Enää viikko iän vaihtumiseen
torstaina, syyskuuta 27, 2012
...Voi apua!
Hei mä jo täytän 26-vuotta!
Toisaalta mä olen vielä nuori, mutta toisaalta vanha. Silloin nuorena vanhenemista ajatellessani tuli asetettua ehkä jonnekin takaraivoon tavoitteita itselleen, että mitä pitäisi olla tehtynä tiettyyn ikään mennessä. Mä ainakin luulin tai ehkä toivoin, että 26-vuotiaana
olisin opiskellut itselleni unelmieni ammatin,
työskentelisin kyseisellä alalla,
tienaisin itselleni ihan hyvää palkkaa,
olisin onnellisesti naimisissa,
asuisin omistamassamme isossa omakotitalossa,
kahden lapsen äitinä,
ihanat tyttö ja poika,
multa löytyisi pari heppaa,
ja tietysti koiria ja miksei kissakin.
Mikä tilanne todellisuudessa on?
Koulut on kesken, tai oikeastaan en edes tiedä mitä haluaisin opiskella.
En tiedä, mikä on mun unelmien ammatti, joten tämä vaikeuttaa opiskeluun lähtöä.
Oikeastaan mä en enää edes haluiaisi opiskella, olenhan vanha..
Ja toinen syy, mä haluan tienata, että saamme sen omakotitalon.
Mä työskentelen vakinaisena, en kuitenkaan unelmieni ammatissa, kun en edes tiedä mikä se on.
Mä saan ihan kohtalaista palkkaa, vaikka ainahan sitä olisi kiva saada enemmän.
Kyllä, olen onnellisessa parisuhteessa, vaikken naimisissa.
Me asutaan omassa kodissa, vaikkei se omakotitalo olekaan, niin ihana rivarinpätkäpesämme.
Mä olen periaatteessa kahden kovin karvaisen"lapsen" äiti.
Tyttö ja poika, Cata ja Tare.
Multa löytyy myös ihania sisarusten lapsia, yhtä rakkaita kuin omia olisivat.
Multa löytyy pari heppaa, vaikkei ne omia olekaan. Saan kuitenkin pitää niitä kuin omia.
Ja multa löytyy koira ja kissa.
kuvat: weheartit.com
Siltikin sitä tulee miettineeksi, että olenko mä myöhässä kaikesta? Pian huomaan olevani kolmekymmentä, missä silloin olen? Eikä kauaakaan, kun mittariin pamahtaa neljäkymmentä, teenkö ehkä vasta sitten sitä mitä rakastan? Mitä jos mä myöhästyn kaikesta ja mä vaan olen, tekemättä mitään kummempaa? Mitä jos mun unelmat eivät toteudukaan, vaan matkaan tulee ylitsepääsemätön mutka? Mitä jos, mitä jos, mitä jos? Mitä jos kokeilisi elää päivä kerrallaan, murehtimatta liikaa huomisesta? Se onkin sitten asia erikseen, miten tällainen murehtija siinä onnistuu. :D Vai onko meille jokaiselle kirjoitettu kohtalomme ja elämämme valmiiksi ja se kuljettaa meidät siihen mihin kuuluukin? Mitä kummaa tässä nyt pitäisi sitten uskoa? :D Vai tapahtuuko asiat kuitenkin sillä perusteella, mitä valintoja teemme itse? Se, kun jätin koulut kesken, on kuitenkin tuonut mut tähän missä nyt olen. Se, että uskalsin ottaa hypyn tuntemattomaan ja ostin asunnon. Se, kun rakastuin maailman ihanimpaan mieheen.
Kamalasti kaikkea mielen päällä tänään, mutta niimpä mulla on kyllä useasti. Mitä mieltä te olette tästä vanhenemisesta ja tavoitteista? Onko joskus liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan vai onko siihen aikaa koko elämä? Onko kaikki jo ennalta kirjoitettua vai meneekö tämä kaikki omien valintojemme mukaan. Kertokaa, haluan kuulla mielipiteitänne :)
Vaikka yritän ajatella positiivisesti, mulla on silti ikäkriisi :D
2 kommenttia
Tää on kuule ihan kiva ikä ;) Vaikka nuorempana aatteli et kaikki lähempänä kolmeakymppiä olevat on kyllä jo tosi vanhoja, ni nyt mitä sen ikäsiä tuntee ni ei ne niin vanhoja olekaan :D Nelikymppisetkin on vielä suht nuorehkoja :D Nuorempia esim kaupungilla seuratessa sitä välillä tuntee itsensä jo aika vanhaksi, tai siis AIKUISEKSI (tai ainakin aikuisemmaksi :D ), mikä on siis ihan hyvä juttu. En juurikaan kaipaa niitä "villejä" nuoruusvuosia, pikemminkin olen iloinen että elämä pikkuhiljaa asettuu ja voi vaan keskittyä elämiseen, ei tarvitse olla menossa ja miettiä tulevaisuutta, kun se nuorena niin kovasti mietitty tulevaisuus on nyt tässä.. Hienoa on myös se, että vaikka nyt on tyytyväinen elämäänsä ja esim työhönsä voi periaatteessa koska vain vaihtaa alaa, jos siltä tuntuu. Eli mun mielestä koskaan ei ole liian vanha opiskelemaan uutta alaa! Meilläkin oli luokalla pari nelikymppistä jotka edellisessä ammatissa oli olleet jotain ihan muuta kuin missä työssä nyt ovat, ja hyvin menee :)
VastaaPoistaTää on kyllä totta, että niitä "villejä" vuoruusvuosia ei kyllä kaipaa. Mäkin olen niin iloinen, että elämä asettuu ja voi tosiaan keskittyä ihan vaan siihen elämiseen. Hassusti sitä kuitenkin ajattelee, että itse on vanha, mutta tosiaan nelikymppiset on kuitenkin ihan nuorehkoja. Hassua :D Ja tottahan se on, että aina kerkeää opiskella uuden ammatin. Eihän siihen ikä kuitenkaan ole este.
Poista