Lomasuunnitelmia

torstaina, heinäkuuta 04, 2013

!!! Iik, ääk, wwoou, jee !!!

En oikein osaa sanoin kuvailla tätä fiilistä, mikä mulla nyt on. Yksi herätys enää edessä, YKSII! Siis niin, yksi! Sehän menee oikeasti ihan heittämällä. Tää on ihan uskomatonta. Eihän tästä ole kauaakaan,  kun lomalistat tulivat jakoon ja omat toivomukset piti laittaa ruksilla. Tai jos totta puhutaan, niin hetki sittenhän oli vielä lunta maassa. Okei, en taas paasaa ajan vauhdista, mutta se kun tuntuu olevan yksi mun suosikki aiheista. Mutta huhheijaa. LOMA! Se on niinkun just kohta nyt. Mä oon niin happy face ollut jo koko tämänkin päivän. Mutta miten tätä lomaa olen sit ajatellut viettää?

Harmillisesti tänä vuonna meillä on tosiaan Niksun kanssa lomat ihan eri aikaan. Hän saa jäädä lomalle, kun minä joudun palaamaan sorvin ääreen. Voin kuvitella sen kettuuntumisen määrän jo nyt, kun Niksu kettuilee mulle työpäivääni edeltävänä sunnuntaina. No, mä olen toivon mukaan siinä vaiheessa hyvin levännyt ja ehkä jaksan mennä hyvillä mielin töihin. Joten, mulla on koko neljä viikkoa niin sanotusti omaa aikaa. Pitää siis keksi kaikenlaista tekemistä ja hyvinhän tässä onkin tekemistä ainakin ensimmäisille viikoille.


Heti huomenna töiden jälkeen me treffataan Niksun kanssa rautakaupassa ja mennään ostamaan viimeiset makuuhuone tarvikkeet. Hitsin pimpulat, meille tuli pikkuisen hoppu sen valmiiksi saamisen kanssa. Mun ihanat serkkutytöt toinen heistä on siis myös minun kummityttöni ovat tulossa jo lauantaina. Alunperin oli tarkoitus, että he tulisivat vasta maanantaina junalla, mutta sovittiinkin treffit Kouvolaan, josta käyn heidät hakemassa. Oma vikamme, kun ollaan jätetty makkarin remppa viime tinkaan, mutta josko tämä auttaisi meitä saamaan sen viimeisellä kokonaan valmiiksi. Kuvia on tulossa siis mahdollisimman pian.

Tosiaan, tytöt tulevat meille lauantaina ja sitten onkin tiedossa viikon verran kaikkea kivaa puuhaa heidän kanssaan. Tiedossa on ainakin uimista, kyläilyä, Lintsi, Korkeasaari ja kaikkea mitä vaan keksitään. Hyvä tekosyy itsellekin päästä käymään kaikissa kivoissa paikoissa. Mä en suostu vanhenemaan siitä, ettei esim, Lintsille voisi mennä. Mutta niin, eka viikko suunniteltu.


Seuraavalla viikolla mut löytääkin sitten sukuloimasta Itä-Suomesta. Mä lähden viemään tytöt kotiin ja jään samalla sukuloimaan sinne päin. Pitää käydä moikkailemassa harvemmin nähtyjä sukulaisia ja nauttimaan lapsuuden rakkaista maisemista. Pitää päästä käymään myös mummin ja ukin haudalla. Siitäkin on niin kauan aikaa. En vielä osaa sanoa, että kuinka kauan siellä aion olla, mutta en mä nyt ihan hirmuista kiirettä sieltä takaisinkaan pidä. Toinen viikko voisi olla siis suunniteltu.


Sitten onkin suunnitelmat ihan auki. Ainoastaan on sovittu, että äidin kanssa pidetään Helsinki-päivä. Sellainen traditio, joka aloitettiin viime vuonna. Meillä oli niin ihana päivä, että sellainen pitää kyllä pitää ehdottomasti joka vuosi. Silloin on siis tiedossa kaupoissa pörräämistä ja Helsingin tutkailua. Ja mitä lomaan tietysti kuuluu, niin olemista, möllöttämistä, nauttimista ja rentoutumista. Näillä eväillä mä ajattelin mun loman viettää. Tästä on siis ainakin hyvä lähteä ja katsotaan mitä kaikkea muuta sitten lomalle keksii. Olen myös muhitellut päässäni sellaista, että jos lähtisin Tukholman tai Tallinnan risteilylle. Jos vaan jonkun kaverin saisi mukaan, koska mä kun en ole koskaan käynyt, etten ihan totaalisesti eksy, niin lähtisin todella mielelläni. Näitä onneksi kerkeää miettimään, mutta ainakin kovasti haluaisin toteuttaa.


Mitä kaikkea muuta kivaa lomalla voisikaan tehdä? Olisiko teillä jotain ultimaattisen hienoja juttuja, mitä kannattaisi tehdä?

Nyt mä lähden valmistautumaan untenmaille, sillä mulla on kohta LOMA!! :)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Meille meille!
    Ja oikein ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille...kylään? :)
      Tuun kyllä mielelläni, mutta en kehtaa tungetella kun siellä taitaa olla viimoiset hetket masun kanssa?

      Ja kiitos ihana, tästä tulen niin nauttimaan <3

      Poista
    2. No sitten kun pääsen masusta eroon :)

      Poista
    3. Tuun kyllä edelleen niin mielelläni :)

      Poista
  2. Kuinkas monta viikkoa lomaa edessä? :) oikein hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kaikki neljä viikkoa putkeen :) Jee, jee :)
      Kiitos paljon ihana <3

      Poista
  3. Tänään se sitten alkoi :) Ihanaa ! Oon niin iloinen sun puolesta, pääset säkin lepäilemään ja nauttimaan olosta. Tää on niin IHANAA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tänään se alkoi :))) On todellakin ihanaa. Oon ollut kuin Naantalin aurinko koko päivän :)
      Kiitos ihana <3 Sä oot kyllä aina niin messissä kaikissa mun jutuissa, kiitos ihuna <3

      Poista