BID - Päiväasu

lauantaina, toukokuuta 02, 2015

Oivoi, mulla on ollut tänään vähän heikko happi. Pää on ollut aamusta saakka törkeen kipeä. Itseaiheutettua, tiedetään. Ei siis parane valittaa, joten jätetään tämän puiminen heti alkuunsa :D Eipä siinä, kelikin on ollut sitä luokkaa, ettei muutaman tunnin päiväunet ole haitanneet. Ei tuolla sateessa mitään olisi huvittanut tehdäkään. Tulee vähän ikävä aurinkoa ja lämpöä, kun muokkailin viime lauantain toisia asukuvia. Niissä on niin ihana auringonvalo, että tämän hetkinen keli tuntuu entistä kamalammalta.



Asukriisin vallatessa mieleni, pengoin koko vaatehuoneen ympäri. Miksi mulla ei ole mitään kivoja vaatteita? Ihmeen kaupalla jostain perimmäisestä henkarista löytyikin viime kesänä ostamani khakinvihreä mekko, jota en ollut käyttänyt vielä kertaakaan. Ajattelin sen sopivan päiväasuksi hyvin, joten varmistin vielä minua paremmilta pukeutujilta :D Hyväksyntä tuli, mutten silti ollut ihan varma, että pukeeko mekko mua. Päälle se valikoitui silti ja kovasti siitä kehujakin sain. Sävy kuulemma sopii mulle.


mekko // Seppälä
kengät // Dinsko
kaulakoru // H&M
laukku // Michael Kors
kello // Michael Kors
aurinkolasit // Le Specs

Mä tykkään mekoista ihan hurmuisen paljon, mutten sitten kuitenkaan osaa niitä oikeastaan käyttää. Vanha poikatyttö minussa usein kummittelee ja mekot tuntuvat ehkä liian naisellisilta, samoin hameet. Haluaisin kovasti käyttää, mutta tuon takia monesti jää. Ja jotenkin musta tuntuu, ettei ne sovi mulle vartaloni muodon vuoksi. Onneksi tuo nyt kuitenkin tuli laitettua päälle, se olikin lopulta omastakin mielestä ihan ok.



Voi aurinko, tule pian takaisin :)

Mutta mitäs sanotte mun päiväasusta? Kehtaanko laittaa vielä toistekin tuon mekkosen päälle?

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katja :) Khaki on kyllä kiva sävy :)

      Poista
  2. Todellakin kehtaat! Sulle passaa niin kauniisti tää kahkin vihreä! :) <3 Ja hih, söpö tuo selfie-kuva :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen ♥ Hih, Anna osasi kuvatta hyvin :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja toi väri todellakin sopii sulle! :)

    VastaaPoista
  4. No asukriisi tai ei, niin näytit ainakin upealta tuossa kokonaisuudessa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ihana ♥ Kiva kuulla, että kriiseilystä huolimatta setti sit lopulta oli hyvä. Onneksi mulla oli apuja :)

      Poista
  5. Tuo vihreä väri sopii sulle hyvin. Olet kaunokainen.
    ~ elle ~

    VastaaPoista