Älä käytä sanomalehtiä alusina!

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012

Tänään tuleekin hieman kurjempaa asiaa, mutta äärimmäisen tärkeää saada julkisuuteen ja ihmisten tietoisuuteen. Olisin teille jokaiselle erittäin kiitollinen, mikäli jakaisitte tätä tietoa mahdollisimman paljon eteenpäin, että turhat kuolemat saataisi jatkossa estettyä!

Tämä tapaus on sattunut tutulle perheelle.

Neliviikkoiset koiranpennut jäivät ilman emoa. Onneksi kuitenkin edes neliviikkoisia, että niitä on helpompi hoitaa ja ruokkia. Ne ovat saaneet kokea jo emon rakkautta ja onneksi heille jäi erittäin rakastava ja huolehtiva omistaja. Olisiko kukaan voinut uskoa, että emo kuolisi niin pian? Kyseessä oli pian kolme vuotta täyttävä narttu ja tämä oli sen ensimmäinen pentue. Nartusta oltiin huolehdittu koko tiineysaika varmasti paremmin kuin monia muita narttuja siinä tilanteessa ja eläinlääkärin kanssa oltiin oltu yhteyksissä erittäin tiiviisti. Mitään kummallista ei ollut nähtävissä. Pennut syntyi ja kaikki meni hienosti. Narttu oli ilmetty emo ja huolehti pennuistaan todella hyvin, mutta kuitenkin jotain meni pieleen...

Nartun taaimmainen nisä muuttui siniseksi ja turposi järkyttävän suureksi. Matka kohti eläinlääkäri alkoi heti. Eläinlääkäri totesi nisän tulehtuneeksi ja antoi siihen antibiootit. Tissistä löytyi haava, josta ajateltiin jonkun pöpön päässeen aiheuttamaan tulehdus. Tissiin oli kertynyt järkyttävä määrä mätää ja huonoksi mennyttä maitoa ja lopulta paineesta tissi "räjähti". Paljon mätää valui ulos ja tietysti eläinlääkärin kanssa oltiin tekemisissä. Kuulemma ihan normaalia, että mädän pitääkin tulla ulos ja jäljelle jäi kammottava haava. Haava kuitenkin suureni ja koiran noustessa ylös roikkui tissi polvissa asti. Lopulta haava oli niin iso, että siitä näki läpi toiselle puolelle. Eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaan ehdottomasti toimittiin ja haavaa huuhdeltiin ja hoidettiin. Kuitenkin nartun maha jatkoi sinertymistä ja se siirtyi eteenpäin. Koiran kunto romahti erittäin nopeasti ja matka Helsinkiin pieneläinklinikalle alkoi...

Oikeastaan mitään ei ollut enää tehtävissä. Nartun maha oli mennyt kuolioon, oli pieneläinklinikalla tuomio. Vatsa voitaisiin leikata, mutta jäljelle jäisi aivan kamala avohaava, joka vaatisi jokapäiväistä hoitoa klinikalla, eikä takuita nartun selviämisestä kuitenkaan olisi ollut. Omistaja ja eläinlääkäri yhteistuumin päättivät lopettaa koiran kärsimykset ja antoivat ikiuneen johtavan piikin. Oli aivan liian aikaista tuon ihanan ja kiltin koiran lähteä, mutta miksi? Mikä tässä kaikessa meni vikaan?
Pieneläinklinikalla oltiin asiaan paneuduttu ja lopulta kuolion syyksi selvisi sanomalehtien muste. Sanomalehdethän ovat erittäin hyviä alusia koiran petiin ja ovat sen verta imukykyisiä, että moni niitä käyttää. Kuitenkin tämän tapahtuman myötä toivon todella, että jokainen miettii asiaa uudelleen, että onko se sittenkään niin sopiva alunen. Pienten pentujen kynnet ovat kuitenkin melkoisen teräviä ja emon nisiä imiessään saattaa noiden suloisten palleroiden pienet kynnet tehdä haavoja emän vatsaan, kuten tässä oli käynyt. Haavasta oli päässyt mustetta verenkiertoon, josta oli tullut verenmyrkytys ja kuolio. Kuolio pääsi leviämään, eikä antibiootitkaan olleet auttaneet. Klinikalla kerrottiin, ettei tämä ole edes ensimmäinen tapaus vaan tällaisia on tullut vastaan jo aiemminkin.
Ihan tasantarkkaan yksityiskohtaisesti en osaa tarinaa kertoa, mutta tässä pääpiirteittäin, sillä enhän ole ollut paikalla. Klinikaltakin oli omistajalle todettu, että kaikki osapuolet ovat tehneet kaiken mahdollisen voitavan koiran hoidettavaksi.

Joten suosittelen ehdottomasti käyttämään jotain muuta alusta kuin sanomalehtiä. Muste niissä on myrkyllistä jokaiselle. Pitäkää edes vanhoja lakanoita tai vilttejä sanomalehtien päällä, ettei suoraa kosketusta sanomalehtiin synny ja näin voitaisi välttyä mahdolliselta turhalta kuolemalta.


Voimia hurjasti enkelikoiran perheelle ja jaksamista suloisten pentujen kanssa.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kiitos tästä tekstistä, ei ole itselleni tullut mieleenkään aiemmin. Pentueita en ole vielä teettänyt ja onneksi alunperinkin olin suunnitellut käyttäväni alusina muuta kuin sanomalehteä. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee joko sinun tekstisi tai jonkun muun kirjoittaman tekstin aiheesta.

    Pahoittelut pentueen emän menetyksestä tutuillesi.

    VastaaPoista
  2. Hui kamala, hyvä että toit tämän julki blogissasi ! Osaa joku ehkä jättää sanomalehtien käytön välistä .

    Todella surullinen juttu :(

    VastaaPoista
  3. Voimia sinne kaikille, sitä tarvitaan... Oma menetys tuli kirkkaana taas mieleen, eilen S ja lapset olivat hakeneet uurnan kotiin, itkuhan siinä tuli....
    -skeit

    VastaaPoista