Fantazya 5-vuotta - 6.arvonta

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2015

Messuhaukka kävi taas kiertelemässä pikaisesti Meidän viikonloppu-messuilla. Parasta antia tällä kertaa oli ehdottomasti ihanat eläimet, joita käytiin rapsuttelemassa onnellisina. Kyllähän sieltä jotain pientä tarttui mukaan, mutta Outlet puoli oli tänä syksynä surkea. Todella surkea. Siellä oli oikeastaan vain muutama hassu osasto, jotka olivat mieleeni, muuten ei mitään kiinnostavaa. Jotain pientä tarttui mukaan, mutta kovin vähän. Niistä toisella kertaa.

Uskoisin, että kiinnostaa mikä mahtaa olla tämän päivän arvonnan palkinto. Tänään on kolme voittajaa, kolme palkintoakin siis. Tällä kertaa arvottavana kahden eri lempi markettimerkin tuotteita.




Meikkisetit sisältävät Isarodan luomiväripaletin, eyelinerin, kynsilakan sekä käsikorun.

Ensimmäisessä setissä sini-harmaa luomiväripaletti 64 Grey Temptation, eyeliner 11 Dark Grey sekä kynsilakka 518 Bohemian Rose.

Toisessa setissä viher-ruskea luomiväripaletti 63 Autum Leaves, eyeliner 13 Dark Green sekäkynsilakka 519 Dark Romance.

011 Bling on the Glitter, 012 GLitter Fingers, 010 Sparkle Every day

Kolmantena arvotaan vielä Rimmelin kynsilakkoja kolme kappaletta. Mielettömän ihania glitter-lakkoja!

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

Arvonta on avoin kaikille!

1 ARPA
Kerro mikä tai mitkä on sinun lempi markettimerkkejä? Ja kerro kumman sävyisen Isadoran setin haluaisit voittaa. Ensimmäisenä arvotaa sini-harmaa ja toisena viher-ruskea. Kolmantena Rimmelit. Mikäli voittajat haluavat eri paletit, menee tietysti ne niin päin, muussa tapauksessa järjestyksessä.

2 ARPAA
Yllä olevan mukainen kommentti ja olet Fantazyan lukija ( bloggerin, bloglovinin kautta kirjautuneena tai facebookissa tykätty). Tietysti uudet kirjautuvat lasketaan. Kerro vielä millä nimellä (varsinkin jos nimi on eri) ja mitä kautta olet seuraaja. (mikäli et halua omaa nimeäsi julki, voit laittaa sen minulle sähköpostiin)

3 ARPAA
Yllä olevat, eli kommentti ja lukija sekä jaat tämän arvonnan omassa blogissasi tai facebookissa.

KERRO KOMMENTISSA KUINKA MONELLA ARVALLA SIIS OSALLISTUT!

ARVONTA AIKA 8.11.-15.11 klo 13:00 asti

Jälleen kerran onnea kaikille tasapuolisesti ♥ Ja ihanaa alkavaa viikkoa!
*arvonnan sponsoroi Berner Oy

You Might Also Like

84 kommenttia

  1. Kahdella arvalla mukana :) Tavoittelen ensimmäistä Isadoran settiä.
    Markettimerkeistä eniten löytyy Lumenea.

    VastaaPoista
  2. Ei mulla mitään lemppari-markettimerkkiä ole, oikeastaan kaikkea menee aika tasapuolisesti :D Helmiä ja kivoja kausituotteita löytyy kaikilta.

    Luen Bloggerin kautta nimellä Ine, elikkäs kaksi arpaa. Viher-ruskea Isadora olisi enemmän mieleen :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään tuosta toisesta Isadoran setistä (viher-ruskea luomiväripaletti...) Markettimerkeistä minäkin suosin Lumenea. Yleensä käyn Lumenen tehtaanmyymälässä shoppailemassa kerralla ison kassillisen kosmetiikkaa, kun se sattuu sijaitsemaan melko lyhyen matkan päässä. Outlet puoleen olin itsekin pettynyt. Tänään kiertelimme siellä, eikä oikein mitään tarttunut matkaan. Onneksi messuilla oli paljon muutakin katseltavaa :) Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  4. Lumene, Rimmel ja Isadora! :)
    Ja eka setti ois kivempi!

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana blogger-lukijana. :)
    Markettikosmetiikasta sanoisin Lumene ja hoitotuotteista Erisan ja LV. :) Isadoran seteistä mieluisampi olisi varmaan viher-ruskea. :)

    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  6. Lumenea löytyy.😄Toinen setti, jos onni suosii.
    Yhdellä arvalla mukana.
    ~elle~

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukaan Isadoran tokaan pakettiin: Lemppareitani ovat Lumene ja Garnier : ) anniiina.t@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Lemppari markettimerkit on Lumene ja Isadora.
    Haluaisin sini-harmaa setin.
    Kahdella arvalla mukana, lukijana bloggerin kautta HANKASAINA nimellä.
    hankasaina@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Minulla ei ole erityisiä suosikkeja markettimerkeissä, kaikki käyvät, jos tuote on oikeanlainen :)
    IsaDora -paketeista kiinnostaa enemmän tuo, jossa on mukana punainen kynsilakka.
    Kolmella arvalla mukana, seuraan Bloggerissa Netteriina -nimellä, ja Facebookissa tykkään ja jaoin nimelläni Elise Ha...
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukaan, mieluiten ottaisin viher-ruskean setin :) Lumene on lempimarkettimerkki ja oikeastaan lempimerkki muutenkin :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla osallistun, Isadoraa ei vielä kokoelmastani löydykään :). Suosikki markettimerkkini taitaa olla Rimmel ja näistä seteistä valitsisin viher-ruskean eli kakkosen. Seuraan blogia siis bloggerin kautta nimellä DiaryofShopaholic ;).

    VastaaPoista
  12. Lempparini taitaa olla Lumene, tosin Isadoran luomivärit ovat parhaita! Seuraan bloggerin kautta nimellä Emerald. Viher-ruskea setti olisi minulle parempi. 2 arpaa.

    VastaaPoista
  13. Markettimerkeistä suosikit on Lumene ja Lóreal. Isadoran viher-ruskea setti näyttää tosi kivalta. Yhdellä arvalla mukaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Marketista Lumenea ja Rimmeliä. Viher-ruskeasetti toiveissa. Kahdella arvalla mukana; Blogger.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Jee, nyt osu joku tuote mitä minulla ei vielä ole. Lasketaanko Lumene markettimerkiksi, se on kyllä niistä lemppari! Mukana kahdella arvalla ja ottaisin viher-ruskean paletin!

    VastaaPoista
  16. Markettimerkkejä löytyy niin Lumenea, Maybellineä kuin Lorealia. Hyviä perustuotteita :) tavoittelen toista isadoran settiä, Autumn leaves -sävyistä. Kahdella arvalla mukana. --Maisa

    VastaaPoista
  17. Mun lempi markettimerkkeja on isadora sekä lumene. Viher-ruskea luomivärisetti olisi valintani. Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta luen.

    VastaaPoista
  18. Lempi markettimerkki on erityisesti Lumene. Myös Rimmeliä ja Maybellineä tulee käytettyä. Seteistä molemmat kuulostavat kivoilta! Viher-ruskea olisi ehkä hieman kivempi. Seurailen bloglovinin kautta, eli 2 arpaa. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana :). IsaDoran seteistä kiinnostaisi eniten viher-ruskea :). Lempimarkettimerkkini on Lumene ja Maybelline :).
    Bloggerin kautta seurailen :).
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  20. Yhellä arvalla. Hmm Lumene on kovasti edustettuna rasvoissa, mutta Isadora on hyvin meikeissä mukana. On muuten ensimmäinen merkkituote mitä ostin teininä juhliin kun olin ensin säästänyt rahaa. Ostin luomiväri duon ja huulipunan. no nyt meni ihan sivuraiteille :D Sini-harmaa setti olisi minulle mieluisin.

    VastaaPoista
  21. Markettimerkeistä tulee eniten ostettua Maybellinea, Lumenea ja Rimmeliä. Mieluisin voitto olisi tuo ensimmäinen setti.
    Kahdella arvalla mukana! cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana, seuraan Facebookissa (Cindy Kannela). Eniten on varmaan käytössä Max Factorin ja Lumenen tuotteita. Eniten varmaan kiinnostaisi palkinnoista kynsilakat :)
    Kintsu
    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaksi arpaa ja tuo eka sini-harmaa kiinnostaa. Ihania arvontoja, kiitos näistä!! Lempimerkkini on Lumene jos ihan marketista pitää valita :)

    VastaaPoista
  24. Lempi markettimerkkini on kotimainen Lumene. Kakkossetti olisi mieluinen :) seuraan FB:n kautta. marika.Tuovinen[at]gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla osallistun, Isadoran kakkossetti viehättää enemmän. Seuraan Facebookissa. :) Markettimerkkien suosikkini on ehdottomasti Isadoran ja hyvänä kakkosena Lumene. Suosin melko paljon marketttikosmetiikkaa selektiivisen joukossa, sillä marketeista löytyy upeita helmiä. :)

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla osallistun, ka Isadoran kakkossetti kiinnostaa enemmän. Facebookissa seuraan. Suosikkini markettimerkeistä on ehdottomasti Isadora, hyvänä kakkosena Lumene. Käytännpaljon markettikosmetiikkaa selektiivisen joukossa, koska sieltä löytyy loistavia helmiä.

    VastaaPoista
  27. Kyllä se Lumene melkein sieltä aina mukaan lähtee.
    Mukaan kahdella ja tuo sini- harmaa olisi mieluisin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yksi arpa, lempparimerkki on ehdottomasti Lumene<3 rusehtavampi IsaDora kiinnostaa :-) emminum at gmail.com

    VastaaPoista
  29. Sini-harmaa on ihana, kaks arpaa! :)

    Markettituotteista käytän eniten varmaankin L'oreal Parisia, koska niiden kynsilakat on ylitse pääsemättömän kivoja.

    VastaaPoista
  30. Markettimeikkimerkeistä etupäässä tulee käytettyä Lumenea. Yhdellä arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Viher-ruskea eli toinen setti kiinnostaa. Ehdoton suosikki on nykyään Lumene! Tasaisesti etenkin meikeissä laatu tasaantuu tuotteiden välillä! Myös Isadora tulee hyvänä kakkosena, etenkin luomivärit menee Lumenen edelle! ;)

    VastaaPoista
  32. Marketissa suosin Lumenea. Se sini-harmaa sopii väreihini paremmin. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  33. L300 ja lumene..nivea... mukana 2 arvalla...bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana (ja Bloggerin kautta tiirailen). Seteistä tuo viher-ruskea Autum Leaves kiinnostaa enemmän. Markettimeikeistä ns. suosikkejani on kotimainen Lumene (joka jaksaa yllättää vähän väliä) niin ja Maybellinen ja Max factorin ripsarit myös saa pisteitä täältä puolen ruutua.

    Mahtavaa alkanutta viikkoa toivotellen,
    Sonja / meikkimonsteri @ gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hmmm.. Yleensä tulee ostettua joko Lumenea tai Rimmeliä, yleensä Lumenea kun tykkään niistä ihonhoitotuotteista :) Ruskeasilmäisenä tuo viher-ruskea kiinnostaa.

    Luen Bloggerin kautta nimellä Mimosa.
    talkandbake@suomi24.fi

    Kaksi arpaa siis :)

    VastaaPoista
  36. Lumenea, Niveaa ja Rimmeliä tarttuu välillä marketista mukaan. Tuo ensimmäinen Isadora-setti näyttää kutsuvalta :)
    Bloggerin kautta lukijana, eli 2 arvalla mukana. piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  37. HennaH
    Yhdellä arvalla mukaan, markettimeikeistä Rimmel, Nivea ja Lumene ovat itselleni parhaat.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Aikku10
    Yksi arpa minulle, Lumene on minulle se paras jos ostan marketista meikkejä. Ruskehtava setti kiinnostaisi.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  39. Markettimerkeistä Lumene on mieluisin ja näistä seteistä ensimmäinen :)

    Kahdella arvalla mukana jippurajr(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Ruskea-vihreä Isadora ja Lumenen meikkejä taitaa olla eniten...

    Mukana kahdella arvalla ja lukijana bloggerin kautta!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Lumene on markettimerkeistä suosituin. Osallistutaan yhdellä arvalla siniharmaan setin arvontaan :) -Sari P- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  42. Markettimerkkilemppareita ovat Lumene ja Max Factor. Toinen Isadoran seteistä kiinnostaisi (eli tuo viherruskea missä on punainen kynsilakka).

    Kahdella arvalla mukana, luen bloggerin kautta nimellä Sonja.

    sonyhilu@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Sini-harmaa setti on suosikkini. Lumenea mukaan tarttuu marketeista. Facessa uutena tykkäilijänä.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  44. Markettimerkeistä suosikkini on Lumene ja Rimmel. :) Seteistä mieluisampi numero 1. :)
    Kahdella arvalla mukana, Bloggerin kautta lukijana.

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana kahdella arvalla. Viher-ruskea on suosikkini.
    Markettimerkeista tulee eniten ostettua Lumenea.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Lumene on markettimerkeistä eniten käytössä. Ensimmäinen setti passaisi minulle ja kahdella arvalla mukana. Bloggerin kautta seuraan :)

    VastaaPoista
  47. Mun lemppari on Lumene. Ottaisin mieluiten ekan setin ja osallistun yhdellä arvalla! :-)

    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Sari BP ja Bloglovin.
    Sini-harmaa
    Lumene ja Maybelline markettimeikeistä.
    sari.blom.pirjala (at) gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kaksi arpaa
    ruskea setti.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Nivea ja lumene on lempi markettimerkkejä :)
    Harmaansävyinen setti ja 1 arpa!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Yhdellä mukana. Valitsisin tuon jälkimmäisen Isadoran setin. Suosikkimarkettimerkki lienee Lumene, aika monia tuotteita on käytössä. -Heidi

    VastaaPoista
  52. Lumene on ihan lemppari :) Viher/ruskea setti on minun valintani, vaikka toki kumman vaan ottaisin mielelläni! Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Isadora on lempparini. Viher-ruskea olisi valintani. Mukana kolmella arvalla. Seuraan fb:ssä ja jaoin linkin.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  54. Nivea, Lumene, maybelline, max factor ja mitäs muita niitä nyt oli...;)
    Viher-ruskeeta tavotellaan, kahella mukana
    -Skeit-

    VastaaPoista
  55. Lumene on lemppari. Kahdella arvalla mukana (blogger) ja suosikki olisi tuo sini-harmaa setti, joskin muutkin olisi hyvin tervetulleita meille :D

    VastaaPoista
  56. Valitsisin vehree/ruskee-setin. Lumene, Isadora ja Maybelline on mun lemppareita! Kahdella mukana.

    mustikkapusu@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Lumene on ollut lemppari ja käytössä jo pitkään, mutta kyllä Rimmelin huulituotteet on ihan ykkösiä ja IsaDora myös on semmoinen, joka aina jaksaa kiinnostaa. :) Seteistä ei oikeastaan väliä, että kumpi tulee. :) Ehkä vihreä & ruskea vois olal semmoinen, ettei niin paljon ennestään löydy sitä sävymaailmaa, niin vaikka se. Ja Nininane nimimerkillä lueskelen esim täällä bloggerissa.

    VastaaPoista
  58. Markettimerkeistä suosikkini on Lumene ja Herbinastakin tykkään kovasti. Suosikkini on viher-ruskea luomiväripaletti.

    Olen Blogger-lukija nimimerkillä Marikki. Osallistun kahdella arvalla.

    pokkaritaivas (a) gmail.com

    VastaaPoista
  59. max factor ja lumene.
    kahdella arvalla mukana.
    ruskeaa tavoittelen.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  60. Lumene, XZ ja Herbina taitavat olla eniten käytössä mulla markettimerkeistä, joten nimeän ne suosikeiksi.
    Kahdella mukana, kiitos, ja sini-harmaan valitsen, jos sattuu voitto kohdalle. backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  61. Lemppari markettimerkkejä on ehkäpä huulipunien ansiosta maybelline ja kynsilakkojen ansiosta rimmel, todella hyvä hinta-laatu suhde ja sävyissä löytyy sopivasti valinnan varaa. :)
    Ja valitsisin sini-harmaan setin.

    luen bloggerin kautta nimimerkillä riikkaamalia
    kahdella arvalla mukana.

    Redandblack113@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Markettimerkkeinä tykkään Lumenesta ja Lorealista. Kummatkin setit on ihania, mutta ensisijaisesti toivon sini- harmaata settiä.
    Kahdella arvalla mukana, Facebookissa tykkäillee Minna :)

    VastaaPoista
  63. Lumene on kyllä markettimerkeistä suosikki :) sini-harmaan setin ottaisin mieluummin itselleni.

    Kahdella arvalla, seurailen Bloglovinin kautta.
    -Sara

    VastaaPoista
  64. 1 ARPA
    Kerro mikä tai mitkä on sinun lempi markettimerkkejä? Ja kerro kumman sävyisen Isadoran setin haluaisit voittaa. Ensimmäisenä arvotaa sini-harmaa ja toisena viher-ruskea. Kolmantena Rimmelit. Mikäli voittajat haluavat eri paletit, menee tietysti ne niin päin, muussa tapauksessa järjestyksessä.
    Pakko toki ensimmäisenä mainita suomalainen Lumene <3 Mutta Isadoran meikit eivät ole vielä tähän mennessä ollut kertaakaan pettymyksiä tuottavia :)
    Sini-harmaa Isadora-setti.

    2 ARPAA
    Yllä olevan mukainen kommentti ja olet Fantazyan lukija ( bloggerin, bloglovinin kautta kirjautuneena tai facebookissa tykätty). Tietysti uudet kirjautuvat lasketaan. Kerro vielä millä nimellä (varsinkin jos nimi on eri) ja mitä kautta olet seuraaja. (mikäli et halua omaa nimeäsi julki, voit laittaa sen minulle sähköpostiin)
    Blogger (nimimerkki näkyy) + Facebook.

    3 ARPAA
    Yllä olevat, eli kommentti ja lukija sekä jaat tämän arvonnan omassa blogissasi tai facebookissa.
    Jako blogi ja/tai Facebook.

    Kolme arpaa. :)

    VastaaPoista
  65. Toinen setti oli enempi mun silmää miellyttävä. Omia marketti suosikkejani on maybeline, lumene ja essence.
    Kaksi arpaa, bloglovinin kautta seurailen.

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Marketti merkeistä tutuimpia on Maybeline jaLumene. Viher- ruskea setti olis kiva. Yhdellä arvalla mukana.

    anu.jaakonsaari@gmail.com

    VastaaPoista
  67. 3 arpaa
    hannele.karhu@hotmail.com.Maybeline jaLumene.loreal ja rimmel

    VastaaPoista
  68. Lumene :) Ja ruskea setti kiinnostaa :) Bloggerlukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Yksi arpa ja viher-ruskea. Lumene suosikkimerkki.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  70. Lumenen tuotteet ovat yleensä laadukkaita. Ottaisin mieluummin siniharmaan setin, koska sellaisia sävyjä on luomivärivarastossani vähemmän, mutta kumpikin käy :)
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  71. Kaikki kyllä käyvät, mutta 1. paketti olisi lempparini :) Mielestäni Natural Coden tuotteet ovat olleet hyviä hinta-laatusuhteeltaan :)

    anna_88@luukku.com

    2 arpaa.

    VastaaPoista
  72. Markettimerkeistä itselleni mieluisin on Lumene. Haluaisin voittaa viher-ruskean setin.

    Olen Blogger-lukija nimimerkillä Santtu. Osallistun kahdella arvalla.

    huuhkajarocks (a) gmail.com

    VastaaPoista
  73. Neutrogena on mun lemppari-ihonhoitomarkettimerkki, mutta suomesta saatavista meikeistä lumene ja maybelline ovat mun ihan lemppareita! Muuten mulla on myös paljon englannin marketeista ostettuja MUA: n meikkejä. Nekin ovat tosi hyviä!
    Oon kahdella arvalla mukana ja sini-harmaa setti olisi nyt tavoitteilla. Luen sun blogia nimellä Hilma ja s-posti on: hd.panula@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Lempi markettimerkkini on Lumene.
    Osallistun viher-ruskean setin arvontaan 2 arvalla. Seuraan Bloglovinin ja Facebookin kautta.

    VastaaPoista
  75. Lumenea ja Neutrogenaa eniten käytän. Ensisijaisesti toivoisin sini-harmaata settiä.
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  76. 2. arpaa. Osallistun sini-harmaan paketin arvontaan, mutta vihreä-ruskeakin kelpaa :P Tykkään markettituotteissa erityisesti Maybellinen Fit Me -sarjasta :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  77. Lumene on lempparimarketmerkkini, todella hyvä hinta-laatusuhde =). Viher-ruskean setin arvontaan mukaan kahdella arvalla, seuraan bloglovinin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Yhdellä arvalla mukaan :) Lumene ja Nivea ovat suosikkeja markettimerkeistä :) Niin ja viher-ruskea!
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Lumene on varmaan suosikkini.

    Kahdella arvalla mukana :)
    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  80. 3 arpaa!Suosikit järjestyksessä Lumene,Rimmel ja L'Oreal.Fb-seuraaja Sanna Koskinen.Jaattu on. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Lumene ja maybelline. Viher-ruskea eli toinen setti kiinnostaisi eniten, mutta tietysti olisin iloinen, jos mikä vain noista omalle kohdalleni osuisi

    Kahdella arvalla mukana ja bloggerin kautta lueskelen :)

    VastaaPoista