Juhlameikki ja -kampaus

torstaina, toukokuuta 07, 2015

Sain jokunen aika sitten kaveriltani kyselyn, että olisinko valmis tekemään hänelle hääjuhlaan meikkiä sekä kampausta. Mun on ihan pakko myöntää, että mulla meinasi alkuun mennä pupu pöksyyn ja olin hyvin lähellä kieltäytyä kunniasta. Siinä missä muut uskoo mun taitoihin meikkaajana, mä itse en usko sitten yhtään. Tai siis tiedän, että osaan omaa naamaa laittaa jotenkuten, mutta että sitten tehdä meikkiä toiselle. Oumai. Jännitti ihan tuhottomasti. Päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja hitsit soikoon, mähän suostun hommaan ja teen parhaani. Vappupäivän aamuna suloinen Minna saapuikin meille ja alettiinkin heti hommiin.


Minnalla oli aika selkeä visio, mitä hän tahtoo ja tämän avulla sitten lähdettiin kasaamaan kokonaisuutta. Harmaa smokey-meikki oli toiveissa ja meikin teosta lähdettiinkin liikkeelle. Itselleni pohjan teko on todella tärkeää ja pohjan pitää kestää kasvoilla todella hyvin varsinkin juhlissa. Minna ei kuulemma ikukuunapäivänä olisi voinut kuvitella, että pohjan tekoon voi käyttää niinkin paljon aikaa. Mutta mä halusin suoriutua meikista kunnialla läpi. Minnalla on ihanan siloisa iho ja pohjasta saikin ihan täydellisen näköisen. Välillä hörpimme teetä ja lopputulos kuulemma miellytti kantajaakin. Se mikä oli mulle tässä hommassa se kaikkein tärkein juttu :)

pohjustus // Clarins Instant Smooth Perfecting Toutch
meikkivoide // Lumene Matt Control sävy 01 
silmänaluset // MAC Prolongwear Concealer sävy NW15
puuteri // MAC Mineralize Skinfinish Natural LightPlus
aurinkopuuteri // Lumene Arctic Sun
poskipuna // MAC Dainty
huulet // Lavera 13 Prescious Nude kevyesti laitettuna


kulmat // E.L.F browkit blond
pohjustus // Urban Decay Primer Potion
luomivärit // harmaa Too Faced Joy to the Girls sisänurkan vaalea MAC Nylon häivytys Too Faced Joy to the Girls vaalea
rajaus // mustaluomiväri Too Faced Joy to the Girls

Minnalla oli omasta takaa ripset laitettuna, joten sen puolesta silmämeikki oli hitsin helppo tehdä. 

Hiukset olikin sitten mulle se suurempi murheenaihe. Mä en ole hiustenlaitossa todellakaan mikään pro. Minnalla oli onneksi melko selkeä ajatus mitä hiuksillekin voitaisiin tehdä. Kiharretaan ja toiselta puolelta jotenkin kiinni. No mähän tykkään leteistä ja onneksi Minnakin, joten siitä sitten lähdettiin rakentamaan kokonaisuutta. Ensin kiharrettiin puikolla kunnon kiharapilvi ja sitten letitystä. Siinä tehdessä se koko kampaus sitten luoviintuikin yllättävän kauniiksi, vaikka itse sanonkin.



Minnan hiukset olivat todella hyvän pituiset kihartamiseen. Ja mikä mahtavinta, hänen hiuksissaan kihara kestää helposti! Ei tarvinnut panikoida, että miä tököttejä tarttee laittaa kestoa varten.





Aloitin letitykset tosiaan tuosta ylemmästä. Matkalla idea vaihtui kahteen lettiin, sillä alahiukset oli haastavaa saada kunnolla ylttämään tuohon ylempään lettiin. Ja näin ollen päädyin tällaiseen ratkaisuun. Olin todella tyytyväinen saamaani lopputulokseen. Siis tällainen amatööri sai ihan siistin kampauksen aikaiseksi. Saatoin hehkuttaa tätä aika monta kertaa vielä loppuillan aikana. Tietysti Minnan mielipide oli mulle tärkein, vaikka kyselin vielä Niksulta, äidiltä ja isäpuoleltakin heidän mielipiteet :D


Sellainen kaunokainen. Ja kyllä oli niin upea nainen kokonaisuudessaan juhlissa.


Onneksi meikki ja kampaus onnistuivat jännityksestä huolimatta. Ja onneksi haastoin itseni enkä perunut koko tilannetta. Ehkä uskallan uusiksikin. En tiedä. Mitäs te sanotte? Oliko onnistunut juhlalook?

Minnalle iso kiitos ja kunnia luottamisesta. Taisit luottaa muhun ehkä miljoonasti itseäni enemmän <3

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Hyvin on onnistunut, kannattaa uskoa itseensä :) en itse olisi noin hyvin osannut laittaa toista!

    VastaaPoista
  2. Upea!!! Sähän oot ihan kunkku näämä myös hiusasioissa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ewelyn ihanuus <3 Hiukset tuli kyllä oikeasti ihan tuurilla, niissä en ole haka :)

      Poista
  3. Mä taputan täällä sulle, Janet! Erityisesti siks, että huomasit vihdoin itsekin, että susta ihan oikeasti on tähän. Meikki on todella kaunis, ja pohja ihan pööfekt. En mä turhaan sua huudellut sillon BGN:ssä muiden nassuja laittamaan... :D Noi kaks lettiä on tosi hauska idis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits muru <3 Epävarmuus on varmaan aina osittain matkassa mukana, mutta yritän päästä siitä parhaimpani mukaan yli :) Ehkä mä ens kerralla uskaltaudun sitten todella laittamaan toisiakin ;)
      Joo, nuo hiukset onneksi lopulta muovautuivat kivoiksi :)

      Poista
  4. Hyvä tuli! Ihana kampaus ja meikki, olet taitava. :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää hyvältä, tosi kaunis tuo pohja! Olet taitava :)

    VastaaPoista
  6. Todella onnistunut ja kaunis kokonaisuus! Oot kyllä taitava näissä hommissa, Janet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Stella murunen, olen niin otettu näistä teidän kommenteista <3

      Poista
  7. Jesta miten magee! Sä olet taitava.

    VastaaPoista
  8. Tosi ihana! Nyt vaan niitä unelmia toteuttamaan! <3

    VastaaPoista