Loppuneet tuotteet - joulukuu

keskiviikkona, tammikuuta 08, 2014

Hähää, sainpas joulukuussakin puteleita loppumaan. Kaiken huvittavinta tässä oli se, että osa noista tyhjistä puteleista tuli myös muutossa mukana. Pitihän ne kaikki nyt samaan kuvaan saada :D Niksu katsoi mua pikkasen kieroon, kun tyhjiäkin puteleita pakkasin. Nyt ne ovat päätyneet jo putelien hautuumaalle, joten käydäänhän läpi, mitä lopulta sain kulutettua.


Olipas hiuspainotteinen tyhjennys! Suurin osa puteleista odottelikin loppujämien käyttöä ja otin itseäni niskasta kiinni niiden osalta. Pakkohan nekin jämät oli käyttää, vaikkei yhtään olisi kiinnostanut.

Syossin hoitoaineen sain muistaakseni toissa vuoden, siis 2012, I love Me-messuilta. Jos en siis ihan todella väärin muista. Ainakin kauan muistan niitä säilyttäneeni, siis tuota hoitsikkaa ja shampoota. Hoitoaine tuli lutrattua jo loppuun, vielä kun saisin aikaseksi sen shampoonkin kulutettua. Säästelin näitä pikkuisia näyteputeleita reissupesuihin, mutta aina mä unohdin ottaa ne mun kosmetiikkajemmasta. Lopulta kun sinne taas jotain lisätuotteita heitin, niin otin nämä käyttöön. Pitkää siinäkin kyllä meni. Mutta tuote itsessään oli ihan jees. Sain harjattua mun herkästi takkuun menevän tukan tämän avulla selväksi ja hiukset tuntuivat pehmeiltä. Voisin siis ostaa näistä täyskokoisetkin.

Batisten kuivashampoo tuli marraskuun Livboxissa ja se tuli käytettyä loppuun hetkessä. Meniköhän mulla tuo puteli loppuun kolmessa tai neljässä käyttökerrassa. Hyvää tavaraa ja varmasti tulen jatkossa ostamaan lisää. Tai onhan mulla tuolla edelleen täysikokoinen, mutta käytin tuon pienen alta pois. Tykkään, mutta ei mielestäni paras tuuheuttaja, mitä olen kokeillut. Herbina ja Klippoteket menee mielestäni tuuheutuksessa tämän ohi.

Pantenen tehohoidonkin muistelen jostain paketista saaneeni. Tuokin on ollut mulla pienen iäisyyden, kun en enää edes jaksa muistaa, mistä sen sain. Tehohoidoksi tämä ei mielestäni tehnyt mitään ihmeellistä. Käyttäytyi aika pitkälti perus hoitoaineen tavoin. Tämän sanottiin tekevän kahdessa minuutissa jo tarvittavan, mutta minä en yhtyisi samaan. Parempiakin on tullut kokeiltua. En siis lähde ostamaan tätä uudelleen.

Nyt sain vihdoin kulutettua The Body Shopin banaanishampoon, hoitoaine kun loppui jo syyskuussa. Mä olen todella huono käyttämään jämät pois ja jos saman setin toinen tuote loppuu, jää mulla usein se sitten käyttämättä. Mä orjallisesti aina käytän samaa settiä yhdessä, eihän niitä voi keskenään sekoitella ;D Olen yrittänyt tästä opetella pois ja oikeasti tyhjentää ne jämätkin. Tykkäsin siis tästä kuten hoitsikasta. Banaanin tuoksu on vain niin ihana! Ehdottomasti pääsee ostoslistalle.

Kuukauden ainut loppunut kasvotuote oli Nivean Stay Clear kasvovesi. Tämä tuli siis ostettua ihan vaan hätäpäissäni Dermosilin kasvopesun kaveriksi, sille kun ei ollut mitään kasvovettä. Tämän ostoaikaan tajusin, että mulla on ihan hirmuinen kasvovesi addikti. Sitä on aina huljautettava naamalle pesun jälkeen. Se jotenkin tuo niin raikkaan ja sopivan kosteutetun tunteen iholle. Nivea oli siis vain pikainen valinta ja finneistä kun kärsin, niin Stay Clear tuli valittua sen takia. Mutta eipä mulla tästä ole oikein mitään sanottavaa. Aika tylsä kasvovesi oli. Neutraali tuoksu, neutraali tunne iholla. Ei tehnyt mitään maata mullistavia taikoja ihollani. Tuote siis menetteli. Voisin kyllä ostaa uudelleen halpan hintansa vuoksi, näitä vesiä kun siis tulee läträttyä.

L'oréal Preference hoitsikka tuli erittäin vaalean hiusväriaineen mukana taittamaan pois keltaista sävyä. Tukka tuli sillä väriaineella tosi keltaiseksi, eikä tämä hoitoaine kyllä auttanut keltaisuuden poistoon sitten yhtään. Nökäre jäi pohjalle lopulta, kun käytin muita hopeatuotteita ja tämä tuli käyttettyä loppuun pakosta. Olisin tietty voinut heittää pois, mutta kun tahdon tehokäyttää kaikki purkit kunnolla :D

Schwarzkopf Bonacure Fibre Force - tehohoito tuli Livboxin mukana heinäkuussa ja sain tuonkin pienen putelin käytettyä loppuun vasta nyt... Pistää miettimään, että mitäköhän kaikkea muuta olen sitten tässä välissä käyttänyt. Mutta tykkäsin tuotteesta silloin ja tykkäsin nyttenkin. Teki hiukset oikein pehmeiksi ja sileiksi. Voisin ostaa uudelleen.

Seitsemän tuotetta siis kului joulukuussa loppuun. Toivottavasti putelien tyhjentyminen jatkuu tasaisella tahdilla tästä eteenpäinkin. Olen meinaan vähän kerryttänyt näitä kosmetiikkavarastojani tässä ihan vain vahingossa. :p

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Jännä nähdä, miltä sun tilanne näyttää tämän vuoden lopussa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mä veikkaan, että puteleita on enemmän :D

      Poista
  2. Mä olen myös alkanut tekemään noita loppuneet tuotteet postauksia pari kuukautta sitten. Vähän hassulta kyllä tuntuu aina kuvata tyhjiä puteleita = roskia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli kans alkuun tosi vaikea laittaa niitä tyhjiä jemmaan, normaalisti kun aina kiikuttanut sinne roskiin. Nyt onneksi alkaa jo laittamaan suoraan jemmaan, eikä tartte noukkia sielä roskiksesta ;D

      Poista
    2. Mä yleensä kuvaan loppuneen tuotteen heti, että saan sen roskiin eikä tarvii säilöä. :)

      Poista