Syntymäpäivä, joka luo lisää huolta

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2016

Mun paras ystävä, mun oma ihana karvavauva täytti eilen 13-vuotta. Jo 13 vuotta yhteistä matkaa, enkä voisi parempaa kaveria rinnalleni toivoa. Tare, tuo oma pieni suojelijani, pieni koira super isolla sydämellä... ja egolla :D Mä muistan edelleen sen hetken, kun aloin äidiltä ja isäpuolelta vinkumaan omaa koiraa. Mä olin tuolloin 16-vuotias ja koin olevani tarpeeksi aikuinen oman koiran hankintaan. Asuin kyllä edelleen siis heidän kanssaan, joten lupa oli saatava. Olin haaveillut omasta koirasta jo pitkään. Veljelläni ja Skeitillä oli ihana Jade, saksanpaimenkoira, joka vielä lisäsi tätä omaa koirakuumetta ihan järkyttävän paljon. Olisin halunnut oman sakemannin, mutta isoa koiraa ei meillä hyväksytty. Kuulemma pitäisi olla pieni ja siisti kaveri. Lopulta kun lupa tuli, alkoi todellinen etsintä. Siskon kanssa käytiin Loimaalla asti katsomassa Brasilianterrieri urosta. Se oli jo vuotias, äärimmäisen huonosti koulutettu, mutta kaipasi omaa perhettä. Olin ihan valmis ottamaan sen meille, mutta kuulemma huonosti koulutettua kaveria ei mielellään kotiin saanut tuoda. Eikä mun koulutustaitoihin tuolloin luotettu. Eikä kyllä ihme, eihän mulla ollut kokemusta oikeastaan yhtään, vain koirakirjojen tietoa. Veljen ja Skeitin kanssa käytiin katsomassa myös eräitä sekarotuisen pentuja. Olisin halunnut nekin pelastaa sieltä huonosta kodista, mutta niiden arvioitu koko oli myös liian suuri, Collie oli toinen rotu, mitä pennuissa oli. Ei siis auttanut muu kuin jatkaa etsimistä.

En muista miten lopulta päädyin kääpiöpinseriin rotuna. Siihen vaikutti ainakin yhtenä asiana rotumääritelmän, suuri koira pienessä koossa. Ja tämän allekirjoitan kyllä täysin. Lopulta kun päätös oli tehty, alkoi sopivan pentueen etsintä. Silloin me asuimme vielä Vantaalla ja onneksi pentu löytyikin läheltä Espoosta. Ensimmäisen kerran näin Tare pienokaisen veljen ja Skeitin kanssa, he kun lähtivät parempina koiratietäjinä matkaan mukaan. Päätös tapahtui melkeinpä heti. Nuo pienen pienet kämmenenkokoiset nyytit vei mun sydämen täysin ja alkoi kova odotus luovutusiästä.


Voi vihdoin kun tuli aika, että pentu saatiin hakea kotiin, olin ihan onnesta soikeana. Äidin kanssa käytiin hakemassa pieni musta pallero kotiin ja automatkalla mietettiin kovasti nimeä. Tarella on melko pitkä kennelnimi, jonka viimeisestä Taapero nimestä tuli sitten tuttavallisemmin Tare. Ja niin nimi oli sitten päätetty. Nykyisin tuolla rakkaalla karvahanurilla on toki monen monta nimeä. Tappi, Tiiti,  Tirppi, Töppönen, Piippu, Möönimöö jne. Välillä niitä nimiä tulee vaikka millaisia ja toinen katsoo välillä. että ketäs täällä huudellaan. Kyllähän sitä näin monessa vuodessa ehtii vaikka millaisia nimiä tulla.



Mun äiti toi Tarelle tietysti synttärilahjan ja voi miten paljon iloa tuosta pehmolelusta on tullut. Sitä on kannettu ympäri taloa ja sen kanssa on menty jo nukkumaankin. Lelu siis oli erittäin hyvin valittu.


Meidän Tappi on harmaantunut hissuksiin, tassut ja posket alkaa olla melko vaaleita. Siinä missä ennen sitä vain ajatteli, että jejee, toisella on synttärit, on nykyisin jokaisen lisävuoden tullen mun huoli vaan kasvanut. Onhan Tare jo erittäin kunnioitettavassa iässä. Onneksi se on vieläkin todella virkeä eikä siinä ikä tunnu näkyvän oikeastaan muuten kuin tuona harmaantumisena, kuulon heikentymisenä ja pahalla hengen hajulla. Muuten me vedetään edelleen lenkkejä ihan mennen tullen, kotona riehutaan menemään ja aina ollaan iloisia. Vauhtikaan ei pahasti ole vuosien aikana vähentynyt. Mutta silti, Tare on jo koiraksi melko vanha. Pienien koirien ennusteikä on yleensä korkeampi kuin isojen, mutta väistämättä näillä lukemilla sitä alkaa olla jo kovasti huoli siitä, kuinka kauan meillä on yhteistä aikaa rakkaan karvakorvan kanssa.


Jokainen hetki on ihan korvaamaton. Tare toimii tällä hetkellä kuin ajatus. Se tietää täysin mitä tehdään mihinkin aikaan. Se tunnistaa meidän lähtötoimet ja alkaa itse olla huolissaan meidän poistumisesta. Hakeutuu vain meidän lähelle. Mutta voi sitä iloa aina kun palataan. Siinä sen näkee, koira rakastaa niin aidosti, että jokainen tapaaminen on sille yhtä ihanaa. Tare nousee mun kanssa aamuisin samaan aikaan. Syödään yhdessä aamupalaa ja sitten lähdetään aamupissalle. Nuorenpana sen sai aina kaivaa peiton alta näihin hommiin, mutta nykisin se jo odottaa kupin luona ruokaa jonka jälkeen siirtyy oven eteen odottamaan pihalle pääsyä. Tare toimii myös kuin kello. Illalla kuuden aikaan se alkaa hakeutua keittiöön iltaruoan pariin. Käy hakemassa mua omista hommista monta kertaa, jos en meinaa tajuta. Ja iltalenkin jälkeen se on hetken aikaa meidän kanssa sohvalla, kunnes hakeutuu pikkukammariin peiton alle nukkumaan. Se on meidän oma pieni karvalapsi.


On sillä edelleen ne omat konnankoukut. Se osaa osoittaa mieltään, jos kovasti komennetaan. Yrittää ottaa omia valtuuksia, vaikka vallan hyvin tietää mikä on kiellettyä. Välillä häseltää niin paljon, että meillä meinaa mennä hermot. Mutta voi miten mä tulisin kaipaamaan niin näitä huonompiakin puolia. Tare on mulle yksi rakkaimmista asioista, mitä mun elämän varrella on ollut. Se on kulkenut mun mukana vaikeissakin hetkissä. Se on pitänyt mut kiinni rytmissä, vaikka välillä on elämä tuntunut liian raskaalta. Tare on lohduttanut ja antanut turvaa. Se tietää milloin on paha mieli ja osaa tulla halaamaan kuten ihmiset. Mua pelottaa jo nyt niin kovasti, miten mä tulen kestämään sen päivän, kun jäähyväiset on pakko jättää. Mä todella pelkään. Tiedän jo nyt, että se tulee olemaan yksi vaikeimmista päivistä. Tare on mun ensimmäinen ihan oma koira, ensimmäinen jonka olen kouluttanut ihan itse, ensimmäinen josta olen huolehtinut kaikilla tavoin. Se on todella mun oma pieni karvalapsi. Tietystikään ei kannattaisi pelätä, kukaanhan ei tänne maan päälle jää, mutta miksi näiden rakkaiden karvakorvien pitää läheä niin paljon nopeammin?


Toivon kovasti, että meillä on edessä vielä monen monta yhteistä vuotta. Silti huoli on. Kuitenkin onnea meidän omalle ihanalle karvalapselle <3

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Onnea Tarelle ja vielä paljon yhteistä aikaa teille toivon <3
    Meidän koira eli 13-vuotiaaksi ja oli harmaata partaa lukuunottamatta viimeseen asti kuin pentukoira. Ja kyllä, se luopuminen on ihan helvetin raskasta.

    VastaaPoista
  2. Onnea Tarelle! Kunnioitettava ikä! Jotenkin ilman harmaantumista kuvista on aistittavissa edelleen sellainen nuorekas meininki. <3

    VastaaPoista
  3. Melkein tuli itsellekin kyynel silmään kun tätä luin - ymmärrän täysin tuon pelon ja tiedän myös sen tunteen kun koiran joutuu hautaamaan. Koira on itsellekin perheenjäsen eikä "vain koira", joten aikamoiset itkut se luopumisen tuska tuo mukanaan.. Mutta jospa teillä olisi vielä monta yhteistä vuotta edessä <3

    VastaaPoista
  4. Ihana teksti <3 Onnea päivänsankarille!

    VastaaPoista
  5. Voi että, ihanku olisi omasta kynästä tullut tämä teksti.. Oman harmaantuneen rouvan katsominen joka päivä saa huolen pintaan, kauanko yhteistä aikaa vielä on. Viime kesänähän muori sairastui, ja se oli ehkä hirvein vuorokausi mitä muistan kun odotin aamua ja lääkäriin pääsyä. Lääkityksellä nyt parempi, mutta sen faktan tiedostaminen että välttämättä aikaa ei ole enää paljon on aika sydäntä raastavaa kun kyse on vuosia rinnalla olleesta ystävästä. Oon myös huomannut, että vain toiset "koiraihmiset" ymmärtää tän fiiliksen mikä mielellä on. Niin ihana postaus Taresta, huomaa että sullekin eläimet on se sydämessä kulkeva juttu. <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa synttäriä Tarelle <3 Eläimet on niin ihania, mutta se päivä kun niistä joutuu luopumaan on aivan kamala. Onneksi muistot säilyy aina sydämessä :)
    Kintsu

    VastaaPoista
  7. Onnea päivänsankarille! Toivottavasti ei tule mitään vanhuudenvaivoja tai sairauksia, 13 vee on kuitenkin kunnioitettava luku. Mukavia eläkepäiviä Tarelle, hän näyttää huippukivalta kaverilta. Katson aina kissa ja koira kuviasi ja toivon että jospa meilläkin joku päivä noin lähekkäin :)

    VastaaPoista
  8. Voi pikkusta päivänsankaria <3
    Toivottavasti saatte viettää vielä paljon yhteistä aikaa.

    VastaaPoista
  9. Ymmärrän täysin ja itsekin mietin samoja juttuja. Mulla on ihan hirveä ikävä koiria, ne on nyt taas Espanjassa. Ihan hassua, että voi ikävöidä koiria! :D mutta Tarelle onnittelut, on ihan ku meidän Topu. Nauttikaa joka hetkestä!

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea Tarelle. <3 Meillä pojat on 5 ja 6-vuotiaita ja pelkään koko ajan, että joutuisin luopumaan mun rakkaimmista. Mäyräkoirilla kun on yleistä halvaus, joka voi tulla ihan milloin vain. :(

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Tarelle!
    Ymmärrän huolesi, meillä löytyy 12 täyttävä ikäneito ja hän on isompi kuin Tare moninkertaisesti.
    Niin raskaalta kuin se tuntuukin niin se viimeinen päivä tulee ja silloin meidän on se viimeinen palvelus tehtävä. Se on vaikea asia mutta sen olemme velkaa rakkaimmalle. Ennen tuota meidän ei auta kuin nauttia jokaisesta päivästä yhdessä, etukäteen murehtiminen ei kannata.

    Hyviä keväisiä päiviä teille ja ole vahva kun se aika tulee, sinä selviät siitä onnellisten muistojen ja vuosien avulla. (samat sanat itselleni) rakkaudella Taru

    VastaaPoista
  12. Onnea ihanalle karvakuonolle!! <3 Olen samaa mieltä, että ei pysty edes kuvittelemaan mitä elämä on sitten, kun joskus ei ole enää sitä rakasta koiraa vierellä :( Tai niitä kahta omaa, rakasta isompaa pinseriä. B täyttää kuitenkin kohta jo 9... -Heidi

    VastaaPoista
  13. Ihana teksti. Oli pakko tulla kommentoimaan. Luin tämän tänään aiemmin puhelimella ja se puhelinkommentointi on perberistä. Onnea karvakamulle <3

    VastaaPoista
  14. Voi mä niin ymmärrän... mun oma paras ystäväni täytti tammikuussa 9. Ja 8 on berneillä yleinen elinikä. Joka päivä on siis tärkeä <3

    VastaaPoista
  15. Ihana Tare <3 Mä tiedän tuon tunteen, olen muutamasta lemmikistä joutunut luopumaan ja se tekee aina yhtä kipeää....meiltä terkkuja lähettää kohta 6 v kääpiöpinserineito Tira <3

    Maiccu
    http://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista