Makuuhuone remontti - lähtötilanne

tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Nonni, taas meinas jäädä bloggailu tältä päivältä. Miten tätä touhua nyt riittääkin niin paljon? Mutta kuten eilen mainitsinkin, niin aloitimme vihdoin ja viimein remontoimaan makuuhuonettamme. Eipä nuo tapetit olekaan odottaneet käyttämistä kohta kuin vuoden päivät :D Rehellisyyden nimissä, en edes muista milloin ne ostettiin. Viime kesänä muistaakseni. Eikös me viime kesänä rempattu olkkari? Varhaisdementia vaivaa. Sain ihan ihmeellisen remontointienergiapuuskan ja lähdinkin tapetin repimis hommaan härän raivolla. Ja sitä siihen hommaan todellakin meidän makkarissa tarvitaan. Kun ensimmäisen tapetti kerroksen alta löytyy toinen ja kolmaskin, alkaa usko jo loppua. Kyllä se kunnon seinä sieltä kumminkin kaivamisen jälkeen alkoikin löytyä ja yksi seinä onkin jo kokonaan kuorittu. Vielä olisi kaksi jäljellä. Yksi seinä kun oli jo valmiiksi pelkällä maalilla. On muuten kettumaista hommaa tuo tapettien repiminen. Osa seinästä saattaa lähteä puhaltamalla irti kun toinen osa saattaa tarvita hikeä, tuskaa ja vertakin. Odottelemkin innoissaan seuraavaa päivää, kun pääsen kunnolla tapetin repimisen kimppuun. On meillä jotain tapetin liuottamis tököttiäkin, mutta Niksu on saanut hoitaa sillä läträämisen. Mun tuurilla mä kuitenkin saisin sitä silmiini ja pahimmassa tapauksessa suuhuni :D Tai ainakin kaikkialle muualle, kuin sinne seinälle.

Makkaria olen täälläkin vilautellut, mutta eipä se ole kovin edustava ollut. Vähän kuin se meidän onneksi jo historiaan jäänyt vanha vessa. Makkari onkin saanut suurimmaksi osaksi toimittaa varaston virkaa, eikä siellä ole tehty muuta kuin käytetty sänkyä. Nukkumiseen tiety ;D Okei, nyt tulee väsynyttä läppää. Taidan kirjoittaa tätäkin silmät puol ummessa. Ihan taas asiasta lentokoneeseen, kuinka moni katsoo parhaillaan Twilightin Epäilystä telkkarista? Sehän on nyt ensi esityksessä. Ja takas aiheeseen. Koska olin silloin vessan remontin alkaessa niin rohkea paljastuksen kanssa, että ette te varmaan peljästy tuosta makkarinkaan olemuksesta. Se on kyllä näiden kuvien ottamisen aikaan räjähtänyt vielä entisestään ja muistin ottaa kuvat vasta, kun tapettien repiminen oli keretty aloittaa. Se varhaisdeme edelleen on kaveri.. Älkäätte siis taaskaan säikähtäkö ja karatko maailman ääriin. Kyllä tulevaa makkaria sit ehkä uskaltanee esitellä hieman rohkeammin.



Nämä kuvat olen ottanut makuuhuoneen oven juurelta. Näin lohduton näkymä siis oli aloitushetkellä. Rojua ja roipetta ympäri huonetta. Kelpaisko nämä kuvat siihen "Naked Truth" haasteeseen kodin osalta? Meillä ei todellakaan aina ole siistiä :D Syytän tästä kyllä suurimmaksi osaksi tuota armasta miestäni. Se kun jättää tavarat aina niille sijoilleen mihin ensimmäisenä jättää :D No ei, varmasti ihan yhtä paha olen itsekin, mutta silti taputan itseäni olalle sen verran, että myös useammin siivoilen. Niksu siivoaa kyllä todella tunnollisesti, sit joskus kun sille päälle sattuu. ;D


Sit käveltiinkin ikkunan eteen ja kuva sieltä otettuna. Tuossa kuvan oikealla alhaalla, vaatehuoneen oven oikealla puolella ei kylläkään ole ollut noin tyhjää, siinä on meinaan nököttänyt meidän syntikka. Tapettia on siis ollut sängynpääty seinällä, vaatehuoneen puoleisella seinällä sekä telkkaripääty seinällä. Tuollainen röpelöinen, hieman kukikas tapetti. Ei niin yhtään meidän näköinen :D


Sit ikkunan puoleisen seinän sängynpäädystä napattu kuva. Siellä sit nökötteleekin meidän Malm-lipastot ja pikkutöllö. Ja kaikkia mun härpäkkeitä. Tuo hieno kissatorni myös tuossa oikealla alhaalla. Me vaihdettiin makkarin oveksi tuollainen taittuva liukuovi, kun kunnon ovi ei oikein mahtunut olemaan tuossa. Se oli koko ajan tiellä. Ovi kuitenkin on ihan hyvä, että pystyy tarvittaessa saamaan huonetta edes pikkaisen hiljemmaksi.


Ja viimeisenä kuvana vaatehuoneen ovelta nappastu. Tässä siis koko makkarin paljastus. Eikö olekin karu? No, nyt tilanne tulee muuttumaan. Josko lopputulos olisi edes pikkasen siistimpi entä tämä lähtötilanne, niin kaikki hyvin. Katsotaan siis miten hommat etenee. Nyt mä siirryn tuonne niin siistin huoneeseen untenmaille, että jaksan nousta aamulla töihin. Hyviä öitä <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Meillä on vähän samaa vaivaa makkarinsuhteen, siellä vaan nukutaan ja muuten se on jäänyt hieman unohduksiin. Pientä varastonkin virkaa se toimittaa. Pitäshän toi laittaa ja suunnitelmatkin olis valmiina mutta aika ja raha puuttuu :D Innolla odotan teidän muutosta, jos sais vaikka vähän puhtia tähän omaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarihan on muuten oikeasti todella ihana huone ja kun sinne saa luotua harmonisen fiiliksen, viihtyykin siellä varmasti paremmin. Eikä toimita sit enää varaston virkaa :D Toivottavasti meidän remppa sais innostusta sinnekin :) Kuitenkin melko halpa remonttikohde :)

      Poista
  2. Oujee, remppajuttuja, näitä on aina kiva kuulla :) Tapettien repiminen on kyllä ihan vihonviimosta puuhaa, vaikka meillä sitä ei edes paljoa ole joutunut tekemään. Eikös siihen ole joku laitekin olemassa, tiedä sitten toimivuudesta..
    Eikä toi nyt mitenkään paha ole (ainakaan kuvista katottuna), mutta ainahan se on kiva saada uutta ja omannäköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä tätä remppaa kuitenkin vielä riittää. Toi kylppäri/saunaosastokin on alkuperäinen, joten sekin on tässä menossa remonttiin mahdollisimman pian :)
      Joku tapettien kuorimislaite meillä on, mutta ei sekään siitä kovin helppoa tee. Oikeesti niin vihoviimestä hommaa, mutta kyllä se siitä, joskus :D
      Sen takia me oikeastaan jätettiinkin makkari sellaiseksi kuin se oli, kun se ei ollut ihan niin järkyttävä kuin muut tilat. Mutta kyllä sekin on kiva saada samaan tyyliin kuin muukin kämppä remontoitua :)

      Poista