Tukka siistiks ja menoks

tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Mä tykkään viikonloppuaamuista kahdestakin syystä. Ensinnäkin silloin saa useimmiten unohtaa herätyskellon. Saa nousta sitten kuin huvittaa, joka kyllä mun tapauksessa on mahdollisimman aikaisin, ettei vaan päänsärky lisäänny. Toisekseen on ihanasti aikaa käyttää laittautumiseen. Mä niin rakastan meikkaamista ja vaatteiden valitsemista, joskin jälkimmäinen aiheuttaa mulle monesti ennen aikaisia harmaita hiuksia. Mutta se tunne, kun laittautuu :) Naaman saan joskus näyttämään ihan inhimilliseltä, mutta hiuksien kanssa mulla on ongelma. Mä en osaa tehdä mitään kivoja kampauksia. Mulla on yleensä aina tukka joko ponnarilla, ponnariletillä tai sotkunutturalla. Vaikka kuinka yritän tehdä kivoja kiharoita, en ole vaan niitäkään saanut pysymään. Mä kyllä veikkaan, että syy löytyy tekijästä, ei varmastikaan tuotteista. Jos pidän hiuksia auki, pitää kelin olla sitten mahdollisimman tyyni, että se pysyy paikallaan. Ja kaikenlisäks mun hiukset takkuuntuu ärsyttävän herkästi. Mulla on siis pulma. Ei kukaan haluis ulla opettaaan? :D


Näin hyvältä näyttää hiukset sotkunutturan jälkeen. Ja tuon pehkon kun harjaan, tulee siitä ihan mieletön hamppu. Mitä kummaa mun pitäis käyttää, että se olis silkkinen ja vähemmän takkuuntuva? Just tuon takia mä laitan nopeasti tukan takas kiinni. Ja mullahan on nykyisin ollut apuna se Glitterin nutturavalkkidonitsisysteemi ja sillä on saanut aikaseksi ainakin siistin tätinutturan jos ei muuta.


Enpä mä sitäkään osaa niin siistiksi tehdä, mutta menetteleehän tuo. Mä en myöskään tiedä, mihin nuo hiukset voi muuten piilottaa kuin tekemällä letin ja pyöräyttää nutturan ympärille. Mä olen nyt jo monta kertaa miettinyt, että pitäiskö vaan leikata hiukset lyhkäseks tai ainakin jonkin verran pois. Kuitenkaan en ole raaskinut. Mä joskus aloitin kasvattamisen niin lyhyistä hiuksista, että en mitenää raaski enää leikata edes huonoja latvoja pois. Mulla on kyllä ollut samanlainen hiustyyli jo niin monta vuotta, että toisaalta olis kyllä ihan kiva saada jotain piristettä siihen.

Mä innoistuin niin kovin niistä mun viininpunaisista housuista, että tein sunnuntaina pinkihtävillä väreillä silmämeikin. Harmillisesti mä en saanut tallennettua värejä oikeanlaisina kameralle. Ulkonurkan sävy oli kuitenkin ihan viininpunainen.




Meikki on tehty Coastal Scentsin Winterberry-paletilla ja värit ovat todella mukava käyttöisiä. Pigmenttiä on kyllä riittävästi. Kerrankin mulla on tarpeeksi pigmenttinen valkoinen. Mutta todella kivaa vaihtelua ainaiselle perusruskeale meikille.

Mut nyt mä lähden valmistelemaan huomisen PartyLite esittelyn tarvikkeita. Töiden jälkeen melko pitkälti suoraan menen esittelemään, joten pitää kaikki laittaa valmiiksi. Ja pitää päästä nukkumaan ajoissa. Olen taas vaihteeksi nukkunut niin huonosti, että meinasin tänään nukahtaa rattiin töistä kotiin tullessa. Säikyttää aina kovasti, kun väsähtää. Joten nukkukaahan tekin pitkän matkan ajajat tarpeeksi pitkät yöunet :)

You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Pelastava enkeli oman "hiukset ja meikki aina samalla tavalla" ongelmaan on lauren conradin beauty kirja :) yksinkertaisia vinkkejä arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, mä olenkin mietinyt pitkään, että voisin haluta Laurenin kirjoja. En vaan yhtään tiedä millaisia juttuja niissä on, kun en ole yhtäkään kirjaa päässyt ihailemaan. Pitää siis ehdottomasti pistää joulupukille vinkkiä niistä. Kiitos siis vaan sullekin vinkistä :)

      Poista
    2. Siis ehdottomasti kannattaa laittaa joulupukille vinkkiä, koska se kirja on päivän pelastus sillä hetkellä kun hiusongelmia ilmestyy :) itse ainakin tykkään.

      Poista
  2. Olet niin upea ilmestys, kissansilmiesi kanssa! <3

    Jos tuo nuttura on "ihan ok", niin mitäköhän omat tukan väkerrykseni ovat. =D
    Ja tuo tukka, ihan kadehdittavan upea kruunu.

    Käytätkö suihkun jälkeen hiuksiin jätettävää hoitoainetta? Moisture Kick on ihan paras tukan selvittämiseen! Muutama suihkaus, anna hetki vaikuttaa ja harjaa läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öhm..*punaus* ♥ Voi kiitos kaunis ♥

      No mitä sun hiuksia olen kuvissa nähnyt niin aina ne on niin kauniisti! Mä en kyllä ole koskaan käyttänyt juuri mitään muuta hiuksiini kuin perus pesuaineet, shampoo ja hoitoaine. Pitäneekin ostaa jotain jätettävää ja selventävää ainetta.

      Poista
  3. Mä oon niin taipunut mun hiuksien kanssa siihen että ne nyt vaan on aina samalla tavalla. Ja se tapa pn myynuttura :D Oikeasti, se on kaikista helpoiinta näin. Sillä tavalla ne pysyy jotenkin aisoissa ja on siistit eikä mun hermo mene päivän aikana sataa kertaa niiden kanssa.

    Ihana meikki taas muuten, kaunis ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just samaisen syyn takia, mulla on usein joko sotkunuttura tei lettiponnari. Mä en tykkää jos hiukset ei pysy aisoissa ja sit ne on suussa tai silmissä :D

      Voi kiitos ihana ♥ :)

      Poista
  4. Voi jösses tota sun tukkaa! En kestä. Mul on varmaa sun otsatukan verran haivenia päässä :D :D Musta se on kiva just noin sotkunutturan jäljiltä, vähän pörrösenä :) Tosin ikävää tietysti jos takkuuntuu, mäkin suosittelen jätettäviä hoitsikoita! Mullakin on ollut tota moisture kickiä pari pullollista, tykkäsin. Tai ootko jotain öljyjä/tehohoitoja kokeillu?
    Ihana toi lettinuttura. Ja meikki. Ihana sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua ihanaa <3 Mä menin ihan sanattomaks :)
      Mä en kyllä ole kokeillut mitään öljyjä tai tehohoitoja, pitäis varmaan sellaisiakin kokeilla. Ja just noita jätettäviä hoitsikoita. Kai mä ostan sit tuota Moisture Kickiä ku sitä nyt suosittelitte :) Jos mä jaksaisin suoristella tätä useammin, niin silloin se pysyy paremmin suorana. Letti tai ponnari on vaan niin paljon helpompi :D
      Sinä se olet ihana <3

      Poista
  5. AAAAAAAAA... Hajoon sun tukkaan, siis IHANA. <3 <3 <3 Itsellä on vielä kasvatusproggis kesken, nyt mittaa löytyy suurinpiirtein tissien alle ja toiveissa pituutta lisää vielä ehkä 15 cm, niin että tukka olis alaselkään asti.

    Kurkkaa hei mun blogista tää postaus: http://homeatlastblog.blogspot.com/2013/08/uusi-lempparihoitoaine-giovannilta.html

    Toi hoitsika on AIVAN mieletön, ja lisäksi ei sisällä melkein mitään kakkaa. Oon tekemässä nyt kohtapuoliin uuden postauksen mun uusista suosikeista samalta merkiltä, kun oon itse ruvennut vähentämään kemikaalikuormaa tukan osalta ja tuo iHerbistä saatava Giovanni-sarja on sikahyvä laatuinen ja vielä tosi halpakin. Suosittelen koklaamaan! :) Mulla on nyt käytössä samalta sarjalta tuuheuttava shampoo, jätettävä selvittävä spray-hoitsika ja perus huuhdeltava hoitsika. Pitääkin tehdä se postaus pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei sua ihana ♥ Tämmönen reuhkahan tää vaan on :P
      Kiitos vinkistä! Pitääkin ostaa tuollainen testiin. Joo, kiva jos teet postauksen aiheesta :)

      Poista