Movies pt. 13

lauantaina, tammikuuta 25, 2014

*tämä julkaistu torstaina, mutta blogger päätti kadottaa sen, joten uusiksi*


Mä tein eilen kuolemaa. Olin ihan varma, etten olisi selvinnyt hengissä. Tässä sitä nyt kuitenkin taas ollaan. Vieläkään kunto ei ole sataprosenttinen, mutta ainakin olen pystyssä. Mistä kaikki sitten alkoi? Vessan lattialta. Lähdin kahen aikaan yöllä tyhjentämään rakkoani, kunnes tunsin sydämensykkeeni takaraivossa sellaisella paineella, että luulin jonkun hakkaavan tietään pois päästäni. Istahdin pöntölle ja sain juuri hoidettua tarpeeni ennen kuin tuli lähtö lattian tasalle. Taju lähti. Siinä sitten pää polvissa pötkötellessäni mietiskelin, että tässäkö tää oli. Kipu oli jotain niin kamalaa, että ajattelin saaneeni aivoverenvuodon ja kohta kaikki sumenisi. Kuitenkin olo ihan hitusen koheni ja pääsin takaisin sänkyyn. Uni tuli, joskin koko ajan sellaista koiranunta. Kellon soittaessa töihin, nousin kuitenkin ylös ja olin menossa keittämään aamuteetä, kunnes tämä kaikki taas toistui. Taju meinasi lähteä. Onneksi ennen sitä ehdin kuitenkin takaisin sänkyyn. Ei muuta kuin soittoa töihin, en pysty tulemaan.
   Hoidin työt eilen todella huonosti. Nukuin pari tuntia, hoidin hommia ja taas nukuin pari tuntui. En vain kyennyt muuhun. Äiti tuli avuksi puoli 11 kieppeillä ja antoi mulle kunnon lääkekoktailin. Mutta kuten arvailin, ei se muhun tehonnut. Särky vaan jatkui. Vasta kuuden kieppeillä illalla uskoin selviäväni. Tämä särky oli jotain niin kamalaa, etten toivoisi kenenkään kokevan mitään samaan. En oikeastaan tiedä mistä moinen kaamea särky edes tuli. Hieronnassa on kuitenkin paikat jo löystyneet, joten ei pitäisi olla enää niin pahoja jumeja. Mistä sitä siis tietää. Toivon todella, etten joutuisi moista enää kokemaan. En siis tämä takia kyennyt eilen postailemaankaan. Nyt kun täällä töissä on taas hiljainen hetki, ajattelin postailla taas katsottuja leffoja. Nää alkaa olla jo niin vanhoja, että turha kohta enää arvostella. Joten tässä viimeisimmät katsotut.


VIIMEINEN MANAUS 2    §-


Nuori Nell Sweetzer yrittää rakentaa elämänsä uudestaan kotitilallaan kokemiensa kauhunhetkien jälkeen. Tyttö ei muista hirvittävistä tapahtumista juuri mitään, mutta tietää koko perheensä kuolleen taistelussa paholaista ja tätä palvoneita ihmisiä vastaan.
 - Voi hyvää päivää! Mä odotin kunnon kauhua taas kerran, mutta monestihan nää jatko-osat ovat ensimmäistä huonompia. Niin oli tälläkin kertaa. Vaikka mä olen oikeasti maailman pahin pelkuri, mielikuvitukseni liian tehokas ja näen harhojakin, ei tää saanut mun puntteja tutisemaan. Tää oli niin tyhmä! Ei, en suosittele todellakaan. Kyllä sen nyt kerran katsoi, kun koko ajan odotti jotain pelottavaa, mutta njäh. Välillä myös hyppi ärsyttävästi.


THE CALL    §§§§


Saadessaan käänteentekevän puhelun siepatulta teini-ikäiseltä tytöltä hätäkeskuksen kokenut työntekijä Jordan tajuaa, että pelastaakseen tytön hengen hänen täytyy kohdata tappaja menneisyydestään.
- Voi jumpe miten jännä tää oli! Mä hytkyin sohvalla jännityksestä. Hypin vähän väliä ilmaan ja kiljuin telkkarille. Ihan kuin se jotain olis auttanut, mutta kun jännitti. Tää leffa piti mua ihan alusta alkaen otteessaan ja en muista milloin mulla olisi ollut niin intensiivinen elokuvakokemus aiemmin. Tää oli ihan hirveän hyvä! Kuitenkaan leffa ei saa täysiä pisteitä. Valitettavasti leffan loppu laimensi koko leffaa ihan tajuttoman paljon. Voi kun loppu olisi ollut parempi. Tämä oli niin todenmukainen koko ajan, kunnes lopussa mentiin mielestäni yli. Olisi ollut paljon parempi, kun aitous olisi ollut siinäkin. Suosittelen kuitenkin katsomaan!


SUURI PUHALLUS    §§-


The Four Horsemen -ryhmä on silmänkääntäjien Robin Hood. Loisteliaiden taikuriesitysten aikana ryhmä maailman taitavimpia taikureita varastaa rahaa korruptoituneilta pankeilta ja monimiljonääreiltä sekä pudottaa setelit hämmentyneen yleisön päälle. FBI pääsee ryhmän jäljille, ja erikoisagentti Dylan Hobbsin on tehtävä yhteistyötä Interpolin lähettämän tiukkasanaisen naistutkijan kanssa. Miten päihitetään maailman taitavimmat taikurit, jotka ovat koko ajan sinua askeleen edellä?
- Pettymys! Suuri sellainen. Odotin tältä leffalta paljon. Trailereiden perusteella tämän olisi luullut olevan todella mahtipontinen ja jännittävä leffa, mutta toisin oli. Todella häseltävä. En yhtään jaksanut keksittyä, kun näyttelijätkin olivat niin ärsyttäviä. Hyviä ovat olleet kyllä muissa leffoissa, mutta tässä jotenkin niin rasittavia. Ei, tämä ei nyt vaan iskenyt.


AFTER EARTH   §§§+


Nuori Kitai Raige (Jaden Smith) ja hänen legendaarinen isänsä Cypher (Will Smith) joutuvat tekemään pakkolaskun maapallolle, jolta ihmiset ovat paenneet katastrofaalisten tapahtumien vuoksi tuhat vuotta aikaisemmin. Cypher loukkaantuu vakavasti, joten Kitai joutuu lähtemään apua kutsuakseen uhkarohkealle matkalle halki vaarallisten seutujen, joita asuttavat planeettaa nyt hallitsevat oudot eläinlajit sekä hurja avaruusolio, joka on päässyt törmäyksessä vapaaksi. Jos isä ja poika mielivät vielä palata kotiin, heidän on opittava paitsi tekemään yhteistyötä, myös luottamaan toisiinsa.
- Mielestäni tämä oli melko kliseinen. Siis olihan tuo hyvä, mutta toteutusta olisi voitu miettiä tarkemmin. Hahmot jäi hieman löyhiksi ja jotenkin leffaan ei päässyt niin kunnolla sisäistymään, kuin olisi toivonut. Ja tulevaisuudesta kun on kyse, oli elokuvan alukset jotenkin niin lelujen näköisiä, ettei senkään takia oikein tuntunut nappaavan mukaansa. Kuitenkin kun kyse oli vielä isän ja pojan yhteisestä leffasta, olisin toivonut jotenkin vielä suurempaa connectionia heidän välillään. Löyhäksi jäi. Näiden kahden toinen leffa kuitenkin oli niin sydäntä riipivä, joten odotin tältäkin enemmän.


REMEMBER ME    §§§§½


Tyler Hawkins elää rauhatonta elämää ja haluaa olla erilainen. Rakkaus ei kuulu hänen tärkeimpiin toiveisiinsa, kunnes hän tapaa Allyn. Allyn rohkeus ja spontaanius saavat Tylerin rentoutumaan ja löytämään oman onnensa ja elämän tarkoituksen. Tylerilla ja Allylla on kuitenkin omat salaisuutensa, mitkä alkavat pikkuhiljaa rasittamaan heidän suhdettaan ja rakkauttaan.Twilight-elokuvasarjan tähti Robert Pattinson nähdään jälleen valkokankaalla upeassa roolissa. Tyler Hawkinsin osa on kuin luotu Robert Pattinsonille - tämä elokuva on pakko nähdä!
- Melin kanssa pähkäiltiin, että mitä sitä katsottaisi Netflixistä, hänellä kun on tunnarit sinne. Sitten ruudussa näkyi Remember Me ja mä toivon, että katsottaisi se, vaikka Meli olikin sen jo nähnyt. Onneksi katsottiin, mulla olisi mennyt yksi ihanimmista leffoista ihan ohi. Rakkausjuttuja on aina ihana katsoa ja perhesuhteista käsitteleviä leffoja myös. Tämä oli sekä että. Tämä oli niin ihana, sydän pakahtui monessa kohtaa. Mutta loppu, voi nää elokuvien loput. Sitten oli kyynelkanavat ihan auki. Tällä kertaa loppu yllätti ihan totaalisesti, mutta toistaalta positiivisella tavalla. En olisi osannut kuvitellakaan loppua sellaiseksi. Ehdottomasti suosittelen katsomaan. Edelleen, ihana ♥


TED   §§½


Family Guyn luoja Seth MacFarlane tuo nyt rajoja rikkovan huumorinsa ensimmäistä kertaa kokopitkään elokuvaan. John Bennett (Mark Wahlberg) on nyt jo aikuinen mies, jonka lapsuudenaikainen toive herätti aikoinaan hänen nallekarhunsa eloon. Nyt nallesta on kasvanut rivoja juttuja suoltava kämppis, joka ei malta jättää häntä hetkeksikään rauhaan.
-Meillä näkyy tällä hetkellä leffakanavat, kun otimme Sonera Viihde-palvelun käyttöön, niin sieltä tuli viime viikon lauantaina Ted ja kai sen nyt saattoi katsoa, kun moni oli sitöä hehkuttanut. Mä en kyllä yhtään ymmärrä että miksi? Siis kyllähän tuon katsoi, mutta mielestäni se oli todella outo. Nalle, joka oli todella rääväsuinen. Upeat näyttelijät, varsinkin Mila Kunis, joten kyllähän niitä siinä sitten katseli. Leffa itsessään ei kyllä ollut ihan mun juttu. Turhaan hypetetty mun mielestä.


Olettekos te nähneet joitain näistä? Mitä te tykkäsitte?

kursivoidut tekstit lainattu: filmtown.fi
kuvat: google.fi

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mitään näistä en oo nähny, remember me löytyy hyllystä mutta ei liene yllätys että edelleen kattomatta. Nyt kyllä alko tekee miel nähä se heti! Muut noista ei kylläkään oikein houkuttele, tuo the call ehkä mutta näinköhän mä sitäkään kohta enää muistan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä?! Nyt äkkiä katot sen ja kerrot mitä tykkäsit :) Suosittelen kyllä katsomaan tuon The Callin. Muistatha sie, ku tuut täältä vilasee ;P

      Poista
    2. Hahaa, vihdoin eilen katoin tuon Remember me:n. Ja voi mikä loppu :'( Tykkäsin kyllä elokuvasta, mutta jotenkin jäin kaipaamaan sitä onnellista loppua :D Vaikka muilta osinhan se päättyikin ihan onnellisesti ja Tylerkin tais olla aika onnellinen ennen kuolemaansa..

      Poista
    3. Hihii, ei sulla kauaa kestänyt, että sait katsottua ;D
      Onnellista loppua kaipasin myös, mähän vollotin silmät päästä sen lopun takia. Mutta toistaalta ihan mahtava loppu, ei aina niin perus. En ainakaan yhtään osannut odottaa sitä! Voisikin kattoa sen kohta jo uudelleen ;)

      Poista