Herkkupurkista purkkapurkiksi

torstaina, toukokuuta 14, 2015

Jos on perso makealle, ei kannata pitää esillä tai ainakaan kovin helposti saatavilla mitään herkkuja. Näin mä olen tässä viime vuosina hiffannut. Kaupastakaan ei tule enää ostettua kaappeihin varmuuden vuoksi mitään herkkuja vieraiden varalle. Tai no pakko myöntää, että kyllä meillä tuolla kaapissa on herkkuja, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa kohtuu hyvin. Ovat sentään poissa silmistä, joten poissa mielestä. Harvemmin enää sattuu lipsumisia sen suhteen, mutta mikäli meillä olisi herkkuja pöydällä, olisin varmasti koko ajan näpit kulhossa niitä hamuamassa.

Ostin outlet-messuilta jo hyvän aikaa sitten ihanan tekstipurkin, jonka sisällä oli Fazerin sinisiä. Aina teehetkeä viettäessä tuli napsaistua pari kolme suklaata suuhun. Ei hyvä, mä kun vedän aikas monta kuppia teetä ihan vaan illan aikana. Täyttelin purkkia aina uudestaan namuilla kunnes oma tyhmyys ja heikkoisuus alkoi ärsyttää. Purkki oli kaunis, joten en tahtonut sitä pistää pois. Oli keksittävä joku parempi vaihtoehto.


Ja niinhän siinä sitten kävi. Meidän herkkupurkki muuntautui purkkapurkiksi. Pakko sanoa, että tämä on ollut yksi fiksuimmista päähänpistoista :D Eipähän tule enää naposteltua suklaata vaan nyt tulee aina ruoan jälkeen napattua suuhun purkka ja estää samalla happohyökkäyksen.



Huomattavasti parempi purkki näin. Ja mitä enemmän värikkäitä purkkamakuja, sitä kivemman näköinen purnukka. Ja kyllähän vieraatkin ovat huomanneet purkin ja moni innoissaan käykin napsimassa omaan suukkiin.


Vai olisitteko te keksineet jonkun vielä paremman idean purkin sisuksiin? Saa vinkata.

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Purkki on tosi nätti näin, kun siellä on ihania värejä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Piristää pöydällä kivasti :)

      Poista
  2. Huikee idis! Voishan tuo toimia vanulappujen tai -puikkojenkin kippona mutta noin se on kyllä supersöötti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei totta tuokin. Tosin mulla on niiden hommassa akryyliset purkit ;)

      Poista
  3. Voi miten ihanan näköinen purkki! Ja noi Fazerit on kyllä kauniit, mut niin on kyllä nuo pastellin väriset purkatkin! :) Pienellä elementillä voi saada niin paljon ilmettä. Lasipurkit on vielä tosi moni-ilmeisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Karoliina <3 Fazerit on nättejä ja HERKKUJA, joten sen takia pakko oli keksiä jotain muuta yhtä kivaa :) Mä tykkään lasipurkeista ihan kamalasti :D

      Poista
  4. Tosi kiva idea! Mä pidän pöydällä kipossa välillä pähkinäsekoitusta, parapähkinää, hasselia ja muita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Enni! Kiitos vinkistä! Pitääkin keksiä seuraavaksi hyvä puteli sellaisille ;)

      Poista
  5. Voi miten söpöiltä nuo purkat näyttävät! :)

    VastaaPoista
  6. Mullakin on aina purkkaa pöydällä, koska sitä kuitenkin syömisen jälkeen tarvitsee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mäkin aina nappaan syömisen jälkeen :) On tosi kätevä, että purkat on helposti saatavilla :)

      Poista
  7. Vähänkö kätevä idea! :)


    Riikka // http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista