Livbox - toukokuu 2014 arvostelu

torstaina, kesäkuuta 05, 2014

Mä sulan, siis ihan kirjaimellisesti. Mulla on ihan mieletön hiki koko ajan ja vaatteet saa oikein rutistaa kuivemmiksi. En valita, rakastan lämpöä, mutta tää järjetön valuminen on pyllystä. Vielä kohta ajattelin lähteä salille sulamaan entisestään :D Sulamisesta kuitenkin Livboxiin. Toivon kovasti, että saisin huomenna Liboxin, sille kivasti ennen kuin viikonloppu alkaa. Olen nyt jo kovasti sitä odotellutkin. Enää boxi ei taida päästä yllättämään, kun sitä vaan odottaa saapuvaksi. Käydään nyt kuitenkin läpi toukokuun boxin sisältö ja arvioit tuotteista. Niin kivoja juttuja kyllä oli!


Iberon korvikset oli tosi kiva juttu boxissa. Vaikka pääasiallisesti boxista pitäisikin tulla kosmetiikkaa, niin nämä olivat silti todella kiva ylläri. Ja ovat muuten laadukkaan oloisetkin. Tuntuvat jämäköiltä ja ovat sopivan painavakin. Mielestäni myös kauniit. En kyllä ole niitä vielä missään käyttänyt, mutta testannut kyllä.


Paesen poskipuna oli tuote, joka sai mut hyppimään riemusta ja sen se saa mut tekemään edelleen. Mun mielestä tämä on ihan täydellinen sävy kesäposkille ja poskipuna on myös sopivan pigmenttinen.



Poskilla ei siis ole muuta kuin meikkivoide, puuteri ja Paesen poskipuna. Tuo on ihana! Ollut mulla käytössä lähes joka päivä. Ehdottomasti boxin lempituote! Putelissa tuote näyttää todella glitteriseltä, mutta ne ei kyllä pahemmin sitten enää poskilla näy. Persikkaisen sävyn joukossa on siis kultaisia glitterhippuja. Tää harakka kyllä soisi niitä poskilla näkyväskikin, mutta ehkä ihan hyvä näin. Ei tule ainakaan yliammuttua.

Dolce & Gabbanan Dolce tuoksu on hyvä, kukkainen ja pienikin suihkaus tuoksuu pitkään ja voimakkaasti. Harmi vaan, ettei tämä saanut mun nuuskutteluhermoja hykertelemään. Ei siis ole ihan oma tuoksu. Käytän tuon pienen näytteen kyllä, mutta se saa riittää tältä erää mulle.

Olen testannut vasta muutamia Dermalogican tuotteita, mutta yksikään niistä ei ole tuottanut pettymystä. Tälläkään kertaa ei tarvinnut. SkinPerfect Primer SPF30 saa ihon näyttämään siloisammalta, se saa meikin kestämään pidempään ja häivyttää ihon pienimpiä juonteita. Olin alkuun hieman skeptinen tämän kanssa, sillä tosi silikoniset tuotteet saa mun naaman yleensä räjähtämään finnipelloksi, mutta tämä ei sitä tehnyt. Silikoniselta se tuntuu, mutta pahimmilta näpyiltä on säästytty. Mitä nyt muuten vain käyn kamalaa naamakriisiä... Tuote tuoksuu jollekin tutulle, ehkä turvenaamiolle. Tuo pieni näyte tulee riittämään kauan, sillä tuotetta riittää todella pieni määrä kasvoille. Alan olla koko ajan vakuuttuneempi, että Dermalogicalta pitää testailla muitakin tuotteita. Etuseteli on vielä käyttämättä, mutta meinasin sen kyllä kuluttaa.

ACOn Sun Cerat huulirasva on ollut vasta vähällä käytöllä, sillä koetan saada käytettyä vanhan pois alta. Mutta muutamalla käyttökerrallakin se on saanut mut pauloihinsa. Rasva tuntuu alkuun melko tymäkältä ja tiukalta levittää. Hetken aikaa huululla oltuaan se on melko sulaa ja liukasta, jos niin nyt voisi kuvailla. Tuoksuu vanilijaiselle mikä ainakin omaan nenuun passaa kivasti. Ehdottomasti tulee nyt kesällä kovaan käyttöön. Pitää yrittää suojata huuliakin auringolta.. tai edes niitä kun olen edelleen niin huono rasvailemaan itseäni :p

Sally Hansenin Diamond Strength 320 Must-Have Iris kynsilakka oli toinen, joka sai mut hihkumaan ilosta. Ilo kuitenkin tämän tyypin naamalta haihtui ensi testailulla. Siis lakkahan on todella ihanan värinen, muta kerros eikä kaksikaan riitä saamaan tarpeeksi peittävää lopputulosta. Mä siis tykkään enemmän peittävästä lakasta, joten tämä ei nyt täyttänyt niitä kriteereitä ainakaan kahdella kerroksella. Sitten mulla kaiken lisäksi meni hermot. Lakka tuntui kestävän kosketusherkkänä ainakin pari tuntia. Vaikka kuinka lakkasin ohuita kerroksia ja kuivattelin rauhassa, sain kärjet kulumaan heti pois. Ei siis saanut multa pisteitä sen osalta. Kestävyydestä on kyllä annettava plussaa, se nimittäin pysyi kynsillä hyvin. Onneksi joku muu meni ja ihastui ähän läpinäkyvään ja se tuleekin muuttamaan uuteen kotiin.


Curtin Color Boost hiustenpesuaineetkin ovat olleet kovassa käytössä. Ne ovatkin osoittautuneet oikein oiviksi pesukavereiksi. Hiuket tulivat niiden avulla puhtaiksi, semi ilmaviksi ja hiukset tuntuivat hoidetuilta. Musta jopa vaikutti vähän siltä, että mun vaalea hius muuttui hieman vaaleammaksi. Okei, pitää muistaa että nyt aurinko paahtaa, joten sekin voi olla vaalentamisen takana. Mutta kyllä, nämäkin olivat hyviä.


Kokonaisuudessaa tämä boxi oli hurjan mieleinen. Vaikka kaikki eivät natsanneetkaan ihan kympillä itselle, niin silti todella testauksen arvoisia tuoteita. Mitä te tykkäsitte tämän kuun boxista? Olikos tässä tuttuja tuotteita Livboxittomille?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oijoi, tuo poskipuna vaikuttaa ihan täydelliseltä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Sävy ihan täydellinen kesäksi ja kultahiput kruunaa koko komeuden :)

      Poista
  2. Tuo poskipuna on kyllä niin kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Pitää ottaa vielä paremmat kuvat siitä, että näkyisi paremmin :)

      Poista