"Hauvalle herkkuja, mammalle terkkuja!"

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Ihana maisamiisa lähetteli meille postissa maisteltavaa. Tai no, tuolle meidän haukulle ne taisi ennemmin tulla. Saatiin siis testattavaksi Purina One nappuloita ja voi sitä ihmettelemisen määrää, että uskaltaako niitä syödä :D



Kiitos maisuliini paketista ja mieltä piristävästä kortista! <3


Ensin vähän tutkaillaan pakettia, tulisiko sieltä mitään hajuja läpi.


Sit mamma avas pussin ja haisteltiin oikein antaumuksella.


Haisteltiin nappuloita vähän lähempää.


Kai niitä uskaltaa maistaa, ku mamma antaa...


Mutta ei ennen ku nappulat on hinkattu oman hajuiseksi :D


kuvat: Janet

Tuo nappuloitten päällä pyöriminen kesti hyvän tovin ja aina hetkeksi jäätiin ihmettelemään niitä ja taas hinkkailu jatkui :D Kyllä sit lopunkaiken niitä uskallettiin maistaakin.Tää pyriminen ja hinkkaaminen tapahtuu yleensä aina uusien nappuloiden kohdalla. Harmillisesti kyllä näissä nappuloissa on paljon maissia ja mä en tykkää yhtään, että sitä laitetaan koirien nappuloihin. Se on pelkkää turhaa täytettä, eikä ole koirille mitenkään tarpeellista. Mä ostin Taren ollessa nuorempi aina päivittäistavarakaupoista joko Pedigreen tai Purinan nappuloita, mutta turkki oli aina kiilloton ja hilseili paljon. Mutta kyllä näitä nappuloita voi aina herkkupaloina antaa, kun ei päivittäiseksi ruoaksi ota. Ja varmasti Tarestakin mukavaa maistella uusia nappuja.

Mut mites teillä, mistä te ostatte lemmikkienne ruoat? Tutkitteko paljon tuotteiden sisältöä vai onko se teille niin tärkeää mitä nappulat sisältää?

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Ruualla ON väliä! Meillä syödään nappulana Royal Caninia ja lisäksi saavat muutaman kerran viikossa M&M raakapakasteita, jotka on hyviä ja käy meidän koirille erittäin hyvin. Sen jälkeen kun niitä olen alkanut syöttämään on turkin ja ihon kunto parantunut huomattavasti ja vähän massaakin ovat saaneet, mikä ei ole ollut huono asia.
    jonkun verran nirsoja ovat ruuan suhteen, mutta nuo raakaruoat maistuu tosi hyvin, nappuloita joudun vaihtelemaan, etteivät kyllästy samaan, mutta RC;ssä pysyn. Ja ei nämä koirat kyllä vararikkoon syö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taasen olen kuullut, että Royal Canin on huonoa ruokaa ja sielläkin se maissi koreilee melko kärjessä, ellei jopa ensimmäisenä. Google haullakin löytyy melkoisesti noottia tuosta sarjasta. Meillä ei ole sitä koskaan syöty, enkä sen enempää ole sitä tutkinut, mutta meille kun on löytynyt hyvä ruoka nii mitä sitä hyvää vaihtamaan. :) Ja nuo raakaruoat on kyllä ehdottomasti hyviä! Meillä vedellään kans ja tykätään kovasti. Ja tosiaan, ei nää hauvat meitä vararikkoon syö ;D

      Poista
    2. Niin voi olla, mutta meidän koirille se sopii, tosin muita nappuloita en ole kyllä testannutkaan. Nykyään tuota nappulaa meneekin vähemmän, kun raakaruokaa olen alkanut antamaan, mutta en ole mikään "vannoutunut" RC;n käyttäjä, vaan voi olla mahdollista, että nappulakin meillä vielä joskus vaihtuu :) Tärkeintä on, että koirat voi hyvin :)

      Poista
    3. Just niin, tärkeintä kuitenkin on, et haukut voi hyvin! :) Ja tuo raakaruokinta onkin tosi hyvä :) Ja mulla kun ei edes RC:stä ole omakohtaista kokemusta sen enempää nii en sitä kyllä lähde arvostelemaankaan.

      Poista
  2. Ruualla on paljonkin väliä, mä olen aika tarkka että ne on hyvälaatuisia vaikkakin se maksaa vähän enemmän. Toisaalta varsinkin nappulan kohdalla sitä myös kuluu vähemmän kun ruoka on ehtaa tavaraa eikä kaikkea mitä koira tai kissa ei voi hyödyntää. Namuksi menee kyllä huonompikin nappula, sekä koiralle että kissoille. Ja varsinkin kissoille meinaa ne roskaruoat maistuakkin paljon paremmin :D

    Raakaruokaa meillä syödään melko paljon ja vaihdellen eri nappulaa mutta laadukkaita aina. Niin ja tilaan Saksasta ( www.zooplus.com ) ruoat, on edullisempia kun meillä ja kotiovelle tulee ilman toimituskuluja kun tilaa yli 100:lla erurolla. Tilaankin sit aina melkoset satsit sapuskaa kerralla niin riittää pari kuukautta pöperöt noille muruille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on tosi kiva kuulla, et ihmiset välittää siitä, mitä lemmikeilleen syöttää. Mä en sillon Taren nuoruudessa (itsekin olin sen verran nuori) kauheesti ollut edes tutustunut tuohon ruokamaailmaan, mut kun ikää ja kokemusta, ehkä vähän tietämystäkin, nii ruoka meni heti vaihtoon. Ruoan vaihdon muutos oli silminnähtävä ja huomasi kuinka koira alkoi voimaan paremmin. Ja samaa mieltä, namuna menee huonompikin nappula. Ja raakaruokaa vedetään täälläkin :)

      Pitääkin tutustua tuohon sivustoon, kiitos vinkistä :)

      Poista

  3. Heheh, ihania kuvia hauvasta! Aika vekkuli, en kyllä ennen oo kuullu et koira moista harrastaisi :D Meilläkin kyllä välillä leikitään ruualla, mut lähinnä se on heittelyä.
    Meillä on taas vähän hakusessa papumerkki, nyt laihispapuina on syöty royal caninia, mutta kohta pitäisi siirtyä kevytpapuihin.
    Hyvä kun kirjoitit tuosta hilseilystä, oon nimittäin katellu et Dana nyt ollu pari päivää aika hilseinen, ja ihmetelly et miten se nyt kun kovat pakkasetkin jo mennyt, mut ehkäpä se johtuukin noista pavuista! Enpä kyllä taida kaikkea kuutta kiloa syöttää.. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo, mäkään en ennempää ole nähnyt, et noita nappuloita pitää hinkata ja tota heittelyä kans meillä harrastetaan :D Hassu haukku :D
      Ja hei, jos teillä tosiaan on hakusassa papuset, niin suosittelen kokeilemaan ANF:ia, meillä vei tosiaan hilseilyn pois ja kakasta huomasi, että oikeasti imeytyy. Ja tuo hilseily johtui meillä nimenomaan nappuloista, et kannattaa tarkkailla väheneekö jos ruoan vaihtaa :) Ja onhan se niin, ettei kaikille sovi sama merkki. Eli onnea etsintöihin :)

      Poista
  4. Ihana blogi sinulla ja voi kuinka suloinen koira! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanna :) Piristit päivääni :)

      Poista