Unelmien vaatekaappisisältö osa1

perjantaina, toukokuuta 25, 2012

Mä olen tässä jo hyvän aikaa tehnyt uuditusta vaatekaapin(huoneen) sisällölle. "Pikku"hiljaa ostellut uusia vaatteita ja pistänyt niitä huonompia alta pois. Mulla on päässä selkeä visio, mitä kaappiin haluan, mutta silti tuntuu että sen saavuttaminen on todella työn ja tuskan takana. Edelleen mun kaapista löytyy melko paljon niitä "poikamaisia" vaatteita, mutta ne on mulle ne turvavaatteet. Niihin on helppo piiloutua näine löysine lisäkkeine ja ne on vaan hirmuisen mukavia päällä. Syyllistyn myös Niksun vaatteiden lainaamiseen. Niksun suusta olenkin monta kertaa jo kuullut esimerkiksi vihreiden lölläreideni kuuluvan jonnekkin muualle, entä päälleni. Pitänee niistäkin luopua, mutta haluaisin ehdottomasti löytää jotkut suloiset kotivaatteet ennen niistä luopumista. Mutta tosiaan, pikkuhiljaa olen kuitenkin löytämässä sitä tyyliä, josta todellakin tykkään ja haluaisin kovasti saada vaatteetkin sen mukaisiksi. Kuitenkin harmittavan usein pukeudun edelleen niihin huppareihin ja muihin "tavis" vaatteisiin. Sanokaa, etten ole ainut? :D

Mun mielestä unelmien vaatekaappisisältöön kuuluu ehdottomasti bleiserit. Niitä pitää ehdottomasti olla muutamassa perusvärissä sekä pari pirteämpääkin saisi löytyä.


Perfect wardrobe ideas



Tällä hetkellä kaapistani löytyy jo todella kiva musta bleiseri, hennon vaaleanpunainen sekä ruskea. Musta on kyllä ehdottomasti ollut kovimmassa käytössä, mutta siihenkin kaipaisin jotain twistiä, kuten tuossa mustassa on nuo vaaleat hihansuut käännettynä. Eli jotain unelmasisältöä olen jo saanut hankittua.

Pidättekö te bleisereistä ja kuuluuko ne teidän lemppari vaatteisiin? Löytyykö niitä teidän vaatekaapista ja missä väreissä?


Jippii, perjantai ja ilma on niin lämmin! :) Mukavaa alkavaa viikonloppua!

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Minäkin jakuista kovasti tykkään ja mielelläni niitä tuonne kaappiin huolisin joka värissä ;) Tällä hetkellä kaapista tosin löytyy vain liuta mustia eikä mitään värikästä! Pinkkiä olen himoinnut, samoin valkoista, mutta aina niitä sovitellessani tuumin ettei kuitenkaan pääsisi käyttöön ja jätän ostamatta. Sitten näen jollain päällä sellaisen, ja voih kuinka ihanalta näyttää! Myös korallinen tai punainen olisi oikein ihana, ja varmaan sellaiselle olisi enenmmän käyttöäkin kuin ihan pinkille. Mutta mieluista sellaista ei sitten taas ole missään näkynyt!

    VastaaPoista
  2. Bleiserit on ihan mun lemppareita ja on noita jokunen kertynyt tonne kaappiin. Vaaleanruskea, pari mustaa, harmaa, luonnonvalkoinen, vihreäkin taitaa olla. Punainen puuttuu vielä, sellaisen tahtoisin kovasti ja pinkkiäkin olen katsellut. Niin ja tummansininen would be nice too :)

    VastaaPoista
  3. Et ole ainut. Rakastan lököfarkkuja ja huppareita. Tykkään myös bleisereistä, niitä on mulla muutama. Beige, valkoinen, musta ja tweedkankainen harmaa.

    VastaaPoista
  4. Oi aivan ihania bleisereitä! Se on kyllä fakta, että rentokin bleiseri ryhdistää minkä tahansa asun!

    http://poptartdame.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Mä rakastan bleisereitä myös! Ihania!

    VastaaPoista