Loppuneet tuotteet huhtikuu 2014

tiistaina, toukokuuta 06, 2014

Puteli tyhjentely senkun jatkuu. Vaikka veikkailin pahasti, että tässä kuussa ei yhtäkään putelia tulisi loppumaan, niin toisin onneksi kävi. Ei mitään ihmeellisiä, melko perusjuttuja. Mutta hyvä vaan että tyhjeni! Huomasin aamulla hassun kolon peilikaapissakin. Jotain puuttuu! Mutta tyhjä putelihan se siitä vaan oli hävinnyt. Tässä kuussa siis tyhjeni 13 tuotetta.


Okei, mukana oli monta testikokoista tuotetta ja yksi saunatuoksukin, se nyt vaan ansaitsee tulla esitellyksi. Eli sit vaan tuotteisiin.


Bliw puna-apila&vadelma käsisaippua oli oikein kiva tuoksuista. Tuoksusta tulee nimenomaan mieleen punaiset marjat. Tuoksu jäi vienosti käsiin pesun jälkeen, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ja mähän siis olen edelleen tuoksujen ystävä. Oikein kiva perus käsisaippua ja varmasti tulee ostettua tarjouksesta taas lisää.

Yves Rocher Organic hunajasaippuan sain äidiltä joululahjaksi. Harmittaa ihan simona, että loppui! Muistaakseni mulla on jemmassa vielä toinen, mutta jos ei, niin pakko tilata lisää. Tuoksu oli todella makea, sopivasti hunajainen. Sopivasti pesevä saippua, mutta iho ei jäänyt kiristäväksi. Ja mun kuivakintut todella piti tästä saippuasta. Tätä suosittelen kyllä!

Bruno Banani Dangerous Woman setistä sain kulutettua nyt toisen saippuan ja täällä kerroin siitä ensimmäisen kerran. Edelleenkään meistä ei tullut kavereita, joten hyvä että kului loppuun.

Arcan Caresta tulen kertomaan enemän Livboxin arvostelussa, muttta sanottakoon tähän sen verran, että tykkäsin! :)

Dermosil Sauna Scent berry therapy Blackcurrant saunatuoksu saa täältä miljoona peukkua ylöspäin! Saatettiin Niksun kanssa vetää melkoisen tuoksuöverit saunassa, kun tämä ostettiin. Tuoksu on niin huumaava! Ihanan raikas, mutta kuitenkin makea. Piristää, mutta samalla rentouttaa. Ihan mahtava tuoksu! Me lotrattiin tätä oikein urakalla ja viimeisiä pisaroita säästeltiin sitten itku simmussa. Tätä on todella saatava lisää! Ehdottomasti lempparein saunatuoksu! Muuten meilä tykätään Emendon koivusta ja kesän taika tuoksuista. Mutta jos yhtään olet raikkaiden saunatuoksujen ystävä, niin testaa tätä!


Herbinan tuuheuttava kuivashampoo on edelleen kärkisijoillani kuivashampoiden ostalta. Hyvin rasvaisuuden poistaja ja kivasti lättätukalle volyymia antava. Tämä pysyy vakikäytössä, mitä nyt välilllä hairahdun muitakin testaamaan. Ehdottomasti hinta-laatusuhde kohdillaan!

Rexona tropical roll-on oli taattua Rexona laatua. Soijat pysyi kurissa ja kainalot tuoksui makealle. Kuitenkin, niin kuin mulla aina, alkoi hienhaju puskea loppua kohden läpi. Joko nenä tekee tepposet tai sitten hiki vaan pääsee läpi. Tämä kyllä harmillisesti sotkee vaatteet valkoisiin tahroihin, joten kainalot kannattee kuivatella ennen pukeutumista. Tuoksusta tykkään alkuun aina ihan hirmuisesti, makea kun on, mutta lopussa en enää välttämättä. Voin silti ostaa joskus uudelleen, pienen tauon jälkeen.

Nivea body lotion pure&natural saa myös paremmat arviot Livboxin arvioinnissa, mutta tällekin peukku ylös! Tykkäsin kovasti. Tuoksu ihana.

Vichy Ideale kasvovoide on myös tullut Livboxista aikanaan. Niin hyväntuntuinen kasvovoide ja tuoksu hekumallinen. Ei sitä oikein edes osaa kuvailla. Raikas nyt ainakin. Todella kosteuttava voide ja loppu voiteen käytinkin kaulaan dekoltee alueelle täysin. Iho tuli todella pehmeäksi, mutta en silti koe tätä ihan omakseni sekaihoni kanssa. Mutta kyllä tätä luonani kokeilleet ovat muuten kehuneet. Ainakin Skeit ja Meli :)


Lumene CC-voiteita loppui kaksi kappalein, sekä light että medium. Medium oli kesän jäänteitä ja ihoni hieman pääsiäisestä päivettyneenä, lisäsin sitä hieman lightin joukkoon. Edelleen lemppari arkipohja, joskis ihoni rasvoittuu päivän aikaan ja kaipailee korjausta. Puuteroin kasvot myös tätä laitettuani. Täällä havainnollistava postaus tuotteesta. Eli varmasti jatkossakin löytyy meidän kaapeista.

Mario Badescu seaweed Cleansing Lotion tuli näytteenä Beautybayn tilauksessa. Mulla ei ollut mitään hajua merkistä tai tuotteesta ylipäänsä, joten odotteli melkoisen kauan testiin pääsyä. Sitten kun vihdoin tajusin, että aa, se on puhdistusvesi, pääsi heti testiin. Pikku puteli ei valitettavasti riittänyt kuin pariin kasvopesuun, mutta kyllä siitä mielipiteen sai tehtyä. Lurautin reippaan määrän vanulapulle ja pyyhin meikkikasvot lappuun. Poisti meikin todella hyvin kasvoilta ja tämän ansioista mä todella harkitsen tällaisen tuotteet ostoa. Kasvot tuli todella paljon puhtaimmiksi tämä tuote lisänä. Pesin siis kasvot vielä tämän jälkeen. Hintaa en ole kurkkinut, mutta eiköhän vastaavanlainen tuote löydy joltain perus merkiltäkin. Lorkulla taisi olla joku micellari vesi? Jos en nyt ihan puutaheinää pölise.

H&M:n meikkiosastolla tulee monesti seottua ihan täysin. Ensinnäkin ne halvat hinnat ja onhan ne kaikki tuotteet nyt vaan niin houkuttelevia. Sama kävi tämän Olive oil Deep Cleansing maskin kanssa. Onneksi kävi! Löysin meinaan todella hyvänn naamion pahasti finneilevälle iholleni. Pahoin pelkään, että pillereiden vaihto vaikuttaa tällä hetkellä kovasti ihoni kuntoon, sillä finnejä on tuhottomasti normaalia enemmän. Tämä naamio kuitenkin kertakäytöllä rauhoitti ihoa niin paljon, että näpyt suorastaan näyttivät häviävän. Tämä kuivuu iholla, mutta helppo silti pestä pois. Varmasti jatkossakin ostan huonovointiselle iholleni.


Viime kuussakin tein pienen lahjoituksen putelien merkeissä. Skeit veljeni kanssa perheineen oli meillä kylässä pääsiäisenä ja samalla tyhjensin sitten käyttämättä jääneet tuotteet hänelle. Tai Skeit pyysi huulirasvaa ensin, niin annoin käyttöä odottavan Carmexin hyvään kotiin. Livboxista tullut Lorealin hiusboosteri oli se tärkein juttu, mikä hänelle piti antaa testiin, joten samalla sit muutakin.

Eli kokonaisuudessaan 20 putelin vaje tuli kaappeihin. Hyvä vaan, mahtuu taas uusia ;)

Olikos teille tuttuja tuotteita loppuneissa? Onko jostain eriäviä mielipiteitä? :)

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Joo, yllätyin positiivusesti kun odotin vain muutamaa hassua :)

      Poista
  2. Hirrrveesti puteleita taas :D Mikä ihme on tuo puhdistusvesi, joku pesuaineen ja kasvoveden välimuoto? :o Ja vinkvink, Strictly Style -blogista löytyy yr:lle -30% alekoodi, piti ihan sen houkuttamana eilen tehdä pieni tilaus ja laitoinpa juuri tuota hunajasaippuaakin tilaukseen, kiitti vaan vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä määrä joo :)
      Puhdistusvesi käytetään suoraan meikkinaamaan, eli ensimmäisenä puhdistuksena tai jopa ainoana. Eli sillä saa todella hyvin "pestyä" meikit pois. Joskin silloin tuotetta saa lutrata melkoisen määrän. Mä pyyhin tuolla ensin enimmät pois ja sitten vielä pesin. Tuli todella puhdas iho niin :)
      Kiva jos vinkistä vaan on hyötyä <3 Huomasin saman alen, mutta yritän nyt pihistellä ;D

      Poista
    2. Hih, pitäs lukea lehdet ajoissa niin ei olis niin pihalla kaikesta, tänään luin jotain vanhaa lehteä ja mihin törmäsinkään; puhdistusvesiä :D Merkit oli muuten tutut Nivea ja Lumene Lab, joten varmasti löytyy muiltakin tutuilta merkeiltä :)

      Poista
    3. :D Joo, kyllä niistä vanhoistakin lehdistä voi olla hyötyä ;p

      Poista