Hopea toimii!

torstaina, toukokuuta 10, 2012

Olen viimeiset kolme hiustenpesukertaa käyttänyt niitä Sokos Emotionista ostamiani hopeashampoota ja -hoitoainetta. Aloitin kokeilun melko skeptisesti. Olen kuullut, että tuotteet toimivat, mutta taidan olla persoonaltani pikkasen "En usko ennenkä nään"-tyyppi. Jo ensimmäisellä käyttökerralla saatoin huomata pienen vaikutuksen. Keltaisuus saattoi hävitä ihan pikkasen, mutta aloitin kokeilun varovasti niinkuin myyjä suositteli. En kuitenkaan vakuuttunut tuotteiden tehokkuudesta ja pistin heti seuraavallakin kerralla hopeat päähäni.

kuva: Janet


Olin ensinnäkin todella yllättynyt, kuinka puhtaaksi tuo shampoo tekee hiukset! Jotenkin oli sellainen fiilis, et näitten tuotteitten jälkeen tarttis pestä vielä "normaaleilla" pesuaineilla. Noup, nää pesi puhtaaksi ja hoitsikka jätti ihanan pehmeeksi hiukset. Tai enhän mä näitä käyttänyt kunnolla kuin tyveen. Latvoihin vaan levitin "jämät" käsistä. Toisella kertaa hiukset vaaleni jo ihan huomattavasti. Keltaisuus alkoi häviämään hyvin. Kuitenkin jäin vielä kaipaamaan enemmän vaaleutta. Joten kolmas kerta toden sanoo. Olen aika lailla tyytyväinen tämän hetken hiustenväriini. Lähes kaikki keltaisuus on poissa ja hiukset näyttävät luonnollisen vaaleilta. Tämän harmonian kuitenkin valitettavasti rikkoo jo tumma, vaikkakin pieni, juurikasvu. Mutta tuotteisiin olen äärimmäisen tyytyväinen! En tiedä kumpi näistä vaalentaa paremmin, sillä olen käyttänyt näitä yhtäaikaa, mutta ainakin näiden yhteisvaikutus on ollut hyvä.

Harmillisesti mulla ei nyt ole laittaa tänne kuvia hiusten muutoksesta, kun en alkutilanteestakaan tajunnut ottaa kuvia, mutta toivottavasti sanallinen hehkutukseni tuotteista riittää :) Eli mä ainakin suosittelen lämpimasti näitä kahta tuotetta! Tuo matkakokoinen hoitsikka tulee kyllä loppumaan alta aikayksikön, joten isompi tuubi löytyy varmasti jossain vaiheessa mun hyllystä. Mut jos teillä on joskus yhtä kusenkeltaset hiukset ku mulla oli, nii ostakaa näitä!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä että toimii :) Värjäsin kans hiukset vähä aikaa sitte ja kävi samalla viisiin ku sulle :D Tosin ei niin kovasti keltaiset olleet, joten ostin vähän halvempaa shampoota, sitä four reasonin. Hyvin on sekin pelannut. Bonacuren shampoot on muuten muutenkin ihania, mulla on sitä kosteuttavaa tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tosi iloinen, että nää toimii :) Varmasti tuo Four reasonskin on hyvä! En epäile yhtään. Mut uskon myös sen, ettei sulla tullu niin pahan pissiset hiukset ku mulle :D Vois joskus ostaa noita muitakin Bonacuren tuotteita kokeiluun.

      Poista