Mä taidan oikeasti haljeta huolesta! Ei riitä se, että olen kantanut lähimmäistäni koko ajan sydämmesäni hänen murheineen vaan nyt tuli lisäksi vielä hirmuinen huoli miehestäni. Ihan sata varmasti hän kyllä tervehtyy, mutta voitte vaan kuvitella kuinka aamulla sain sydärin. Muutenkin huolien takia nukuin huonosti ja olin koko ajan jonkinlaisessa horroksessa, että kuulin mitä ympärilläni tapahtuu ja huomasin, ettei N nuku, ainakaan kunnolla. Ajattelin vain, että hän havahtui hereille ja kohta nukahtaa uudelleen, mutta vähän ennen viittä hän nousi ja kysyin onko kaikki hyvin. "Ei". Siinä vaiheessa ampaisin itsekin ylös sängystä ja menin kuulostelemaan mikä hätänä. Kuulemma silmiä polttaa eikä hän pysty aukaisemaan silmiään. Pikkasen sai raotettua ja näin kuinka punaiset, siis aivan punaiset silmät olivatkaan. Tässä vaiheessa mun sydän nous kurkkuun ja olin varma, että silmät on vahingoittuneet pahasti. Onneksi äiti sairaanhoitajana oli fiksu ja veikkasi sen johtuvan jostain lampusta. No eikös N korjannut eilen illalla meidän ilmanbakteeripuhdistajaa, jossa on sisällä UV-lamppu. Hän oli katsellut valoa pitemmänkin aikaa ja vielä erittäin läheltä. Ei sitten ollut osannut lukea varoitustekstejä pömpelin takakannesta. Mäkin huomasin ne vasta aamulla, kun alettiin lähemmin sitä tutkailemaan. Ei muuta ku googlettamaan mitä valo tekee silmille ja mitä pitää tehdä. Sairaalaan menoa suositeltiin vasta sitten, jos parin päivän kuluessa ei oireet helpotu. Terveyskirjastosta onneksi löytyi tietoa, joka helpotti mun oloa pikkasen. Nyt sitten kultaseni on kotona lepäilemässä ja tein aamulla evästä jääkaappiin, kahvit latasin valmiiksi ja kaiken tarvittavan vein lähistölle. Mut mä olen myös hänelle vihainen. Hän oli kuulemma valvonut jo monta tuntia, mutta odotteli vaan josko olo ja kipu menisi ohitse. Mä olen sitä mieltä, että oli hätä mikä tahansa, pitäisi herättää et voidaan heti alkaa hoitamaan. No eikös hän sitten vaan kestänyt kipunsa ja sinnitteli. Voi että ku mua suututtaa ja samoiten se, ku mä olin jo lähdössä heti kiikuttamaan sairaalaan tarkastukseen, niin eikös N pistänyt hanttiin. Olen kyllä ennenkin kuullut, että miehet on huonoja lähtee sairaalaan, mut hitto jos toi oliskin (tai onhan tuo) tosi vaarallista nii millä mä hänet lääkäriin kannan?

Nyt mä sit olen töissä vähän puolimielellä. Hommia olis ihan tuhottomasti, mut huoli toisesta on kova! Vaikka tiedän, että hän voi tällä hetkellä ihan hyvin (en ole tässä aamun tunnin aikana soittanut kun jo sen kolme kertaa...) on mun tosi vaikeeta olla töissä. Hän kuitenkin menee ihan miljoona-nolla ohitse kaiken muun, että olisin ihan valmis vaikka heti lähtemään kotiin, mutta pakkohan näitä perkuleen töitä on tehtävä. Mulla kun ei ole ketään tuuraajaakaan, et aika pitkälti tää koko työ on mun panoksesta kiinni. Kiukuttaa olla täällä. Jos N soittaa, että tarvii jotain, nii mä lähen täältä kuin mummo lumesta.

Mut eilen illalla suunnittelin tulla postaamaan pikkasen iloisempia juttuja, entä mitä eilen aamulla kirjoittelin, joten tarkoituksena oli tulla näyttämään kaks söpöä lahjaa mitä N sai siskoni perheeltä. Lapset olivat valinneet lahjat.

Hirmuinen lihansyöjäkasvi :D

Ja suloinen pääsiäispupu pitelee tulilatvaa. Mun mielestä nää pikkuiset kukkaset oli tosi herttaisia ja lihansyöjä vähän miehekkäämpi ;)

Mut joo, mä koetan jatkaa töitä, ei mulla ole kun sellaset 3000 asiaa tarkastettavana erästä laskua varten....jippii.... Kai teillä edes on tää viikko mennyt paremmin?