New York kynsissä ja unissa

lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Tulipa taas tahaton parin päivän totaali hiljaisuus. Voin lyödä pääni pantiksi, että arvaatte syyn tällä samaisella sekunnilla, kun tästä kerron. Rumpujen pärinää tästä mahtavasta ja yllättävästä uutisesta.... PÄÄNSÄRKY! Voi ketunleivät sanon minä! Mulla meni yks vapaa päivä ihan harakoille. Jaksoin just ja just tehdä ruokaa köörillemme, mutta siinä se mun hereillä olo aika pikälti oli. Muuten siis meni unten mailla koko päivä, siis ihan koko päivä. Aamulla heräsin yhdeksältä, käytin Taren ulkona ja köllähdin sohvalle. Siinä välissä siis muutamat hereillä olot ja lopulta puolen yön aikaan siirryin sänkyyn. Hurja päivä, sanoisinko. Onneksi täällä on näitä koiranulkoiluttajia ollut. Mutta saanen esittää pari valittua sanaa tälle mun kropalle. Murr vaan. Olen kyllä aika vihanen tälle. Kyllä mulla nyt näitä vaivoja riittää. Suoraan sanottuna ärsyttää ihan julmetun paljon. Tänäänkin vielä jomottaa nuppia, eikä ole ruumis täysissä voimissaan, mutta pakko vaan yrittää.

No, se siitä sitten ja siirrytään yhteen maailmaan ihanimpaan kysilakkaan. Olen löytänyt todellisen rakkauslakan. Se näyttää jo putelissa niin upealta. Oikea aarre, oikea kultahippu kokoelma.


LOVEIT.FI Deborah Lippmann - Clepatra in New York 19,78€

Ylitin kyllä itseni tämän lakan kanssa. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella maksavani mistään lakasta näin paljon, lähes 20 euroa. No way! Mutta pakkohan se oli, kun niiiiiin upeasta lakasta oli kuitenkin kyse. Olen niin rakastunut tähän. Mä tykkään ihan hirmuisesti koristelluista kynsistä, mutta olen todella laiska niitä koskaan koristelemaan. Tässä lakassa tulee kaksi yhden hinnalla.



Blogit ja google on kyllä melkoisia pirulaisia. Aiheuttavat mulle jos jonninmoisia himotuksia ja tämäkin lakka taisi jostain blogista syöpyä sarveiskalvoilleni. Pakko oli saada. Jo tuo itse puteli on niin ihana, että lakka saa olla esillä korulaatikostoni päällä. Eihän tuota raaski pitää piilossa. Ja se on niin upea kynsilläkin :) Google tiesi valoittaa myös sen verran, että tuo lakka peittäisi kunnolla vasta kolmella kerroksella. Mä päätin oikaista asiassa ja laittaa alle kerroksen mustaa lakkaa. Toimii :) Näissä kuvissa siis yksi kerros mustaa lakkaa alla ja vain yksi kerros tuota New Yorkiakin. Vähän kiireessä tuli tällä lakattua ja päällyslakka jäi laittamatta. Suosittelisin sitä kyllä ehdottomasti laittamaan. Hileet menee kyllä aika tasaisesti kynnen mukaan, mutta jos kulma jää vähänkään repsottamaan, niin kynsilakka hieman lohkeaa. Ensi kerralla sit paremmin. Nyt mulla himotuttaa kuitenkin niin paljon enemmän kaikki kesäiset värit, että tää saa jäädä odottamaan seuraavaa kertaa.

Mitäs mieltä olette, näyttääkö lakka teistä upealta?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Eikö :) Saa mulle aikaan sydäntykyksiä koko ajan uudelleen :)

      Poista
  2. meinas mennä mehut vika rööriin kun näin tuon hinnan, huh! mutta onhan se aika ihanaa joten ehkä se on sen arvoista sitten ;) ja hyvä säästökikka tuo että laittaa perusmustaa alle, saa lakattua tuplasti/triplasti niin monta kertaa kuin muutoin saisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin tukehtua sun kommenttiin, nauroin niin paljon ;D Mut joo, en olisi kyllä itsestäni koskaan uskonut, että noin kallista lakkaa raaskisin ostaa, en ikipäivänä. Näin se vaan kuitenkin menee, et jotain ku kovasti haluaa niin pakko saada :D Ja se on vaan niin ihana :)

      Poista
  3. No on kyllä magee lakka, melkein voisin itsekkin maksaa tollasesta parikymppiä vaikka muuten aika laiskasti kulutan rahaa kynsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen aiemmin ollut todella laiska (ja olen mä edelleen) kynsien lakkaaja, mut nyt näiden kauniiden lakkojen vallatessa nettiä, munkin on pakko saada :D Ja toi on niin magee :) Tuu testaa, niin ihastut ;)

      Poista