Detox-kuuri

perjantaina, toukokuuta 17, 2013

Onko teillä ollut koskaan sellaista tunnetta, että yön aikana olisi saanut sellaisen 20kg elopainoa lisää? Mulla tuli sellainen olo jokunen aika sitten. Ihan vaan PUFF ja paino tuntui tupsahtaneen kroppaan. Olo tuntuu koko ajan kauhean turvonneelta ja löllyvältä, mutta mitään muutosta en ole elintapoihini taikka ruokailuihin tehnyt. Missä siis vika? Ei minkäänlaista hajua. Kun olisi edes tehnyt jotain muutosta mikä selittäisi tämän, mutta ei. Ennemminkin olen siirtynyt näin kesän korvilla kevyempään ruokailuun, salaatti kun taas maistuu pitkästä aikaa ihan hirmuisen hyvälle. Mun mielestä sen pitäisi vaan keventää oloa, ei turvottaa. Jos jollain pystyy lisämassan selittämään, niin sanoisin sen tulleen salilta. Selkein muutos minkä näen ja tunnen treenin vaikutuksesta, on entistä enemmän kasvaneet reidet. Läski ei sula mihinkään, mutta lihas kasvaa alla, joten lopputuloksena jättimassiiviset reidet. Enkä muuten tykkää asiasta ollenkaan! Sovittelin eilen shortseja, jotka olivat viime kesänä hyvän kokoiset... vaan eipä enää. Reisistä tuppaa kiristämään. Millä kummalla noista reisistä saa ylimääräiset pois? Ei tee enää yhtään mieli edes treenata jalkoja, jos lopputulos on tällainen! Kyllähän mä kyykkään jo aika isoja painoja, mutta jos lopputulos on tämä, niin lopetan samantien. Sulattaisiko juoksu jalkaläskejä vai mikä? Toinen mihin on tullut tavaraa on käsivarret. Sinne on ihan aikuisten oikeasti kasvanut ihan lihasta, vaikka löllyvää tavaraa sieltäkin löytyy. Jotain muutosta tähän on nyt saatava!

Mä olen aina kärsinyt huonosta aineenvaihdunnasta ja taisin sen saada vielä pahemmin lukkoon silloin, kun laihduin melko nopeasti. Metabolisesta tuhosta on puhuttu monessakin eri blogissa  ja olenkin miettynyt, voisinko itse kärsiä siitä myös? Näinköhän mä syön joka päivä tarpeeksi? Välillä tuntuu siltä, kun söin pizzaa ja hamppareita, olin jopa laihemmassa kunnossa. Onko mun keho vetänyt nyt itsensä siihen pisteeseen, että se varastoi kaiken mitä syön? Esimerkiksi tässä blogissa oli mun mielestä kiinnostava juttu:

Keho laihtuu noin. 6-8kk ajan kalorivajeella, jonka jälkeen kroppa rupeaa madaltamaan energiankulutustaan ja vaatii suurempia kalorivajeita laihtuakseen. Siinä kohtaa mennään yleensä tähän syömättömyyteen. Sen hetken kestää kovalla itsekurilla, mutta pian huomaa itsekkin, että oma aineenvaihdunta on sitä luokkaa, että kaksi palaa leipää näyttää puntarissa seuraavana päivänä +700grammaa ja se todella masentaa. Varsinkin kun muut vetävät karkkipäivinä hyvällä omalla tunnolla karkkia, joka vain buustaa heidän aineenvaihduntaansa entistä enemmän ja itse istuu porkkana kädessä ja toivoo ettei vain lihoaisi sen vuoksi.
TOTTAKAI näin käy ajan kanssa! Miksi? No siksi koska kroppa rupeaa säästelemään jokaista kaloria jonka nielet ja muuntaa sekä varastoi sen rasvaksi kehoon. Ihminen on tehty selviytymään kausista, jolloin ruokaa ei saada ja tämä on vain kehon oma puolustuskeino selviytyä.
Jokaisen pää sekoaa siinä vaiheessa, kun arjesta tulee kalorien laskua ja jokainen ylimääräinen suupala tietää lukemia puntariin. Yleensä tämä johtaa anoreksiaa, syrjäytymiseen ja masennukseen.
Tämä on juurikin sitä metabolista tuhoa.
 
Näinköhän mä olen saanut itseni tuohon pisteeseen, että jokainen leipäpalanenkin tarttuu kiinni kehoon ja paino nousee? Ainakin välillä musta tuntuu tältä. Mä kyllä myös tiedän sen, että mun ruokailu ei ole ihan kaikkein parasta, joten sekin lisää tämän veikkauksen paikkaansa pitävyyttä. Mutta samalla mun aivot vaan sanoo, että enhän mä vaan voi syödä enempää, kun se lihottaa. Mieli on kummallinen asia. Se miten paljon koko ajan vaan pelkään lihomista niihin korkeimpiin lukemiin, on oikeasti todella rasittavaa.

No mutta näin hienon ja pitkän alkusepustuksen jälkeen päästään lopulta siihen, mistä mun oikeasti piti kirjoittaa. Aloitin eilen aamulla Detox-kuurin, eli kehonpuhdistuksen. Olen kuullut ja lukenut Detox-kuureista vaikka mistä, mutta viimeisimpänä Anne ystäväin kertoi siitä. Hän oli juuri lopettanut oman kuurinsa ja sanoi, kuinka kevyt ja puhtoinen olo hänelle oli tullut kiiron jälkeen. Kevyttä oloa kaivataan myös tänne, joten päätin itsekin kokeilla moista kuuria. Kävin Lifestä ostamassa oman kuurini ja toista päivää mennään tällä hetkellä.

LIFE Renew Life First Cleanse 33,95€

Kyselin myyjältä mitä hän suosittelee, kun mulle ei jäänyt laisinkaan mieleen sitä Annen syömää kuuria, mutta lopulta tästä samasta tuotteesta olikin kyse. Tämä kuuri kestää 15 päivää ja siinä on omat tabletit niin aamulle kuin illalle ja pitää ottaa aina kaksi kerralla. Täysin luonnonmukainen tuote ja sisältölista olikin todella mielenkiintoinen. Täältä voi käydä kurkkimassa. Vettä tulee juoda kuurin aikana reippaasti, että kuona-aineet tosiaankin poistuu kehosta. Tämän luvataan parantavan maksan ja munuaisten toimintaa sekä puhdistus vaikuttaa kehon lisäksi myös ihoon. Mielenkiinnolla nyt sitten odottelen lopputulosta. Tekeekö tämä olosta mitenkään ihmeellisesti kevyemmän tai muuttuuko vaikka iho kirkkaammaksi. Kokemukset sitten kuurin loputtua.

Oletteko te koskaan käyttäneet vastaavia tuotteita? Onko toimineet? Tai jos ette ole, niin uskotteko näiden toimivan?

Ja hei, mikä parasta, taas on perjantai! Ihan mahtavaa pian alkavaa viikonloppua! Mä täällä töissä taas taistelen pään jomotusta vastaan, ettei vaan alkaisi pahempi särky. Pitäkää peukkuja :)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Jos kaipaa kiinteytystä lihasten sijaan kannattaa tehdä pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla :) ja juoksu auttaa asiaa paljon. Eritoten lntervalliharjotukset. Yks hyvä mitä itse teen kerran viikossa sisältää 400m matkan josta juostaa ensin 100m ja hölkätään tai kävellään loput 300m, sitten 150m juostaan ja loput taas hölkätään tai kävellään, sitten 200m x 2 ja sitten taas 150m ja lopuksi 100m. Kyllä kiinteytyy reidet ja pakarat! Itse vedän ihan täysiä tuon juoksi matkan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi intervallitreeni vois kyllä olla tosi jees :) Meillä kun on vielä aika lähellä urheilukenttä, niin tulis varmasti juostua ne oikeat matkat :D

      Kommentoinkin ihan postauksessa tuohon salitreenaamiseen. Sain tosiaan kuntosaliohjaajalta ohjeeksi tehdä suurilla painoilla ja koko ajan niitä nostaa. Pitänee oikeasti päivittää vaan se ohjelma... :) Kiitos kuitenkin sulle ♥

      Poista
  2. Mä olen myös monesti miettinyt tota että syönkö liian vähän mutta kun en enempääkään pysty ja toisaalta mä syön kyllä arkena melko tarkasti mutta sitten kun syödään paremmin tai herkutellaan niin silloin ei pihistellä. Uskon kyllä että se aineenvaihdunta jumahtaa jos liian kauan menee vajailla kaloreilla mutta jos sä kuitenin syöt ihan normaalisti ja kunnon ruokaa päivittäin niin voisko se olla sitä ?

    Airobista mä kyllä suosittelisin siihen rasvan kadottamiseen, lenkille vaan enemmän ja salia siihen tueksi. Rasvahan ei tosiaan salilla juurikaan pala ellei siellä sitten huki kuntopyörällä tai crossarilla.

    Mä en oo koskaan noita Detox-juttuja kokeillut mutta kerro kokemuksia, kiinnostaisi kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, paha sanoa onko mulla tässä aineenvaihdunnassa jumia vai ei. Ja kun mä en ole varma näistä mun syömisistä. Onko tää ihan kunnollista vai ei. Veikkaan että ei. Ainakin mitä noita laihduttajien ja urheilijoiden ruokasuosituksia olen katsonut, niin alle jäädään ja reippaasti. Syön ensinnäkin liian harvoin. Mutta katsotaan miten tää tästä etenee.

      Kuten postailinkin jo, niin taidan vedellä tän kesän enemmän aerobisena varsinkin ulkoillen. Ei muutenkaan kiinnosta mennä hikiseen saliin treenaamaan jos ulkona paistaa aurinko. Mutta kuten sanoin, niin katsotaan :)

      Ja kokemukset tulee sit postaukseen :)

      Poista