Catan sopeutuminen meille on ollut yllättävän helppoa. Olin jotenkin kuvitellut, että itkumaukumista ja pelokasta kissaa saataisi rohkaista olemaan meillä ja kotiutumaan. Väärin luulin. Ihan kuin Cata olisi ollut meillä jo paljon pidemmän aikaa, entä viisi päivää ja olisihan tämä ehkä pitänyt hoksata jo siitä upeasta automatkustamisesta. Se on myös alkanut jo ymmärtämään vähän, mikä on väärin, vaikka silti niitä hommia tehdään korvat luimussa ja karataan heti kun tullaan komentamaan :D Cata on niin mahdottoman suloinen, mutta myös hurja viikari riiviö :D Kynsiä terotellaan tietenkin sohvaan, vaikka oma raapimapuukin on ostettu heti. Onneksi toinen on kuitenkin jo oppinut edes vähän, että se on väärin ja eilen ensimmäistä kertaa jo rapsutteli puuta. Siltikin sohva on äärimmäisen kiva rallirata ja sitä suhaillaankin päästä toiseen, kiivetään lattialta ylös kynsien avulla ja riehutaan ihan muuten vain :D Ja voi näkisittepä miten ne Taren kanssa riehuvat :D Mä nauran välillä maha ihan kippurassa niille ja kun koetan selittää Niksulle mitä ovat tehneet, en pysty naurultani sitä edes tekemään. Jahtaavat toinen toistaan perä jälkeen. Cata vaanii Tarea ja hyökkii päälle. Tare ei yhtään tykkää pikkuisista terävistä kynsistä ja hyppelehtii Cataa karkuun. Näistä pöljistä pitäisi kyllä ottaa videokuvaa ♥

Tämä on se asento, jonka Cata useimmiten ottaa, kun Tare tulee tarpeeksi lähelle. Tuosta onkin hyvä vedellä etutassuilla Tarea turpaan :D Miksi muuten kaikki muut paitsi omat lelut on niin paljon kivempiä? Tuokin Pantene-paketin ympärillä ollut muovinaru on niin oiva leikkikalu.


Siellä se hienosti nököttää, vielä kun oppisi niitä kynsiään tuohon terottelemaan. Me käytiin tämä heti ensitöiksi ostamassa sunnuntaina, että Catalla olisi oma lepo ja tuo raapimapaikka. Eipä se tuossa viihdy. Nukkumaan täytyy aina päästä syliin ja sohva on siltikin vielä kivempi raapimapaikka. Ehkä se siitä.



Näin muikeena aina pitää vahtia missä Tare liikkuu. Silloin meillä on hiljaista, kun molemmat nukkuu. Mutta heti kun Tare liikkuu vaikka juomaan, havahtuu Catakin hereille ja on valmis aloittamaan jahtausleikit. Mutta kuinka ihanaa, että ne alkavat tulla hyvin toimeen. Tarekaan ei ole enää niin mustasukkainen kuin alkuun, vaikka siltikin vielä on. Onhan se ollut meidän silmäterä niin pitkään, että tietysti vie aikansa tottuakseen kaveriin. Sama oli silloin Nalan kanssa, kun se tuli meille hoitoon. Ajan kanssa tottuivat toisiinsa ja lopulta kaikki sujui mallikkaasti.




Ja tuo nenä ♥ Toinen on niin söpö :) Ja Cata on todella hellyydenkipeä. Tää oli mulle alkuun aikamoinen ihmetys. Mulla on ollut niin paljon huonoja kissakokemuksia ja jotenkin mulla oli sellainen kuvitelma, että kissa on vaan omissa oloissaan ja mikäli niitä häiritsee, niin saa kynsistä. Tästä se mun kissapelkokin alkujaan juonsi. Lapsena mä olin ihan hulluna myös kissoihin (mä olen siis ihan hullu eläinrakas, jos ei ole vielä tullut ilmi :D) ja mummolan kissoja kantelin ja silittelin enkä antanut olla rauhassa :D Jossain vaiheessa kuitenkin kissakohtaamiset alkoivat olla vain negatiivisia. Kissat olivat vihaisia tai muuten vain niin ilkikurisia, että mulle alkoi kehittyä pelko niitä kohtaan. Mulle on kissa käynyt todella pahasti käteen kiinni, ilman mitään sen suurempaa syytä ja puri sekä raapi todella pahasti. Siitä tuli mulle suurimmat pelot. Nyt kuitenkin Catan avulla on pelkotilat kaikonneet aika hyvin, vaikka vieläkin välillä pelkään, vaikken tiedä miksi. Cata on kuitenkin kovin hellä, aina riiviöhetkiensä jälkeen. Se tulee puskemaan naamaa, nuolee todella paljon ja osoittaa hellyyttä kovasti kehräämällä ja olemalla todella lähellä. Tää on mulle aika kummallista. Mun käsitys kissoista on kyllä muuttunut ihan kertaheitolla tässä viime päivinä. Mä en uskonut, että näin helliä kissoja on olemassakaan. Vaikka takaraivossa tiesin, että pakkohan on olla, pelko vaan kertoi mulle muuta.

Mutta tällaista kuuluu tällä hetkellä meidän elukkarintamalla :) Hyvin siis menee ♥