Lumene meikkivoiteet arvostelussa

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2015

Lumenelta tuli melko peräkkäin kolme uutta meikkivoidetta, Blur Foundation, Nude Perfection sekä Matt Control. Blurrin ilmestyttyä luin siitä vaikka kuinka monta hehkutuspostausta ja kipitin kauppaan pikaisesti ostamaan sitä. Olin aika lailla itsekin ihan myyty. Sen jälkeen sainkin Livboxista toisen uutukaisen, Nude Perfectionin. Oikein ihastuttava meikkivoide sekin, joskin omalta pohjaltani kaipaan ehkä jotain muuta. Viimeisenä myyntiin tuli Matt Control ja tämän tuubin sitten sainkin blogin kautta testattavaksi.


Olen nyt hyvän tovin käyttänyt kaikkia meikkivoiteista ja olen arvioinut ja tutkinut jokaista niitä erittäin tarkoin. Olen löytänyt uusia ihastuksia ja ehkä jopa yhden lempimeikkivoiteistani.

Tässä vaiheessa vielä muistutan. Minulla on kohtuu huonokuntoinen iho. Ihoni on rasvoittuva, punakka ja finninen joten näin ollen se kaipaa meikkivoiteelta peittoa ja hyvää pysyvyyttä. Tuotteet ovat siis arvioitu tältä pohjalta. Mikäli sinulla on toisenlainen iho, suosittelen lukaisemaan tuoteista samantyyppiseltä iholta tai sitten testaamaan itse ;)


Jokaisen meikkivoiteen koostumus on ihan omanlaisensa, tottakai. Jokaisella näillä on omat heikkoudet ja vahvuudet. Blur on voiteena kaikista jämäkin. Puristin tuubista viivan kämmenelleni ja se levisi vain hieman sivuille käteni liikkeestä. Muuten oikeastaan säilytti muotonsa johon sen tuubista puristin. Matt Control onkin sitten jo astetta juoksevampaa, joskin se jämähtää paikoilleen pikaisesti ohuena kerroksena. Nude Perfection on kolmikosta erittäin juoksevaa ja mulla meinasi kuvaa ottaessa tulla kiire ettei kokonaan lurahda pois kädeltä. Jo koostumus kertoo aika paljon tuotteesta. Liruin Nude on ehdottomasti porukan kevyin pohja. Blur on toisiksi kevyin, vaikka se hyvin jämähtikin, mutta se onkin levittäessä erittäin kuohkeaa ja pehmoista. Matt on kolmikon tymäkin ja peittävin.

Sävyinä minulla on kaikista meikkivoitesta numero 1, joka on keltapohjainen ja kaikista vaalein sävy. Sävynumerot menevät 0,2 ja 4 jotka ovat punapohjaisia ja suurin luku on tummin. 1,3 ja 5 ovat taas keltapohjaisia ja myös suurin luku on tummin. Olen itse ollut todella hukassa oman ihonsävyni kanssa, mutta kun kävin meikattavana sain kuulla olevani keltapohjainen. Joten jos ette itse ole varmoja kumpaa olette, suosittelen käymään ihan vaikka Stockmannilla ja meikkipisteillä. Siellä työskentelevät meikkaajat ovat ammattitoisia ja osaavat katsoa sävysi. Toinen vinkki jonka olen kuullut, keltapohjaiselle eli lämminsävyiselle iholle sopii kuulemma paremmin kultaiset korut kun taas punapohjaiselle eli viileäsävyiselle iholle hopeakorut. Mielestäni kulta pukeekin itseäni paremmin, joten tuo keltapohjaisuus vahvituu omassa päässänikin.


Aloitetaan porukan kevyimmästä Nude Perfectionista.. Ehdottomasti kaunein meikkivoiteista putelinsa perusteella. Lasipullo on arvokkaan tuntuinen ja meikkivoidetta on todella helppo annostella pumppunsa ansioista. Nudea sanotaa kevytmeikkivoiteeksi ja sitä se minunkin mielestäni on. Erittäin kevyt ja läpikuultava. Nude on suunnattu normaalista öljyiselle iholle, mutta itse en harmillisesti tästä niin kovin pitänyt. Suurin syy on varmasti peitto. Tämä kevytmeikkivoide ei anna tarpeeksi peittoa finneilleni ja näin ollen oloni on epävarma. Tämä myös alkoi päivän aikana sulamaan kasvoiltani hissuksiin. Kevyeen vapaapäivämeikkiin tykkään tätä kyllä käyttää.



Kuten kuvasta näkyy, Nude peittää kohtuullisesti ja jättää pinnan kuultavaksi. Itse suosittelen tätä joko vähän aikuisemmalle iholle tai sitten normaalille joka ei tarvitse pahemmin peittoa. Omalta öljyiseltä iholta tämä siis suli pois päivän mittaan.


Longwear Blur meikkivoide on sitten Nuden ja Mattin välimaastoa. Blur on helposti puristettavassa tuubissa ja tämäkin on erittäin helppo annostella. Blur on erittäin kuohkea meikkivoide ja sen peittokyky on jo kohtuu hyvä. Blur häivyttää myös todella hyvin ihon virheitä. Nämä kuvat ovat otettu vähän pahemman finnikauden aikaan ja jo silloin peitti ihan kohtuu hyvin. Nyt kun mulla ei antibioottikuurin jälkeen ole enää ihan noin pahaa tilannetta, huomaan Blurrin toimivan paremmin. Se häivyttää kivasti ihohuokosia ja tekee ihosta tasaisen näköisen.



Tämä kestää kasvoillani Nudea paremmin, mutta harmillisesti tämänkään kestokyky ei ole sellaista mitä mun öljyiho tarvitsee. Arkikäytössä ehdottomasti yksi lempivoiteistani. Toimii kivasti ja on todella helppo levittää. Siinä missä Nude levittyy kasvoille vaivatta millä välineellä tahansa, mielestäni Blur on parhaimmillaa sormin levitettynä. Näin se sulautuu ihoon jotenkin vielä paremmin ja häivyttää ihon virheitä entisestään. Tätä voisin oikeastaan suositella jo aika pitkälti kaikille ihotyypeille. Erittäin kovasti öljyyntyvä iho voi varautua siihen, ettei tämä kestä koko päivää, mutta toimii kyllä muuten oikein ihanasti.


Viimeisenä vielä Matt Control. Jos nyt tähän väliin voitaisi laulaa pienet voittolaulut. Olen todellakin rakastunut! Tässä on tuote, jota voin todellakin suositella öljyyntyvälle, rasvoittuvalle ja peittoa vaativalle iholle. Tässä on jotain maagista. Olen ollut hieman skeptinen meikkivoiteiden kestävyyden takia, kun tää oma iho kun on mitä on. Ensimmäisenä päivänä Matt Controlia käyttäessä mielikuvani alkoi kuitenkin muuttua. Kyllähän näitä kestäviä pohjia taitaakin olla. Matt peittää todella hyvin. Saan punaisuuden piiloon todella vaivatta ja tämä todella jämähtää kasvoille. Kuivalle iholle en tätä lähtisi kyllä suosittelemaan, kun tosiaan kuivahtaessaan on todella mattainen. Levittelen tätäkin mieluiten sormilla tai Beauty Blenderillä. Tämä levittyy tasaiseksi, mutta vaatii hieman enemmän töitä kahteen edelliseen verrattuna. Mutta on todellakin vaivan arvoista. Tämä meinaan kestää ja peittää!


Tässä ihoni jokunen aika sitten. Oli vielä ihan kohtuu hyvässä kunnossa, mutta nyt taas otti jä vähän räjähti. Finnejä ei ollut paljoa, mutta öljyisyys on edelleen ihan kamalaa.


Tässä kevyt yksi kerros Mattia. Se jättää tosiaan mattaisen pinnan jälkeensä ja peittää erittäin hyvin. Ja se kesto! Ehdottomasti yksi parhaimmiten kestävä pohja, jota olen nyt testannut. Kyllä tämäkin sellaisen reippaan kymmenen tunnin jälkeen alkaa olla vähän kuluneen näköinen, mutta silti kestää siinä missä muut ovat jo parin tunnin jälkeen ihan sulia.


Tässä vielä puuteroituna. Tämä nousi ehdottomasti heti yhdeksi meikkivoide suosikeistani ja tätä voin todellakin suositella muillekin samoista ongelmista kärsiville.

Koosteena vielä voin sanoa, että pidän kyllä näistä kaikista kolmesta meikkivoiteesta paljon. Jokaiselle niille on oma sopiva hetkensä käyttää. Omaksi ykköseksi kuitenkin sanoisin tämän Matt Controlin sillä se palvelee parhaiten omalla ihollani.

*Matt Control saatu blogin kautta testiin.

You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Mulla on todella herkästi punoittava ja lehahteleva iho. Se on mukavaa kun aina joku sanoo, että "hei, sun naama on ihan punainen", joo en varmasti tiennyt sitä kun kuumottaa... Kyllä sen saa jotenkuten peitettyä, mutta tuntuu että helposti sitten tulee sellainen karsea pakkeli. Olisi ihanaa jos osaisi tehdä meikkipohjan jossa yhdistyisi peittävyys, mutta kuitenkin iho kuultaisi raikkaasti. Sinun iho kyllä näyttää todella hyvältä tuossa viimeisessä kuvassa varsinkin. :)
    Kintsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.clinique.com/media/export/cms/products/402x464/clq_70JW_402x464.png

      Kokeile tätä. Ei muuten varmasti punoita naama. En ole kokeillut siveltimellä levittämistä mutta sormin kyllä sekä kostutetulla meikkisienellä (beauty blender tyyppinen) ja kumpikin toimii kun ei kerrallaan länttää liikaa vaan lisää vähän kerrallaan. Eikä mun mielestä tule pakkelimaista. Kiinnitä pienellä määrällä puuteria - pysyy todella hyvin!

      Poista
  2. Mä tykkään tuosta Blurista mutta koska olen vitivalkoinen on tuokin vaalein sävy hiukan tumma. Se koostumus Blurissa on ihan mahtava! Sun iholle sopii kyllä tosi hyvin tuo Matt, hirmu kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  3. Kiva lulkea toisen ongelmaihoisen mielipiteitä näistä! Näistä en oo kokeillut kuin tuota ohuinta ja ei ollut kyllä mun makuun.:/

    Riikka // http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Yes, mulla on käytössä tuo matt control ja olen ollut niiiin tyytyväinen tuotteeseen ettei mitään rajaa :) Joten komppaan sua voittolaulussa ja voin vetää victory dancen siin sun vierellä ;))! hahahah

    VastaaPoista
  5. Kyllä toi vika on jo kuvienkin perusteella ehdottomasti sun juttu! Mielettömän kauniin pinnan tekee. :) Itse tykkään eniten Blurista.

    VastaaPoista
  6. Matt Control! <3 Munkin rasvoittuvan sekaihon ehdoton lemppari!! Olin kerran tosi kevyellä puuteroinnilla ja jopa 9 tunnin jälkeen meikkipohja näytti edelleen hyvältä -ilman mitään korjailuja! Ah, ihan ykkönen! :)

    VastaaPoista
  7. Suosittelen kokeilemaan Max Factorin Facefinity 3in1 meikkivoidetta! Se peittää ja kestää aamusta iltaan!

    VastaaPoista
  8. Haha, ehdit ekana! Mulla on ollut luonnoksissa jo pitkään Lumenen meikkivoidevertailu, mutta Nuden ja Blurrin lisäksi mukana on Seerumimeikkivoide ja vielä CC:kin. Milloinkohan mä saisin postauksen valmiiksi, haha... :D

    VastaaPoista
  9. Mää tahon tuon Blurin seuraavaksi kokeiluun, vaikuttaa hyvältä. Niikuin kyllä nuo muutkin. Toivottavasti vaan jostain kaupasta saa testereitä ettei taas tule väärää sävyä :/

    VastaaPoista
  10. Tuo nude perfection sävy 1 on ihan paras meikkivoide mitä mulla on koskaan ollu! Nyt se loppu ja kaupoissa ei näytä enää olevan sitä. Onko sulla vielä tuo, voisin oikeesti vaikka ostaa sen :D

    VastaaPoista