Cubus rakkaus

tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Mua harmittaa tällä hetkellä enemmän kuin aikoihin, että meiltä on lähimpään Cubukseen niin pitkä matka. Me käytiin viikonlopun pikasukulaisvisiitillä myös pikaisesta hiukan kiertelemässä kauppoja ja mistään muusta kaupasta (okei, Hennesillä en edes käynyt)  en mitään ostettavaa edes löytänyt, mutta Cubus yllätti mut todella positiivisesta. Aiemmin olen vain kierrellyt siellä hieman skeptisesti, enkä uskonut löytäväni sieltä mitään kivaa. Kuitenkin kesällä ostettu laukku antoi pientä osviittaa, että taitaa meistä kahdesta tulla vielä erottamattomat :D

Voi niitä riemunkiljahduksia pääni sisäisesti, kun näin Cubuksen hyllyllä ihania syysvärejä housuissa. Niksukin taisi nähdä mun ilmeestä, että nyt kestää pieni ikuisuus tässä hommassa :D Mä menin oitis kaivelemaan lemppareista oikeat koot mukaan sovituskoppiin. Harmillisesti juuri niistä himotuimmista viininpunaisista oli juuri minun kokoni loppu, mutta ilokseni petrolia ja tumman tumman sinistä löytyi. Viininpunaisia metsästetään siis vielä ja niitä vaaleita housuja ostellaan sit ens kerralla :D Ja voi sitä ilon määrää, kun sovituskopissa housut päällä pällistelin peilistä. Nää oli niiiiin hyvän malliset päällä ja Niksu oli samaa mieltä :) Ehkä hitusen liian lyhyet lahkeet mun makuun, mutta istuvuuden takia kassan kautta ulos.

CUBUS Gemma-farkut 19,90€
kuva: Janet

Cubus jäi kummittelemaan mieleeni ja nyt on joku päivä pakko ajella johonkin Cubukseen tutkimaan valikoimaa paremmin. Nämä Gemma-farkut kelpaa mulle kyllä kaikissa mahdollisissa väreissä eikä näitä todellakaan ole hinnalla pilattu! Voi siis hyvällä omalla tunnolla kasvattaa huonoa housukokoelmaani.

Tykkäättekö te Cubuksesta?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. En ole vielä tuohon Cubukseen päässyt oikein sisälle. Pitäisi varmaan kokeilla farkkuja, eivät ainakaan ole hinnalla pilattu. =) Onko niissä paljon stretchiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän sama homma, en ole oikein sisäistänyt vielä liikettä kunnolla ja uusintakirroksia tarvitaan ehdottomasti. Ja kyllä on stretciä, mua pelottaakin, että nää nyt venähtää, kun en ottanut sitä makkarankuori efektiä, eli normaalia kokoa yhtä pienempää, mutta tietääpähän ainakin ensi kerralla, että ottaa pienemmän. Toivottavasti sulle on sopivan pituiset lahkeet näissä, sullakun on niin upeat pitkät ja hoikat jalat :)

      Poista
  2. Mulla on kans cubuksen tummansiniset farkut, en tosin muista onko just tuo gemma vai joku muu, ja viininpunaiset ostoslistalla ;) Meille avautuu torstaina tänne cubus, jee \o/ :D
    Henkkamaukalla on kans jotain viininpunaisia farkkuja, ootko niitä kokeillu? Mulle on postissa jotku tulossa sovitukseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nööh, vois tulla lähemmäs meitäkin näitä vaateliikkeitä. Cittarista kun en yleensä kauheasti vaatteita löydä. Käypä sit aina munkin puolesta Cubuksessa, kun sä saat sen lähelle :)

      Joo, kävin sovittamassa Henkkamaukalla ihan liikkeessä pareja viininpunaisia farkkuja, mut plöh ku ei ollut sopivia päällä. Sen takia metsästys vielä jatkuukin. Kyllä mä ne vielä jostain bongaan ;)

      Poista
    2. tarkistin asian, ja juurikin nuo gemmat on ne munkin housut. Mutta jos sulle lahkeet on liian lyhyet ni mulle ne on aavistuksen liian pitkät :D pätkä mikä pätkä :D

      Poista
    3. Eikä :D Mä taidan olla joku pitkäkinttu, mut selkä mulla on aika lyhyt. En mä kyllä kamalan pitkäkään ole, joten pöljän näköinen :D

      Poista
  3. Täytyyikin käydä viikonloppuna tsekkaamassa taas Cubus, viininpunaiset housut kiinnostaisi...varsinkin kun noin halvalla saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olis tänään tarkotus käydä tsekkaamassa toinen Cubus niitten viininpunaisten housujen osalta. Hennesilläkin niitä kyllä on, mutta ei mulle vaan oikein istuneet...

      Poista