French manicure

tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Pitkästä aikaa mulla on kynnet taas oikeasti huolletut ja melkoisen pitkätkin. Olen lakkaillut niitä huolella ja koettanut varoa, etten katkoisi niitä. Kesäkynnet siis saatu kasvatettua :) Olen kovasti kaivannut tynkäkynsien aikaan ranskalaista manikyyriä ja kun kävin sitä toteuttamaan, huomasin valkoisen Hennesin manikyyrisetistä ostetun valkoisen lakan olevan kuin räkää. Hennesin lakka oli muistaakseni ihan hyvä silloin kun sen otti käyttöön, mutta todella hidas kuivumaan. Joten uusi valkoinen lakka piti käydä ostamassa. Päätin kokeilla tuota melko uutta MNY Maybelline-sarjan valkoista ja tykästyin. Lakka maksoi Robin Hoodissa vain 3,50€ ja ajaa asiansa erittäin hyvin. Kuivuvuuskin on ihan kohtuu hyvä. Ja hieman perinteisestä poiketen, hileinen lakka alle.


kuvat: Janet

Mä vetelen lakat ihan vaan vapaalla kädellä ja huomaahan sen lopputuloksesta. Ei ole ihan tasainen tuo valkoinen raja, mutta kelpuutin sen kuitenkin. Tykkäättekö te raskiksesta?

Nyt kun kynnet on taas sellaiset, että mielelläni niitä lakkailen ja koetan pitää kunnossa, huomasin lakkakokoelmassani aivan kammottavan aukon. Mulla on kesäisiä kynsilakkoja todella vähän, jos ollenkaan! Mun täytyy ihan ehdottomasti alkaa ostella söpöjä ja hempeitä kesävärejä, eihän tästä muuten tule mitään. Kokoelmassani on vain "hassuja" värejä ja hileisiä lakkoja todella paljon. Kaikki pastelliset ja hempeät värit puuttuu. :(
Kuinka paljon kynsilakkoja nainen tarvitsee, että kokoelma on täydellinen? :D

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kauniit kynnet :) Mä teen myös aina vapaalla kädellä noi tipit ja kyllä se lopputulos on aina tarpeeksi hyvä. Tästä postauksesta tulikin mieleen että voisin tehdä myös itselle tänään mutta keltaisilla tipeillä ja nudella pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milma :) ♥
      Mulla on ollut niitä tippi tarrojakin, mutta olen todennut ne työläisemmiksi, entä vapaalla kädellä hiukka tarkemmin työskentelyn. Oo, pistäpä kuvaa tuollasesta yhdistelmästä :) Pitää nähä ennenku ite uskaltaa kokeilla :D

      Poista