Liikunnat vko 18

maanantaina, toukokuuta 06, 2013

Onpas mulla ollut touhun täyteinen maanantai. Joskin pakko myöntää, että nyt taidan leikkiä tulella. Olo on edelleen kuin jyrän alle jääneellä, mutta kävin talleilemassa ja äsken kotiuduin lenkiltä. Jeps, huomenna ehkä odotettavissa todella pahaa oloa. Tai jos olisinkin tällä ulkoilulla saanut säikytettyä pöpön pois? Toivottavasti! Mut jotenkin veikkaan, että mun tautimagneetti on sen verran kovalla teholla, ettei se hevillä päästä pöpöstä irti.

Mutta taas ne liikunnat. Nyt on pakko sanoa, että olen pettynyt viime viikon liikuntoihin. Onko se ihan normaalia, että tuntee syyllisyyttä lepäämisestä? Musta on tuntunut jotenkin niin laiskalta ja ehkä senkin vuoksi tänään vetänyt itseni melko äärirajoille. Kurkku ainakin huutaa koko ajan apuja ja pakko kohta kumotakin teetä helpotukseksi. Mutta jotenkin mä syytän tästä levosta itseäni koko ajan. Olen koeattanut syödä mahdollisimman vähän, ettei vaan tulisi liikaa kaloreita levossa ollessa. Järki kuitenkin sanoo, että pakko olisi levätä, että tauti joskus lähtisi poiskin, mutta kummallisesti mieli sanoo toista. Mutta tältä siis näyttää viime viikko. Kipeeltä, sanoisinko.


Ma: Salitreeni 1h, kävelylenkki 50min
Ti: Kävelylenkki 40min
Ke: Aamulenkki 40min, päivälenkki 1h n. 7km, iltalenkki 40min
To: Reipas lenkki 1h n. 7km (kova päänsärky)
Pe: - (kipeenä)
La: - (kipeenä)
Su: - (kipeenä)


Noista pitkistä lenkeistä olen kyllä ylpeä. Vedettiin äidin kanssa todella reippaasti osa matkasta juosten ja osa todella reippaasti kävellen. Molemmat yllätyttiin siitä, miten hyvin mentiin ja meillä oli molemmilla lenkeillä vielä ihan kamala vastatuuli. Voi olla, että siinä olenkin vilustuttanut itseni. Mutta sellaista siis. Nyt mä alan odottelemaan Housea ja Anne ystävä tuli meille iltateelle, joten heipsan huomiseen :)

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Lepoa lepoa, ei saa liikaa rehkiä flunssaisena! (vaikka se vaikeaa se itsellekin oli kun kauheesti ois ollu kaikkee tekemistä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mii yrittää lepoa :) <3 Kummasti kyllä silloin huvittaisi siivotakin, kun on heikko olo... Hmm, kummallista :D

      Poista
  2. Tää komppaa maisamiisaa. Ei saa urheilla vaikka olisi vaan kurkku kipeä. Sieltä ne pöpöt leviää, pahimmassa tapauksessa sydämmeen ja saat ikävämmän taudin kuin vain perus lunssan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta mulla kyllä harmillisesti on jo pikkasen kokemusta. Ei ilmeisesti tarpeeksi, kun en osaa levätä. Kävin töissä, kun oli hirveä hässäkkä ja saikkurumba päällä, kuumeessa ja lääkäri pisti viikon sänkylevolle alkavan sydänlihastulehduksen vuoksi. Pitäis kyllä vaan levätä. Mut onneksi nyt olo on parempi jo. Voi kun te olette ihania <3

      Poista
  3. Mäkin komppailen, pitää levätä silloin kun sitä tarvitsee :) Ja itse olen super huono siinä mutta harjoittelen kovasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää siis harjoitella sitä ♥ :)

      Poista