Movies pt. 8

tiistaina, elokuuta 07, 2012

Nyt lomalla ollaan otettu hurja spurtti elokuvien katselussa ja nyt olisikin aika taas pistää ajatuksia jakoon. Tässä siis aikamoinen määrä :)


11-11-11    §§



Vaimonsa ja tyttärensä traagisen kuoleman jälkeen kirjailija Joseph Crone matkustaa Barcelonaan tapaamaan veljeään Samuelia ja hänen kuolevaa isäänsä. Perille päästyään hän huomaa kaiken olevan pahasti pielessä kun hän huomaa joutuvansa keskelle outoja tapahtumia ja joku tuntuu tarkkailevan häntä kaiken aikaa. Kaikkea tapahtuvaa tuntuu yhdistävän vain yksi asia, numero 11.

- Mä luulin, että me vuokrattiin tosi hurja kauhujännäri. Mieluummin olisin kuitenkin ollut katsomatta. Tämä ei herättänyt minkäänlaisia jännittäviä tuntemuksia pintaan vaan odotin koko ajan leffan loppua. Okei, säikähdin parissa kohtaa, mutta mä olenkin äärimmäisen helppo säikytettävä. Mutta se kunnon jännitys puuttui täysin. En siis suosittele.


GHOST RIDER 2 - KOSTON HENKI        §-



Johnny Blaze taistelee edelleen kiroustaan vastaan paholaisen palkkionmetsästäjänä. Kun salainen uskonnollinen lahko palkkaa hänet tehtävään, hän ei tunne olevansa valmis käyttämään Ghost Riderin voimiaan ja valtaansa jälleen kerran. Mutta tämä saattaa olla viimeinen tilaisuus vapautua paholaisen kirouksesta lopullisesti!

- Nou nou ja vielä kerran nou. Eka Ghost Rider oli vielä ihan hyvä, siinä oli ihan kohtuullinen juoni ja sitä jaksoi seurata. Tätä jaksoin katsoa melkein puolet, mutta sitten painui silmät väkipakolla kiinni. Ja mua ei edes väsytänyt kun alettiin tätä katsomaan! Eipä tykännyt tuo mieskään. Me ei kumpikaan katsottu tätä edes loppuun. Tää oli oikeesti huono.


PRINSESSA MONONOKE      §§§+



Vakavasti sairas Prinssi Ashitaka on matkalla kauas itään etsimään parannusta villisika-jumalan langettamaan kiroukseen, mutta joutuu yllättäen keskelle metsäneläinten ja raudan takomiseen erikoistuneen Tataraban-klaanin välistä sodankäyntiä. Esiteollinen kaivosyhteisö on vallannut metsää, jota uhkaa kuolema hyväksikäyttäjien kynsissä. Ashitaka kohtaa sotatantereella Sanin eli Prinsessa Mononoken, susien kasvattaman ihmislapsen, joka johtaa metsäneläinten laumoja. Taistelun ohessa Ashitaka törmää salaperäiseen joukkioon, joka haluaa tappaa peurajumala, Shishi-Gamin, koska uskoo siten saavuttavansa kuolemattomuuden. Samainen Shishi-Gami on ainoa, joka pystyy vapauttamaan Prinssin kirouksesta. Ashitaka joutuu pulmalliseen välikäteen ja rauhanrakentajan asemaan.Hayao Miyazakin mestariteos Prinsessa Mononoke sijoittuu Japanin keskiajalle, Muromachi kaudelle, mutta taustalla näkyvät ohjaajalle ominaiset ekologiset teemat. Piirrostyyli on loistokasta, taistelukohtaukset intensiivisiä ja tyynet jaksot huikaisevan kauniita. Elokuva on Ghiblin ensimmäisiä, jossa käytettiin käsinpiirretyn animoinnin apuna tietokoneita, etenkin voimakkaissaliikekohtauksissa. Rakenteeltaan Prinsessa Mononoke on Miyazakin eeppisin elokuva, kattaen laajoja seutuja ja erilaisia yhteisöjä historiallisessa viitekehyksessä.

- Tää oli vähän erikoisempi leffa, mitä on koskaan tullut katsottua. Ihan mielenkiintoinen, vaikka luulinkin tätä ihan lastenpiirretyksi. En tiedä minkä ikäisen antaisin tätä katsoa, melko raakakin joissain kohdissa. Mukavaa vaihtelua "normaaleille" valinnoille. Kannattaa katsoa, mikäli iskisi omaan makuhermoon.


SHERLOCK HOLMES 2 - A GAME OF SHADOWS   §§§½



Holmes (Robert Downey Jr.) ja Watson (Jude Law) palaavat valkokankaalle tässä jännittävässä uudessa toimintaleffassa. Tällä kertaa salapoliisit ottavat mittaa suurimmasta vihamiehestään, professori Moriartystä, ja matkaavat halki Euroopan pyrkiessään estämään taitavan rikollisen suunnitelmat maailmanherruudesta.

- Mukavaa ajanvietettä. Tää oli aika paljon samanlainen kuin ykkösosa. Vitsit samanlaisia ja toimintaa yhtälailla. Niksu ei tästä niin hirveästi tykännyt niin kuin ei ykkösestäkään. Eli jos olet katsonut ykkösen ja tykkäsit, saattaa tämäkin olla sulle sopiva pätkä.


THE DARKEST HOUR   §§½



Toiminnantäyteisessä sci-fi -trillerissä ryhmä nuoria amerikkalaisia on vierailulla Moskovassa, kun muukalaislaji hyökkää kaupunkiin ja syöksee heidät keskelle epätoivoista selviytymistaistelua. Näkymättömät, puhtaasta energiasta koostuvat olennot muuttavat säälittä kohtaamansa ihmiset tuhkaksi pelkällä kosketuksellaan. Pieni ryhmä selviytyneita, apunaan vain oma rohkeutensa ja kekseliäisyytensä, yhdistää voimansa omalaatuisen venäläistiedemiehen kanssa, jolla saattaa olla ratkaisu avaruusolentojen ylivoimaa vastaan. Mutta ajan käydessä vähiin ja ryhmän menettäessä toivoaan, heillä on todennäköisesti vain yksi mahdollisuus pelastaa itsensä...ja planeettamme!

- Mulla on yksi sana tälle, imelä. Näyttelijä suoritukset todella onttoja, ei välittynyt mitenkään tunnelmat katsojalle asti. Ja juoni niin ennalta arvattavissa. Osasin sanoa jo alussa, kuka kuolee ja kuka ei. Välillä jopa oikein ärsytti. Kyllähän tämän katsoi, mutta kertaluontoisesti vaan.


SOTAHEVONEN   §§§§



Sotahevonen kertoo koskettavan tarinan uskollisuudesta, toivosta ja sinnikkyydestä niin Englannin idyllisellä maaseudulla kuin ensimmäisen maailmansodan riepottelemassa Euroopassa. Se on kertomus siitä, miten nuori Albert kesyttää ja kouluttaa hevosen nimeltä Joey ja miten heistä tulee erottamattomat ystävät. Kun kohtalo kuitenkin johdattaa kaksikon eri teille, tarina seuraa urhean hevosen uskomattomia edesottamuksia sodan melskeessä. Se kuvaa, kuinka monin tavoin tuo sankarihevonen mullistaa kaikkien kohtaamiensa ihmisten elämän - niin brittien ratsuväen kuin saksalaisten sotilaiden sekä ranskalaisen maanviljelijän ja tämän lapsenlapsen - kunnes kertomus saavuttaa kouraisevan huipennuksensa keskellä Ei-kenenkään-maata.

- Mä kävin vuokraamassa tämän yksi ilta itselleni viihdykkeeksi, kun Niksulla oli auton huoltohommia kaverinsa kanssa. Ehkä ihan hyvä, sillä mulla oli kyynelkanavat totaalisen auki ja vollotin kuin pieni likka. Sama se mitä eläintä "sattuu", niin minä itken. Olihan tämä kovin naiivi, mutta mitä voi Disneyn elokuvilta odottaa. Tämä kesti reilun kaksi tuntia ja se meni mulla ainakin ihan huomaamatta. Mä tykkäsin ja pieni tyttö minussa toivoi, että itsekin löytäisin joskus moisen pollen itselleni.


REUNALLA   §§§§



Uskallatko ottaa seuraavan askeleen?Vankikarkuri Nick Cassidy ilmestyy yhtäkkiä pilvenpiirtäjän reunukselle New Yorkissa. Aikooko hän hypätä? Pian kaikkien tiedotusvälineiden ja koko kaupungin huomio kiinnittyy Nickiin. Ja kun kaikki katsovat ylöspäin, kukaan ei huomaa ovelaa ryöstöä, joka tehdään kadun toisella puolella. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa? Pääseekö poliisipsykologi Linda totuuden jäljille? Ja onko Nickillä oikeasti jokin aivan toinen suunnitelma?

- Sam Worthingtonilla on aika mukava ääni ;) Pelkäsin leffan olevan yksitoikkoinen, kun suurimpana kohtauspaikkana oli talon seinällä reuna, jossa mies seisoi. Elokuva olikin kovin mukaansa tempaava ja yllättikin monessa kohtaa. Hyvä toimintapätkä.


TINTIN SEIKKAILUT - YKSISARVISEN SALAISUUS   §§§+



Hergén luomat ikoniset hahmot, ympäri maailmaa rakastettu nuori reportteri Tintti ja hänen uskollinen koiransa Milou, herätetään henkiin kansainvälisessä hittielokuvassa Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus. Saatuaan käsiinsä räjähdys-herkkää salaisuutta kantavan pienoismallilaivan Tintti ja hänen ystävänsä joutuvat napit vastakkain hirvittävän roiston kanssa. Matkan jatkuessa avomeriltä Pohjois-Afrikan aavikoille tarinan jokainen käänne johdattaa katsojat yhä syvemmälle jännityksen, vaarojen ja seikkailun maailmaan.

- Tää vuokrattiin vähän asenteella "kokeillaan", mutta yllättikin positiivisesti. Tintti hahmona ei kamalasti innosta, nuori tyyppi joka on hurjan fiksu ja ratkaisee hurjatkin mysteerit, mutta tämä oli silti hyvä. Osa hahmoista oli hauskoja, osa taasen ärsyttäviä. Olikin ihan kiva kokeilu. Silti miellän tämän enemmän lastenelokuvaksi, vaikka itse aikamoinen pentu vielä saatan ollakin ;)


CHRONICLE  §§½



Todista mieltä taivuttava kronikka yliluonnollisten voimien tuomasta vallasta ja kun tilanne karkaa käsistä. Kolme lukio-opiskelijaa tekee uskomattoman löydön, jonka seurauksena heille kehittyy yliluonnollisia voimia. He pystyvät siirtämään esineitä, murskaamaan autoja ja jopa lentämään. Mutta voimien vahvistuessa, kasvaa myös heidän pimeät puolensa. Harmittomien pilojen antaessa tilaa yhä vaarallisemmille hurjasteluille, sinkoutuu poikien elämä yhä enemmän pois heidän hallinnastaan, edeten kohti vääjäämätöntä, mieltäräjäyttävää kliimaksia, joka jättää sinut haukkomaan henkeäsi!

- No joo, kyllähän tän katsoi. Ideana ihan jees, mutta mutta. Jos tykkää Blair Witch Project kuvaustyylistä, niin saattaa tykätä tästäkin. Vaikka ei tässä niin pahasti oltu kuvattu kuin siinä, mutta mua ei sytyttänyt juuri lainkaan. Pisteet tulee ehdottomasti juonesta, joka kyllä jätti mut melko kylmäksi. Niksu tykkäsi enemmän kuin minä. Silti, ei jää ainakaan mun historiaan mitenkään merkittävänä pätkänä.


KEINOJA KAIHTAMATTA - THIS IS WAR   §§§§½



Chris Pine (Star Trek) ja Tom Hardy (Yön Ritarin Paluu) sekä Oscar® -voittaja Reese Witherspoon tähdittävät kovatempoista cocktailia täynnä tiukkaa toimintaa sekä kutkuttavan kaistapäistä komediaa. CIA agentit ja samalla parhaat kaverukset FDR (Pine) ja Tuck (Hardy) rakastuvat kummatkin samaan naiseen, kauniiseen ja ihastuttavaan Laureniin (Witherspoon). Laurenin pähkäillessä kumman körilään valitsisi - FDR ja Tuck aloittavat eeppisiin mittoihin yltävän taistelun Laurenin sydämestä, apunaan viimeisen päälle viritetyt vakoojan taitonsa sekä työnantajansa hienoin huipputeknologia. Paras vakooja voittakoon!

- Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä! Tää oli ihan huippu mahtava, hauska, hömppä, toiminnallinen, rakkaustarina ja ihana. Vaikka tää tuli jo katsottua, on mun pakko ostaa tää omaksi. Mä sanoisin, että tää vois mennä teille jokaiselle, jotka tykkäätte Sinkku Elämästä. Tässä on aika hauska rakkaustarina, vaikka mä luulin, että me vuokrattiin hurja toimintapätkä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan ja sit tuutte kertomaan mulle, että mitä tykkäsitte. Vai olinko mä mahdollisesti ainut. :D Niksukin tykkäsi, vaikka melkoista hömppää välillä olikin. Tästä jopa löytyi mies mun top5 ;)


Olettekos te katsoneet joitain näistä, tai kiinnostaisiko joku? Tulkaahan kertomaan omia mielipiteitänne :)


lainatut tekstit: filmtown.fi
kuvat: google.fi haulla

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mitään en näistä oo nähny, ja toi Holmes on ainut jota oon edes ajatellu et ois kiva nähdä. Mut nyt kyllä täytyy laittaa tuo Keinoja kaihtamatta muistiin, kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinoja kaihtamatta kyllä suosittelen ihan ehdottomasti! Mä hykertelin ja hihitelin ihan hurjasti sen aikana :D Niksukin taisi nauraa enemmän mulle ku leffalle. Mä tykkäsin siitä kyllä ihan hurjasti. Ja jos tykkäsit ekasta Holmesista, nii sit kannattaa kattoo tääkin :)

      Poista