Voitte vaan kuvitella, että koville on ottanut! Vieläkään jalat ei kanna kunnolla ja mulla on ihana symppis sairastaja koko ajan vierellä. Tare tietää selkeästi, että mamma on kipeä. Piha käynnitkin kun ovat jääneet nurkan taakse kävelyksi. Eikös toinen ole hoitanut hommat samantien. Normaalisti kuitenkin aamuisin ennen töihin lähtöä lenkkiä yritetään aina pidentää tekemättä hätiä. On se hassu haukku. Nyt se nukkuu tuossa sohvan toisessa päässä ja välillä aukaisee silmiä ja katsoo touhujani.

Eilen piti käydä lääkäriltä hakemassa sairaslomaa. Oli työn ja tuskan takana, että selvisin reissusta. Olin niin varma, että jään sille tielle ja kotiin ei vaan yksinkertaisesti enää jaksaisi matkata. Onneksi kuitenkin selvisin. Meiltä on matkaa ehkä kilsan verran terveyskeskukseen, mutta autolla mun oli mentävä, koska kävely pelkästään tuohon talon päähän auton luo oli mulle jo suuri koetus. Sairaanhoitaja kertoi, että nyt on liikkeellä tiukkaa yrjötautia, että pahimmillaan kestänyt heidän tietojensa mukaan jopa viikon putkeen. Ei kiitos! Mä kammoan muutenkin tätä tautia kuin ruttoa, lapsena saanut kauheat traumat. Pelkään aina tukehtuvani, mutta onneksi selvittiin tälläkin kertaa hengissä. En siis ole oksentanut sitten sunnuntai aamun jälkeen, mutta etova olo on ollut läsnä eilis iltaan asti. Olen yrittänyt nukkua niin paljon kuin mahdollista, että paha olo menisi nopeammin ohitse ja väsyttänyt mua kyllä onkin. Eikä siinä vielä kaikki, että olisin pelkällä oksentamisella selvinnyt, tulihan tavaraa tuolta toisestakin suunnasta. Välillä oli miettiminen, kummin päin pöntölle tulisi asettua. Ihmettelen suuresti, miten N ei ole herännyt yöllisiin ääniin vaan vedellyt sikeitä. Hyvä että edes uskoo mun käyneen oksentamassa :D No ei, hyvä vaan etten herättänyt. Ja kuumekin nousi. Enhän mä aluksi edes tajunnut sitä mitata, mutta N sanoi mun olevan melko lämmin, et kannattaa mitata. Ja olihan sitä 37,8. En ole siis helpolla päässyt ja enhän mä tätä vieläkään ole kokonaan voittanut. Pikkuhiljaa olen alkanut syömään, varovasti, sillä pelkään edelleen että oksu tulee vaikka kyllä nyt tavaraa on jo pysynyt sisällä. Kultaseni kävi hakemassa mulle Gefilus tehojugurttijuomaa ja tuntuu, että se olis rauhoittanut mahaa pikkasen. Mutta kyllä se uni on paras lääke. Normaalisti ku mä en edes pysty nukkumaan kauheasti yli määräänsä niin nyt olen nukkunut lähes koko ajan.

Mut toivon todella, ettei kenenkään teidän tarvitse sairastua tähän tautiin, on meinaan kamala! Mä saan vielä huomisen levätä ja sit olis saikku loppu. Mut toki jos en ole täysin tervehtynyt, niin pitäähän sitä hakea lisää. Ainakaan tällä voinnilla en töissä jaksais olla. Pitänee taas mennä hetkeks lepää ja kattoo vaik telkkua.