livboxista sen taupen ja pakko oli tuo käydä ostamassa heti perään :D

    VastaaPoista