Uusi astiasto harkinnassa

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Olen niiiiiiiin kyllästynyt meidän "astiastoon", jos noita sekasikiöitä voi siksi edes kutsua. Osa kaapeissa lymyävistä astioista on ihan kivoja, mutta suurin osa...noh ei ihan sitä mitä haluaisin. Ja tulipahan tässä näitten juhlien aikaan huomattua, että ei niitä astioita ole tarpeeksi vaikka niin luulin. Hyvin nuo kaappien sisällöt ovat riittäneet mulle ja miehelleni, mut heti kun porukkaa tulee vähän enemmän, loppuu astiat alta aikayksikön. Osa vieraista sai nimittäin syödä ruokalautasilta herkkuja, kun pikkulautaset loppui. Onneksi kaikki ovat kavereita niin ei se ehkä ollut niin justiinsa, mutta kuitenkin. Pitäähän nyt nätti astiasto olla, eikö niin?

Olen suunnitellut tätä astioiden uusiksi laittoa jo pitkään, niinkuin monia muitakin juttuja (kuten ne keittiön kappien vetimet...), mutta jotenkin nää jää mulla aina sinne Ö-kansioon ja näin ollen ikuisuusprojekteiksi. Johonkin muuhun mä aina onnistun tuhlaamaan rahani. Ja tää on hassua, koska mä olen melkoisen pihi, kuten olen monesti sanonut ja ostokseni kertovat jotain ihan muuta :D Eli tää astiaston uusiminenkin taitanee olla jo siellä Ö-kansiossa, tainnut olla jo pitkään. Mut saahan sitä aina haaveilla ja suunnitella kaikkea maailman loppuun saakka vaikkei kaikkea edes toteuttaisikaan. Ja mä rakastan haaveilua, siitä saa hetkeksi niin paljon virtaa :)

Mut sit kun joskus pääsen tämänkin ikuisuusprojektin pariin paneutumaan oikein kunnolla, niin mulla on mielessä jo aika pitkälti astiasto jonka haluaisin.



kuvat: google.fi

Mä tykkäisin valkoisesta sarjasta, se on tyylikäs ja sopii mihin vaan. Ja kulmikkaat lautaset ovat olleet jo pitkään mun himotuslistalla. Olen sellaisia hypistellyt käsissäni Ikea käynneillä jo monesti, mutta värit ovat olleet aivan vääriä. Valkoinen on kuitenkin helppo yhdistää mihin vaan ja ne saa helposti myös muokattua ajankohdan mukaan lautasliinoilla vaikka pääsiäisen tai joulun mukaiseksi. Valkoinen on ihanan raikas, vaikka värejä rakastankin, mutta samalla haluan miettiä myös käytännöllisyyttä (vai voiko astiaston etsinnöissä edes käytännöllisyyttä olla?). Kuitenkin tässäkin hankinnassa mieleeni tulee raha. Mä juuri viime viikollakin rikoin yhden lasin ottaessani sitä kaapista, niin mites sitten, kun on panostanut kalliiseen astiastoon ja tälläisenä rähmäkäpälänä onnistun pikkuhiljaa rikkomaan yhden jos toisenkin niistä. Eli en taida raaskia upottaa suuria summia upeaan astiastoon vaan koetan löytää jostain nätin ja halvalla.

Mites teitin astiat, onko kallista merkkiä ja yhteensopivat toisiinsa vai mennäänkö teilläkin samoilla linjoilla ku meillä? :) Mitä suosittelette mun tekevän? Satsaanko ja itken jokaisen yksitellen rikkoneena vai mennäänkö halvemmalla linjalla?


Note to me: Onneks on jo torstai :) Niska kipu edelleen suoraan hanurista... Ei auttanut edes liikunta.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Kummatkin noista astiastoista kelpuuttaisin tännekkin, meillä on liian vähän astioita varsinkin jos tulee kahvivieraita. Valkoinen teema olisi ehkä paras, simppeli ja tyylikäs !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samasta ongelmasta kärsitään sielläkin. Pitää siis koettaa saada aikaseksi ostaa lisää astioita ;) Tuo teema astiasto olisi kyllä simppelin tyylikäs :) Mut taas toisaalta mä haluisin vähän jotain erikoistakin, mun on aina niin vaikee päättää :D

      Poista
  2. Minäkin pohdiskelin pitkään astiaston vaihtamista, tai oikeastaan viime kesästä saakka, kun innostuin noihin muumimukeihin. Astiastona mulla oli Kermansaven oliivi-sarjaa vihreänä, ylppärilahjaksi olin sen saanut. Siihen kuului kaikenmaailman kahvikupposet ja asettimet, joita en ikinä käyttänyt.
    Viimeisen sysäyksen astiaston vaihdolle sain, kun kummitätini kertoi vaihtavansa myös astiastonsa väriä ja myyvänsä minulle vihreät Teema-ruokalautaset (ei enää valmisteta ko. väriä). Innostuin sitten, että Teema käy hyvin muumimukeihin ja läväytin Oliivi-astiaston nettiin myyntiin. Seuraavana päivänä oli kaikki astiat myyty :D tuota oliiviakaan kun ei enää valmisteta ja kysyntää oli!
    Päädyin sitten ostamaan syvät lautaset valkoisena ja valkoisena aion ostaa myös leipälautaset, käyvät sitten mukavasti noiden muumimukien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä myös kiva idea, että osa astiastosta voisikin olla erivärinen, voisi aina mielen mukaan vaihdella. Se tuossa teemassa on kyllä kivaa, siis ne värivaihtoehdot. Mieskin totesi, että teema-sarja on hänenkin mieleen. Hmmm, pitänee pistää se tosissaan harkintaan...

      Poista
  3. Mulla on kermansaven oliivia valkoisena, ja vaikka tykkäänkin siitä hirmusesti niin valkonen teema himottaisi ihan hirveesti :D Oon kuitenkin ajatellut et vielä en noista vanhoista luovu, käytössä kuitenkin olleet vasta pari vuotta. Ja juhlaan kahvikuppeina mulla on Arabian arcticaa, sitä taitaa olla meidän suvussa kaikilla joten on tosi kätevää jos pitäisi esim kihlajaisia (toiveajattelua ;) ) niin saa helposti lainattua saman sarjan kuppeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sähän oon ajatellut ;) Mut joo, tuo teema olis kyllä helposti muunneltavissa ja aina saatavilla. Mut raaskiiko sitä? On meinaan ihan hinnoissaan... Katotaa mitä sitä oikein keksii. Miks sitä ei oo sillo nuorempana tajunnu käydä keräilee jotai astiastoa... :D

      Poista
  4. Meiltä löytyy valkoista Teemaa ja on todella kestävä, muunneltava ja aina saatavilla oleva sarja, joten pointsit valkoiselle Teemalle! :)

    VastaaPoista
  5. Tässä on itsellä rippijuhlat tulossa ja eksyin tuolta googlen kautta tänne blogiisi :D Noh sanoisin että toi valkoinen astiasto ois todella upea! Jos sä haluat säväyttää vähän vieraita hienostuneella astiastolla niin osta vaan se. :) Ja kato kuppien rikkomisen ynnä muun sellaisen yhteydessä neuvo: Älä koske niihin anna miehen hoitaa ^^ Ja jos kosket niin käsittele VAROEN.

    Mistä muuten löysit nuo valkoiset astiat? Mitä sarjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ylempi sarja on Villeroy&Boch ja sitä saa mm. Stockmannilta. Alempi sarja taas Iittalan Teemaa, jota saa mm. Citymarketeista ja Tarjoustaloistakin.

      Joo, pitääkin antaa miehen räpeltää astioiden kanssa, niin rikkoessaan hän saa aina ostaa uuden tilalle ;D

      Poista