Iittalat lisääntyy

torstaina, tammikuuta 30, 2014

Mä taisin todellakin hurahtaa Iittalaan toden teolla. Mulla on meinaan Iittala-ostoslista venynyt sen verran pitkäksi, että taitaa niiden keräilyssä mennä pieni ikuisuus. Tää hurahdus tapahtui ihan vahingossa. Mulla on aina ollut omanlainen himotus astioihin ja varsinkin kauniisiin viinilaseihin, joten ei kai mun pitäisi yllättyä itseeni, kun olen niin herkkä himoitsemaan vaikka mitä. Mun piti kerätä Iittalan Teemasta nätti astiasto vain, mutta taidakin kerätä vähän kaikkea enemmänkin.

Mä ostin Skeitille joululahjaksi ihanan Iittalan Taika metallirasia ja se jäi kummittelemaan mieleeni. Lopulta se siirtyi ihan mun uniini ja ei muuta kuin Iittalasta kotiuttamaan se.

IITTALA Taika metallirasia norm. 15€ // -30% 10,50€

Mä kun liityin Iittalan jäseneksi jo reilu puoli vuotta sitten ja aloin saamaan kotiin postia heiltä, sain kivasti -30% alennuksen yhdestä tuotteesta nyt tammikuussa. Oli siis sopiva tilaisuus ostaa rasia itselleni, kun sain alennustakin.

ROBIN HOOD Iittala Teema kulhot

Mustat Teema kulhot lähtivät matkaani jo viime vuoden puolella Robbarista, kun olivat myös -30% alennuksessa. Nyt en kyllä enää kuollaksenikaan muista noiden hintaa, mutta halvalla silti lähtivät. Tarkoitus oli ostaa valkoisia kulhoja, mutta niitä ei enää ollut. Arvoin näiden mustien ja turkoosien välillä, mutta halusin näin alkuun mennä näillä perusväreillä. Ostin näitä siis ihan kuusi kappaletta, mutta huomasin näin jälkikäteen, että kuvista puuttuu yksi. Oli sopivasti pesussa.

Mä voisin kyllä sanoa, että alan olla jo tyytyväinen meidän astioihin. Vielä lasit haluaisin uusia. Arvaatteko jo, mikä merkki ja malli mulla on mielessä? ;D

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Minäkin keksin alkaa keräämään tuota mustaa taikaa kahvikuppeina, kun lahjaksi sain yllättäen kaksi sellaista :) ihastuin kerta laakista ja se oli menoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sytyin noilla Taika kupeille vähän myöhässä. Olen ostanut niitä Skeitille lahjaksi, mutta nyt sitten minäkin tahtoisin niitä :D Sopisivat oikein hyvin meidänkin kaappiin :D

      Poista
  2. Tuo taika-sarja ei mua aluksi oikein innostanut, mutta nyt kun on tullut tuo mustavalkoinen ni jopas tykkäänkin :D tuon rasian meinasin kerran Jo ostaa, mutta ei ollutkaan kuin sinisiä tarjolla. Heti kun tulee mustavalkoinen vastaan niin kyllä lähtee mukaan :) myös ne isot mukit olis aika ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiäks, mäkään en tykännyt alkuun, en edes tuosta mustavalkoisesta. Sitten kun sitä oli vähän aikaa katsellut ja sulatellut, niin jopas tykästyinkin. :D Jumbossa noita mustavalkoisia rasioita oli vinot pinot.

      Poista