Juhla kampaus ja liikunnat vko 13

maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Mulla on huono päivä, siis tosi huono päivä. Tai oikeastaan tää olotila alkoi jo eilen illalla. Mulla on ihan mieletön huoli eräästä rakkaasta lähimmäisestäni enkä voi ymmärtää miten hän aina uudestaan ja uudestaan ottaa sitä samaa paskaa niskaansa parisuhteessaan. Tosi vaikeeta kattoo vaan sivusta, mutta minkäs teet? Eihän toiselle voi mennä sanomaan mikä on oikea tapa toimia, vaikka mä päästin kyllä omat mielipiteet eilen aika vahvasti ilmoille. Olin suuttunut ja huolissani. Mä olisin tän "ilkimyksen"(melko lievästi sanottu) antanut kuulla kunniansa, mutta eipä se ole mun asia mennä toista "ojentamaan". Varmasti ajattelisitte samalla tavalla jos teidän rakastanne satutettaisi henkisesti.

Tän hirveän huolen takia en sitten saanut yöllä oikein edes nukuttua. Normaalistikin sunnuntai maanantai yö tanssitaan liskodiskoja, mut viime yö meni horroksessa. Huono unikin siis tekee tehtävänsä ja aiheuttaa entistä enemmän kiukkua. Ja mikä vielä... no toi HEMMETIN lumi! Meille oli satanut joku 10cm lunta viimeyönä ja kevät katosi siihen paikkaan. Enkös mä sitten myöhästynyt töistä aika kiitettävästi ja meinasin ajaa kaiken lisäksi kolarinkin. (Voitte vaan kuvitella kuin toi lumi aiheuttaa mun ukolle kiukkua, sillä juuri eilen hän pääsi alottelemaan prätkä kautta ja kävi ajelemassa pikku rundin.) Tänään ei todellakaan ole mun päivä, ei todellakaan. Mä käyn töitten jälkeen vaan ruokakaupassa ja linnottaudun peiton alle. Mä en oikeesti ala.

Palatakseni vielä vähän synttärikemuihin, niin tällaisen kampauksen sain aikaseksi.
Kummitätini oli tehnyt mulle silloin viikko sitten sunnuntaina kaksi ranskanlettiä ja olin pessyt niitä viikon mittaan.


(ja kuvan muistin lähtötilanteesta ottaa vasta siinä vaiheessa kun toinen letti oli jo purettu ja toista aloitettu)

 Aikas kivat kikkurat niistä tuli :) Vähän kuivashampoota äitiltä lainaan ja tukkaan sopiva kerros. Antaa muuten tosi kivaa tuuheutta. En ollut koskaan aiemmin koettanut kuivashampoota ja varmaan veikkaatte mikä mulla on seuraavana (kaiken muun lisäksi) ostoslistalla :D
Otsatukka pois silmiltä ja tortuksi. Olipa muuten helppo laittaa kiinni pinneillä tuon kuivashampoon jälkeen. Miksi mä en oo aiemmin tiennyt tollasesta taikatuotteesta? :O


kuvat: Janet + N

Perusponnarilla kun mulla on hiukset yleensä muutenkin niin pientä twistiä saatiin tuolla...mikä tuo nyt on? Ja taas sana kateissa! Mä tarviin jonku sanakirjan, ku on viimepäivät ollu sanat ihan hukassa. No ton klipsihiuskiinnikehärpäkkeen, jossa timantteja ;) Mä tykkäsin kampauksesta kovasti, mitä mieltä te ootte?

Tähän loppuun nyt vielä liikunnat.

Ma: -
Ti: Zumba 1h
Ke: Sali 1h
To: Tallityöt 45min ja ratsastus 1h
Pe: Leivontaa :D enkä missään nimessä kahminut taikinoita suuhuni ;)
La: Juhlintaa :D Lenkki 1h kevyesti, kun käytiin tyttöjen kanssa vuokraamassa leffa
Su: Kävely 8km 1h 20min ja tallityöt 40 min ja ratsastus 40 min

Kai sentäs teidän viikkonne on alkanut paremmalla mielentilalla entä mulla? Onneksi on vain neljä päivää töitä, et pääsee sit vapailee vähän paremmin. Eli mukavaa maanantaita teille ♥

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Voi noi hiukset! <3 Mie olen niiiiin kade! :) Miksei minunkin hiukset voi kasvaa noin pitkäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ Mä oon näitä kyllä kasvatellut monta montä vuotta. En tosiaankaan ihan herkästi enää ala näitä leikkaa lyhyeks vaikka välillä on mieli tehnytkin :) Meinaan poikatukka mulla oli vuosia.

      Poista
  2. On kyllä kiva kampaus! Ja mahtava tukka muutenkin, mulle ei kasvaisi noin pitkäksi vaikka loppuelämäni kasvattaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥
      Oletko kokeillut syödä hiusten ja kynnen vahvistaja nappeja? Olen kuullut, että niillä voi ainakin hiukset vahvistua :)

      Poista
    2. En kyllä jaksa uskoa että näihin haiveniin auttaisi mikään :D :D

      Poista