Harmaa Dior

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2012

Me tultiin hetki sitten asuntonäytöstä. Ei huolta, ei me vielä olla ostamassa uutta asuntoa, tai paremminkin sanottuna omakotitaloa, mutta me käydään vähän katsastelemassa tarjontaa. Tämä ei ollut ensimmäinen näyttö, mutten ole vaan tainnut mainita asiasta täällä aiemmin. On kyllä jännä, miten hinnat vaihtelee lähes samanlaisissa taloissa monella kymmenellä tuhannella, vaikkei mitään hurjaa eroa niissä ole. Ihan mielenkiinnolla siis käydään tarjontaa tutkimassa. Tämän päiväisessä asunnossa oli ihanaa varaava takka, iso tontti ja erillinen autotalli tuolle rakkaalle miehelle, mut siihen se sit jäi. Kaikki pinnathan toki saa muutettua oman makunsa mukaiseksi, mutta jos pohja on huono jo alkujaan, ei siihen kauniit pinnat auta juur mitään. Matka pankkiinkin pitäisi tehdä vielä ennen kuin liikaa alkaa haaveilemaan. Onneksi meillä on kuitenkin tämä ihana pikku pesämme. Tilan puute on vaan välillä melkoinen. Mopokin taas muutti meidän kesähuoneeseen. Se koki kesällä melkoisen kolauksen, niinkuin Niksukin, ja on tämänkin talven kovassa huollossa. Ei sillä, et kesähuoneessa talvisin tulisi edes vietettyä aikaa, mutta tilat tuntuu tällä hetkellä taas ahtaammilta. No mut joo, eihän meillä ole tämäkään asunto ole vielä remontoitu kokonaan, mutta haaveissa olisi silti saada jo se isompi koti.

Se niistä asunto höpötyksistä. Mä sain vihdoin ja viimein taas lakattua kynnetkin uudella lakalla. Eihän mulla ne edelliset glitterlakat olleetkaan kuin joka toisesta kynnestä lähteneet ja alaosasta lähteneet lakat. Päätin kokeilla nyt sitä Diorin lakkaa ja mulla oli oikeasti odotukset tästä korkealla. Mä odotan lakalta, jonka normihinta on lähemmäs 30€, että se on kestävä, peittävä ja muutenkin laadukas. Tällä hetkellä ainakaan tämä sävy Diorilta ei mitenkään erikoisesti säväyttänyt. Ensinnäkin, tämä ei peittänyt yhdellä kerroksella kunnolla. Okei, lakkaahan on kuulemma parempi laittaakin kaksi ohutta kerrosta, koska silloin se on kestävämpi. Eipä se yksi ohut kerros mitenkään tosi nopeasti kuivunut. Mun mielestä Models Ownkin kuivuu nopeampaa. Kahdella kerroksella tuli sopivan peittävä ja pikakuivattajaa päälle (olenko muuten kertonut jo, että tykästyin siihen tajuttoman kovaa?). Tää lakka on nyt ihan jees, mut ei mikään huippu mahtavuus. En siis olisi valmis maksamaan näistä täyttä hintaa, ehen.


DIOR 804 Perfecto

Kyllä mä voin jatkossa näitä Diorin lakkoja ostaa, mikäli aleista löytyy, meinaan kiinnostais kuitenkin kokeilla jotain muutakin sävyä saadakseni paremman kuvan näistä. Tämä lakka oli ihan jees, mut kyllä mulla kivempiakin löytyy.

Onko teillä kokemusta Diorin lakoista? Oletteko tykänneet?

Nyt mä lähden laittamaan pyykkejä kuivumaan ja sit voiskin loppu illan ihan vain rauhoittua. Kummasti ramasee jo. Mukavaa illan jatkoa ja voimia uuteen viikkoon <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Oi talonäyttöjä :) <3

    Mekin rempattiin meidän rivarikaksiosta vain vähän sieltä täältä ja tulikin himotus saada omakotitalo, ja tässä sitä nyt ollaan ;)
    Kun se oikea talo sieltä kohdalle sattuu, niin kyllä sen tietää ;) Kokemuksesta voin sanoa että jos yhtään empii, niin en suosittele ostamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi talonäytöt on vaan petollisia :D Ei tee muuta kuin vaan mieli muuttaa :D
      Teitä onnellisia ♥ Joo, se on kyllä niin totta, et jos yhtään empii, niin se ei ole oikea. Tääkin rivari missä nyt asutaan oli sillee, et rahat pöytää tää on meidän :D

      Poista
  2. Toi kynsilakan sävy on mun mielestä tosi nätti! Harmi, jos et ollut tyytyväinen siihen. Mulla ei oo mitään kokemusta Diorin lakoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tuo lakan sävy on mustakin nätti :) Mietin vaan sitä, et onko juuri tuo sävy vaan huonompi laatuinen. Väri siis on ihana :) Mut kyllä luulin, et lähemmäs 30€ lakka olis ollut jotenkin paljon laadukkaampi. Tämän vuoksi pitää saada vähintään toisesta Diorin lakasta kokemusta ;D

      Poista
  3. Tosi kiva kyllä tuo sävy, harmi tosiaan ettei ollut muuten kiva. Mulla ei ole Diorin lakoista mitään kokemusta, niin ei voi antaa palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sävy on ihana :) Odotin kyllä tältä lakalta niin paljon. Mun mielestä kalliilla lakalla pitäis saada jo hyvää laatuakin. Mä kuitenkin haluisin kokeilla jotain muuta sävyä, et jos tässä sävyssä oli vaan sellainen halpis tuntu.

      Poista