Miesten Livbox nro.2 - helmikuu 2015

perjantaina, helmikuuta 13, 2015

Tota noin...eipä tehnty hyvää eilinen vierailu työpaikalla. Nimenomaa vierailu. Eihän musta ollut siellä olijaksi. Puoleen päivään saakka kärvistelin ja sitten olo oli jo niin kamala, että pelkäsin pääni räjähtävän. Äkkiä vaan kotiin vällyjen väliin. Tauti otti siis takapakkia ja nukuinkin eilen sitten koko loppuillan. Tänäänkin olo on ollut kehno, mutta ehkä tää tästä. Paree olis! Tekee mieli treenaamaan.

Mähän annoin Niksulle jo jouluna lahjaksi Livboxin lahjakortin, jossa sen kerrottiin saapuvan helmikuussa omistajalleen. Meillä ensimmäinen boxi oli sen verran kova menestys, ettei ollut kahta sanaakaan, kun toinen miesten boxi tuli myyntiin. Taisin olla taas ensimmäinen joka sen tilasi, sillä näpyttelin salamana sähköpostin tulleen tieni ostoksille :D Eihän Niksu kosmetiikasta nyt mitenkään hurjasti välitä, mutta mä tässä määrätietoisella kosmetiikanosamisella yritän saada hänet käyttämään sitä enemmän. Taidan olla onnistumassa tehtävässäni ;) Ei, kyllä Niksu oikeasti on sopivan kiinnostunut kosmetiikasta ja olikin todella iloinen toisesta Livboxistaan.


Voi jestas sentään mikä boxi! Saatoin ehkä katsella jopa hieman kateellisena tuota tuotteiden määrää. Tämä miesten boxihan oli hieman kalliimpi entä tuo naisten, mutta tämä onkin ollut nyt parin kerran kertaluontoinen tilausmahdollisuus. Oikeastaan toivon kyllä, että näitä tehtäisi vaikka neljä vuodessa. Kevät, kesä, syksy ja talvi boxit. Mä veikkaan, että tää olis aika hyvä setti miehille. Hei Livbox, kuulkaas ;) Täällä ainakin tilattais :D Mutta juu, tämä toinen miesten Livbox sisälsi seitsemän tuotetta sekä CocoVin-patukan. Neljä tuotteista oli testikokoisia, joskin ihan hyvän kokoisia sellaisia ja kolme sitten täysikokoista.

Ensimmäisenä tuoksunäyte. Nämä ovat aina todella mieluisia. Harmi vaan, että tämä oli taas sellanen malli, jossa ei ole suihkutinta vaan joutuu kaatamaan suoraan pullosta. Pikaisela nuuhkaisulla Guess Night Access EdT oli todella miellyttävän tuoksuinen. Tosin, tällä nuhanenällä ei nyt hirmuisesti tuoksua irronnut. Odotetaan siis nenän toimivuuttaa sekä nuuskuttelua suoraan Niksun kaulalta. Mutta kiva sanoisin.

Dermosil on meillä tuttu tuote, olenhan Niksulle tilaillut sieltä ennenkin vaikka mitä tuotteita. Boxista tuli Dermosil Man parranajo- & puhdistusgeeli. Jännä yhdistelmä. Tuubista riittää varmasti pariinkin kokeilukertaan. Mun pitää ehkä pitää huoli siitä, että Niksu testaa sitä molempiin hommiin. Tai no joo, puhdistaahan tuote kasvot samalla kun partaa ajelee. Ehkä jo seuraavalla saunakerralla pidän huolen, että testiin menee ;) Tästä Niksu ei niin kovin innostunut. Hän on kova Gillette mies.

Schwarzkopf Professional [3D] MEN tuotteita on Niksu saanut ennenkin testiin. Viime miesten boxissa tuli tukkageeli, josta Niksu on tykännyt ihan hirmuisen paljon. Shampoo on tullut joskus naisten boxista miesten lahjottavaksi ;) Tällä kertaa tulikin sitten Hair and Body Shampoo, joskin eri kuin aiempi. Kuulemma testiin menee tottakai. Aiemmatkin tuotteet ovat olleet hyviä.

Nivea ei ole koskaan ollut Niksun lemppari kainalodödöissä. Se ei kuulemma pidä niin hyvin kuin Rexona. Tämän vuoksi sitä ei meidän hyllyillä juuri koskaan ole, Mutta kiva kuulemma päästä silti testaamaan Stress Protect Antiperspirant Deo roll-onia. Sen sanotaan suojaavan hikoilua vastaan kaikissa tilanteissa. No, niinhän niiden kaikkien sanotaan, mutta eivät aina toimi. Mä alkuun ihmettelin, että miten tämä puteli tuntuu käsissä niin hassulta, kunnes tajusin sen olevan normaalia pienempi ja testikoko :D Kaikki edelläkäydyt siis testikokoja.

L'oréal Paris Men Expert Hydra Energetic Quenching Gel löytyy meidän hyllyiltä jo ennestään. Niksu pitää siitä todella paljon. Äärimmäisen nopeasti imeytyvä kasvovoide, jättää mukavan mattamaisen pinnan jälkeensä ja kosteuttaa sopivasti. Tämäkin siis pääsee käyttöön, kunhan edelliset on käytetty ensin pois.

Born to Bio men Organic Green Energy Shower gel oli Niksulle ihan uusi tuttavuus. Minähän olen myös saanut aiemmin Livboxista merkin saippuan, mutta ei Niksu sitä saanut käyttää :D Niksu kuulemma mielellään testaa, mutta on vähän epäröivin mielin tämän luonnollisuuden kanssa. Peseekö se niin hyvin...?

Viimeisenä vielä Lumene Ultra Sensitive SOS Rauhoittava tehovoide...jota mä olen nyt kovasti lainaillut ahavoituneiseen nenuuni. Niksu ei oikein tiennyt, että onko sopiva tuote itselleen, mutta minä voin kyllä omia jos jää kovin käyttämättä. Samoin Skeit innostui putelin nähdessään. Ja ehdinkin sitä sipaista kummityttöni kuiville poskille. Skeit, auttoiko? Minä ainakin siis tykkään ja käytän, jos Niksu ei käytä :D


Niksu oli ihan mielissään boxista ja kuulemma mielellään moisia vastaanottaa, jos mahdollisuus tulee :D Mä voisin kanssa mainita, että munkin mielestä boxin sisältö oli oikein mielekäs ja kyllä mä mielelläni toiselle tällaisia ylläreitä ostan :)

Tilasiko teistä kukaan tätä miesten boxia?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Hola hola;) tuoksu oli huikeen hyvä, salaa nuuskuttelin ja hölväsin sormilleni joten tuoksuttelin koko kotimatkan. Ja kyllä ostoslistalle pääsi tuo SOS-rasva♡ ei ole neidin posket enää niin ruvella:)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nakinnuuskuttaja x)
      Ja hyvä että rasva oli sopiva, johan sä sen hommasit ;)

      Poista
  2. Boksissa oli kivasti tavaraa ja monipuolisesti eri tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, erittäin kiva boxi miehille :)

      Poista
  3. Onpas tämä kivan näköinen ja oloinen boksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, kyllä Niksu sai kivan sisällön :)

      Poista
  4. Siis vau miten paljon tuotteita! Ville ei kosmetiikasta välitä "pakollisia" enempää, muutoin tämä kyllä tilattaisiin meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä katsos olen onnistunut koukuttamaan Niksuakin vähän ;) Skeit on jo ihan mennyttä kosmetiikalle ;) Mulla on sellai jännä vaikutus :D

      Poista