Saadaan ainakin salaattia

perjantaina, kesäkuuta 08, 2012

Kyllä noissa istutuslaatikoissa jotain tapahtuu :) Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että jotain alkaisi paljastua. Ja niinhän sieltä tulee. Jotain hyvää saadaan siis omasta penkistä :)



Lupaavalta näyttää ainakin salaattien osalta. Istuttaja on tainnut heitellä siemenet ihan miten sattuu, kun tummasalaatti on vihreän kanssa ihan sekaisin. Tärkeintä, että jotain siellä sentäs tapahtuu :)


Näyttää tuo sipulikin hyvin puskevan. Laitoin vain neljä sipulia ja kaksi niistä on venähtänyt jo hurjasti. Kyllä niistä toisestakin kahdesta alkaa pikkuhiljaa päitä näkyä.

kuvat: Janet

Jos nyt yhtään muistan lapsuudesta, miltä perunan viherosa näyttää, niin kyllä sitäkin taidetaan saada :) Tuollaiset pienen pienet alut sieltä jo näkyy osasta. Laitoin yhdeksän pottua maahan. Osasta tai ainakin siis näin uskon, on tulossa.

Harmillisesti porkkanat ei ole näyttänyt mitään elonmerkkejä. Rikkakasvit kyllä valtaa samantien kaikki tyhjät paikat. Tai no ei niin tyhjätkään. Pitänee tutkia, miltä porkkanan viherosa näyttää, että uskallan rikkaruohoja nyppiä pois. Pitäkää siis peukkuja, et niitäkin tulisi.

Ihanaa kun on perjantai ja vapaat alkoi jo. Mukavaa viikonloppua teillekin :)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mulla on vielä kaikki hyötykasvit laitamatta tonne partsille, pitäs nyt ryhdistäytyä kun yleensä tässä vaiheessa siellä kasvaa jo vaikka mitä.

    Ihanaa kun on omat salaatit ja yrtit kasvamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi ihanaa saada omasta maasta herkkuja. Nää on mun ensimmäiset kokeilut, joten toivotaan, että näistä tulee herkkuja ihan syötäväks asti :)
      Laitahan säkin herkut kasvamaan :)

      Poista
  2. Hienoa satoa jo! :) Minä vasta viime viikolla siemenet laitoin, näinköhän sieltä tulee mitään :S Ja muutama päivä sitten kun menin kastelemaan niin oli joku pikku puutarhuri käynyt kaivelemassa pari kuoppaa sinne :D :D Porkkanoita sais kyl tulla, ne olis niiiin hyviä omasta maasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin ihan yllättynyt, että nuo salaatit ovat ottaneet kasvaakseen todella hyvin :) Mä pidän peukkuja, et sullakin tulee satoa!
      Voi noita sun pikkuapureita ♥ Mä rääyn aina tarpeeks kovaa, et meillä tiedetään pysyä poissa ;)
      Porkkanoita odotan minäkin eniten :)

      Poista