Maisemat

perjantaina, kesäkuuta 13, 2014

Huh, onneksi on perjantai! Mun piti aloittaa tää viikonloppu kunnon päikkäreillä. Mua on väsyttänyt niin julmetusti koko viikon. Töissä on ollut vähän eri meiningit ja tulee olemaankin varmaan mun lomaan asti, joten energiat on kuluneet ihan eri tavalla. Olen toisinsanoen kuluttanut itseni ihan loppuun. Mun täytyy kouluttaa kesälomatuuraajani. On muuten kuluttavaa hommaa, kun pitää miettiä asiat niin selkeästi toista varten, itse kun hommat osaa tehdä vaikka unissaan. Vaikka olen nukkunut saman verran kuin aina, olen ollut kuin en olisi nukkunut viikolla lainkaan. Siis niin tööt olo! Onneksi tästä voi hilpasta sänkyyn ihan mikä hetki hyvänsä ja niin varmasti aionkin ihan kohta tehdä. Mun mielestä perjantaissa on ehdottomasti parasta se, kun voi lähteä nukkumaan milloin huvittaa eikä seuraavana aamuna ole pakko nousta ennen kukonlaulua. Sinne välllyjen väliin kömpii ihan erilaisella asenteella ja unikin tuntuu ihan paljon syvemmältä.


Me ajateltiin huomenna mennä Anne ystäväni kanssa taas hemmoteltavaksi. Meillä olisi ostettuna liput Flamingo Spahan ja huomisen suunnitelmissa olisi pelkkää altaissa lillumista, eri saunoissa löylyttelemässä sekä hyvää ruokaa syömällä. Tämän viikon jälkeen se tuntuu ihan huipulta suunnitelmalta. Pitäkää peukkuja, että saataisi vielä varattua jotain hoitojakin. Päätettiin meinaan vähän viime tingassa milloin mennään, eikä nyt olla varattu aikaa mihinkään. No, onneksi sekin on jo hemmottelua, kun sinne pääsee. Huominen päivä on siis varattu pelkälle nauttimiselle.


Pitää kerätä hurjat energiatasot huomenna koko ensi viikolle. Pitää jaksaa kouluttaa sekä Juhannus on jo ensi viikolla! Silloinhan pitää jaksaa valvoa koko yö, onhan se yötön sellainen. En malta odottaa, että saamme veljen perheen tänne meille yökuntiin. Ostoslistat on suunniteltu jo ja nyt me enää toivotaan huippuja kelejä koko Juhannus viikonlopulle! Suunnitelmissa oli mennä heittämään talvitukkikin pois, mutta ainakin toistaiseksi sääennusteet näyttää melko kurjiltä. Pidetään siis peukkuja, että tuulet kääntää suuntaa ja saadaan huimat helteet :)


Kuvista mun on sen verran mainittava, että tästä meidän etupihalta näkee useasti todella kaunita auringonlaskuja. Aurinko maalaa keittiön välillä ihan punaiseksi ja huvimajassa on kiva istuskella ja katsoa tuon möllykän painumista puiden taakse. Olen rakastunut meidän pihan maisemiin. Vaikka näkymä onkin oikeastaan pelkkää peltoa, on siinä oma taikansa. Välillä se on upean usvan peitossa ja välillä sillä käyskentelee eilaiset elukat. Tästä meidän talosta ja pihasta on tullut mulle niin rakas paikka.

Näiden ajatusten ja höpöttelyjen myötä haluan toivottaa teille ihanaa viikonloppua! Muistakaa nauttia ja levätä <3

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Upeat auringonlaskukuvat! Viikonlopun suunnitelmat kuulosti niin ihanilta, toivottavasti oli rentouttavaa ja kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara ihana <3 Viikonloppu oli kyllä niin ihana, vaikka sieltä nyt pienen taudin onnistuinkin nappaamaan.

      Poista
  2. Vai että ihan koko yö pitäis valvoo, mitenkähän käyp?:) Vikkelä sormi se meinaa heittää tukin:P Huisii miten näin aamusta ilo repee noinki pienistä jutuista....... Enää kolme ylösnousua, wooa wooa;)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän me valvotaan, varsinkin sinä ja minä. Ysiltä kuitenkin sängyssä kuola poskella ;D

      Poista