Jes, niinhän tässä nyt sitten kävi. Lentsu hyökkäs heti kimppuun kun huomasi aidan olleen matalimmillaan. Mä kovasti veikkaan sitä, että stressinpurkautuminen aiheutti tämän. Rempat saatu valmiiksi ja kaikki muutkin sujuu melko mallikkaasti, joten nythän oli hyvä aika pöpön kaataa mut kanveesiin. Kiitti vaan siis sille. Täällä mä olen taas viettänyt etäpäivää ja rumputtanut puhelimessa joku miljoona kertaa. Kiva vaan, kun kurkussa asuva kaktus on mun kanssa vähän eri mieltä tästä puhumisesta. Ja nenu, voi nenu. Räkää tuppaa sellaista tahtia, ettei pyyhintää enää kestä. Muistutan pahasti jo Petteri Punakuonoa. Kai se aurinko kuitenkin joskus sinne risukasaankin paistaa?

Olen köllötellyt koko päivän sohvalla ja voin kertoa, että ergonomia on ollut tänään ihan utopinen käsite. Alaselkä oikutteleekin jo. Uskaltaisikohan tässä pienelle kävelylle kuitenkin lähteä? Vielä huominenkin vietetään etäpäivää, josko sillä saataisi suurin pöpö tapettua. Nyt ei tästä räkäpäästä irtoa mitään tän fiksumpaa (mitäköhän virheitä olen työtehtävissäkin jo tehnyt :D), joten parempi lakata höpöttelemästä. Nyt voisitte kuitenkin vinkata teidän parhaimmat lentsunhäätö konstit, josko mäkin tästä sohvalta sitten niiden avulla pääsisin taas elämään :D