Tik Tak

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

Meillä on ollut jo pitkään mietinnässä kellon osto. Olemme asuneet tässä jo puolitoista vuotta pelkällä mikron kellolla. Tai no onhan makkarissa sitten yks herätyskello ja puhelimet, mut noin muuten meillä ei ole muuta kelloa seinällä. Eilen oltiin sitten tosiaan shoppailemassa Helsingissä Verkkokauppa.comissa sekä Espoossa Sellossa. Mä en saanut itselleni mitään, enkä kyllä oikeastaan edes viitsinyt katsellakaan. Niksu kun ei niin kauheasti viihdy noissa naistenvaateliikkeissä, joten kierreltiin sitten enemmän niitä hänen mieleisiä kauppoja. Enkä olisi uskonut, että sopiva kello löytyykin Clas Ohlsonilta.



kuvat: Janet

Kellosta ei kyllä harmillisesti löydy timantteja, joita kovasti olisin siinä halunnut olevan, mutta löytyipähän ainakin sen kokoinen, mitä suunnittelimme. Tulee mulle tuosta pikkasen mieleen joulutähti, mutta emme halunneet pyöreää kelloa mielellään. Tuo on siis ihan metallia ja siinä ei ole sekunttiviisaria. Kovin on hiljainen tikitys ja siitä olen iloinen, en meinaan tykkää kova äänisestä kellosta. Eikä todellakaan hinta ollut paha 19,90€. Ja jos niitä timantteja kovasti mielii, niin kai ne tuohon jotenkin saisi kiinnitettyä.
Ja joo, tiedetään että kamalalta näyttää kun vieläkään ei ole saatu listoja. Ne on ostoslistalla seuraavana...

Mutta mitäs te tykkäätte, onko ihan kamala? Ja saatteko te samoja joulutähti viboja?
Nyt kivaa loppu sunnuntaita! Kohta pitää kömpiä sänkyyn untenmaille, että huomenna olisi edes pikkasen pirteä töissä.

Hei ja ainiin, arvaattekos mitkä kutsut tänään taas oli? Ei mulla vaan äitillä... Osaatteko arvata paljon sain kulumaan rahaa? HYI MUA! :D

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Ihana! Ei tullut joulutähti mieleenkään ;D Toi on just sellanen, minkä mielelläni ottaisin omaankin kotiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla! Ehkä mä sit vaan kuvittelen sen olevan jouluinen :) Käyhän hakemassa Ohlsonilta jos on kellosta pulaa ;)

      Poista
  2. Todella kaunis kello! :) Jotain tuollaista meillekin katseltiin, mutta vielä ei olla uutta ostettu. Kodin1:llä oli yksi kiva vaihtoehto, mutta epäiltiin sen olevan liian suuri. Olisi pitänyt ostaa, ehkä seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kun olet tuota mieltä ♥ Ehkä mä sit vaan kuvittelen sen turhan jouluiseksi :) Mäkin kattelin Kodin1 vaihtoehtoja joskus, mut silloin ainakin ne hinnat sai mut jättämään kellot ostamatta. Mut osta sä, ettei jää sit vaivaamaan :)

      Poista
  3. Tykkään! Eikä ole yhtään jouluinen, mulla tulee siitä kukka mieleen :). Ja hyvin näyttää tarratkin pysyneen! Minä onneton en vieläkään ole saanut omaani seinälle. Jokohan siitä on liimat kuivuneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla :) Ei siis mennyt ihan pieleen ostos :) Ja noi tarrat... no onhan ne siinä seinällä vielä toistaseks ainaki, ku välillä käypi painelemassa. Todella huonosti ne tarttui alunperinkään kiinni, mutta onneksi ovat tuossa nyt pysyneet :) Ai sä et oo vielä saanut seinälle :D

      Poista
  4. Ei tosta nyt joulutähti tuu mieleenkään :D Kiva kello ja mitä nyt tän blogin perusteella oon teidän kotia nähnyt niin sopii teille hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Tosi kiva kuulla :) Kai mä sit vaan kuvittelen :D

      Poista
  5. Hieno kello, ja sopii kivasti noiden seinätarrojen kanssa yhteen :) Ei ainakaan mulle tuu lainkaan joulutähtifiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla :) ♥ Kiitos! Mitenköhän mulle tulee siitä niin joulutähti mieleen? :D Onneksi te ootte kuitenkin eri mieltä :)

      Poista