New Years makeup

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Anne ystäväiseni pyyteli multa silmämeikin tekoa uuden vuoden juhliin, joten sain itselleni aikaiseksi pienoisen stressin hommasta. Mä en osaa kamalan hyvin meikata toisia tai enhän mä kyllä ole montaa kertaa toisten silmiä meikannutkaan. Eipä siinä muu auttanut kuin ottaa haaste vastaan ja alkaa sutimaan väriä silmiin. Anne valitsi itse mieluisat värit ja mie tein vain työtä käskettyä. Anne kyllä kävi kotonaan sutaisemassa silmiin ripsarit ja linerit, kun hän unohti ne kotiin, joten mä tein vain ja ainoastaan luomivärit, kasvoihin varjostukset, poskipunat ja hohdot. Kuvissa meikki näyttää mielestäni paljon kamalammalta, entä mitä se oli sitten luonnossa. Tärkeintä oli, että kelpasi kantajalleen :)



Mun alkuperäiseen uuden vuoden suunnitelmaan kuului löllärit, huppari ja rauhallinen oleminen. Ja keskiyön aikaan rakettien paukuttelu. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Niksun kaveri soitteli lauantaina meidän tekemisiä, että he olisivat tulossa meille juhlistamaan vuoden vaihtumista. No eihän siinä sit muuta kuin tervetuloa. Löllärit ja rähjäinen olemus sai siis unohtua ja omakin naama oli sudittava edes pikkasen inhimillisemmäksi.


Mulla on pyörinyt pikkujouluvaatekollaasien tekemisestä asti mielessä toiseen kollaasiin lisäämästäni meikkikuvasta ja sen toteuttamisesta. Harmillisesti multa vaan puuttuu kunnon kultainen hile, joten piti soveltaa vähän useamman kullan sävyn yhdistelyllä. Kuvissa tumman ruskea ei kyllä välity ihan oikealla tummuudella, mutta tarpeeksi samansävyistä multa ei muutenkaan löytynyt. Olin kyllä muuten ihan tyytyväinen meikkiin. Tällaisen aion joskus tehdä ehdottomasti uudelleenkin. Kävin jo kurkkimassa Inglotin valikoimaa ja kultainen hileluomiväri kyllä löytyi :) Katsotaan vaan, koska käyn sen kotiuttamassa :D



Voi hyvää päivää kun mulla on tuimat ilmeet :D Mutta tällaisella meikillä mä sit vaihdoin vuotta ja kyllä tykästyin tuohon. Mitäs te tykkäätte? Jos joku uskaltautuu meikattavaksi ja mulle koekaniiniksi, niin tervetuloa ;) Mä harjottelisin mielelläni muidenkin kasvoille meikkaamista. Äiti on ollut koekaniinina jo, sekä pari ystävää, mutta harjoitusta tarvitaan aina ja meikkaaminen kun on vielä mun lempparitekemistä, niin mielelläni harjoittelisin sitä muillekin :) Ja pitäähän näitä mun kokoelmia päästä kuluttamaankin ;D

Ja pienet vessahehkutukset tähän loppuun. Nyt on purettu! Ensimmäistä postausta tulossa piakkoin ;) Kauhun sekaisin tuntein vielä pähkäilen lähtökohdan julkaisemista. Te tulette todellakin järkyttymään! :D

p.s. mä kaipaan selkeästi jotain ryppyvoidetta jo :O Kurttunaama :D

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Jälleen tosi kaunis meikki. =) Olisipa itselläkin noin selkeä liikkuvaluomi ja kauniit isot simmut, niin olisi mukavempi pakkeloida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ Mut sullahan on niin ihanat ja kauniit simmut ♥ Mitä sie oikein höpäjät ;)

      Poista
  2. Tuo kultanenmeikki on ihan mielettömän hyvännäkönen! Mulla tuli ihan inspis alkaa katteleen kultasta luomiväriä ja kokeilla tuota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kultainen luomiväri kyllä kannattaa mun mielestä ehdottomasti löytyä omistakokoelmista. Se on kuitenkin niin monikäyttöinen :)

      Poista
  3. Tositosi kaunis meikki kyllä, todella!

    VastaaPoista
  4. Tykkään!
    Musta olis kiva nähä mitä tommonen taituri sais aikaseksi mun pikkiriikkisille ruttuluomille :D Siinä saattais olla sullekin haastetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haluun ehdottomasti päästä kokeilemaan meikkiä sulle! Mä en kyllä usko, et sulla mitää ruttuluomia on! :)

      Poista