Apassionata 2015

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Meille tuli Niksun kanssa kiva tilaisuus päästä jälleen katsomaan Apassionataa. Mähän sain Niksulta jokunen vuosi sitten joululahjaksi liput näytökseen ja pidin jo silloin upeasta hevosshowsta. Tällä kertaa Niksun äiti oli tulossa porukalla katsomaan näytöstä, mutta harmillisesti pari henkilöä joutui jättäytymään matkasta pois. Näin ollen hän kysyi meitä matkaan mukaan ja voi miten innolla lähdinkin. Niksu nyt ei ehkä ihan niin innoissaan :D Harmi vaan, että mun olotila teki reissulle pientä miinusta (ja edelleen olo on kuin hakatulla) vaikka muuten oli jälleen oikein kiva katsella hienosti liikkuvia hevosia ja taitavia ratsastajia ja taituroijia.

Itse tarina mulla meni tänä vuonna ihan ohitse. En pysynyt kärryillä ollenkaan. Katselin vain tyytyväisenä polleja ja kuumottelin kovasti, sillä mieluumminhan sitä itse olisi niitä heppoja siellä rapsuttelemassa :D Toinen asia jota kuumottelin, oli meidän paikkamme. Show järjestettiin Hartwall-areenalla ja meidän paikat olivat melkein ylimmässä rivissä, jäiköhän sinne yksi rivi enää meidän ylle. Mä en ole koskaan kärsiny korkeanpaikankammosta, muta tuolla musta tuntui olo jotenkin todella huteralta. Ihan kuin sieltä voisi tipahtaa. Eipä se liikkumatila siellä kummoinen ollut. Ehkä osittain kipeä olokin vaikutti, mutta toista kertaa en ihan mielelläni sinne kiipeäisi.

Mutta kiva reissu oli. Niksun äidin kanssa napsittiin kuvia ja tässä vähän satoa sieltä.



















Upeat hevoset saivat pollekuumeen nousemaan taas pilviin. Kun tästä taudista pääsen eroon, aion alkaa etsimään ratsastustuntia, pakkohan sitä on taas päästä polleilemaan :)

Nyt pakko lähteä punkkaan. Huomenna yritys päästä työmaalle. Kuume ei ole tänään enää noussut, ihan mini lämpöä vaan pidellyt. Öitä <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli :) Ja heppatyttö tykkää varsinkin ;)

      Poista
  2. Tämä on kyllä upea show, ihan käsittämätön! :) Kivaa viikonloppua, toivottavasti tervettä sellaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko säkin käynyt katsomassa? :) Oli upea show kerrassaan :)

      Poista