Arki tuli

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Se löi vasten kasvoja viiden jälkeen, kun kello soitti.
Olisi tehnyt mieli vetää vain peitto pään yli ja jatkaa unia rakkaan kainalossa.
Uni oli todella huonoa koko yön. Kaikki pienetkin äänet, jotka normaalisti rauhoittavat, saivat hermoni riekaleiksi ja unen katoamaan kokonaan. Herätyksessä olisi kyllä uni jatkunut.
Ei, pakko oli nousta. Vielä oli hämärää, syksy siis pahasti tuloillaan.
Koirakin tiesi sen tulleen, ei tykännyt aamulenkistä vaan veti kamalalla kiireellä kotia päin.
Edes tee ei maittanut.
Kuinka kurjaa oli laittaa työtakki päälle.
Meinasin jopa myöhästyä, mikä ei todellakaan kuulu tapoihini.
Onneksi kello näytti olevan puolellani ja hidasteli työmatkan.
...kerkesin.

Pelotti istahtaa työkoneen ääreen.
Jotenkin odotin, että tuuraaja olisi joko jättänyt hommat tekemättä tai ainakin pahasti vajaaksi.
Huoneenikin oli sotkuinen, höh.
Pikkujuttuja, mutta tänään ne suututti.
Onneksi koneen auettua sain huokaista helpotuksesta, hommat hoidossa.
Pehmeä lasku ei kuitenkaan ollut.
Siltikin selvisin.

Se ahdisti ja harmitti kovasti kyllä eilen. Todella kovasti, varsinkin tällaista tunneihmistä.
Itkuhan siinä pääsi...
Onneksi pääsin hetkeksi pakoon rakkaan kainaloon ja sain painaa pääni hänen olkaa vasten.
Sekä koetin käyttää hyvää neuvoa hyödykseni ja koetin piristää itseäni nettiostelulla.
Talvikengät olivat muutenkin hakusessa, joten miksei nyt.
Piristi hetken, mutta hetki ei ollut pitkä.

Se nyt vaan tuli...
se ARKI...

kuva: nelly.com

Muutama tunti töissä ja olo kuin ei olisi koskaan edes ollut pois. Selvisin ja mielialakin alkaa hieman kohentua. Tätähän tää elämä vaan on. Töitä on pakko tehdä, vaikka kiinnostusta ei olisi. Tällä hetkellä mua ehkä kuitenkin harmittaa eniten se, että lomalla jäi niin paljon asioita tekemättä mitä olimme suunnitelleet. Kaikki kyläilyt, joka kesäiset huvipuisto käynnit, auringonotto, uiminen...jne. Suurin tekemisemme taisi olla remontti ja siitä kyllä tuli todella hyvä mieli. Ainakin töistä on nyt hurjan kiva palata kotiin, kun siellä on paljon viihtyisämpää. Onneksi kaikki tästä vielä iloksi muuttuu, tai ainakin kovasti yritän siihen uskoa :D

Nyt siis palattu arkeen ja liikunnatkin palaavat. Viime viikko mennään samalla kuin sitä edellinen.... ---viivalla---. Oikeastaan huomaan tämän liikkumattomuuden kehossani melko inhottavalla tavalla. Olen todella jumissa, selkää pakottaa ja niskat kivikovat. Tänään siis toivon mukaan pääsen urheilemaan (pelkään kovasti migreeniä, sillä se osaa aina tällaisina päivinä tunkea päälle) ja pikkuhiljaa nää jumitkin alkaisivat aueta. Tää pelkkä paikallaan istuminen ei kyllä tällä hetkellä auta asiaan.
Ja tosiaan, nyt kun arki tuli, on aika palata myös tiiviimmin seuraamieni blogien seuraan. Jotain "hyötyä" sentäs arjestakin ;)

Millä keinoin te selvisitte arjen tulosta? Otitteko sen vastaan jopa ilolla vai pelkkänä kylmänä tosi asiana?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Voi eiii :( Niin tutut fiilikset, mulla oli ihan yhtä paska olo kun itse palasin töihin ja eka viikko varsinkin tuntui ihan kamalalta. Toinen meni jo helpommin ja työt tuntui taas ihan noh jos ei kivoilta niin ok.

    Tsemppiä, kyllä se siitä ja joo tiedän että tää tsempin toivotukset ei auta yhtään tai mua ei ainakaan auttanut mutta silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Vaikkei tsempit aina tunnukkaan mielessä ihan kybällä niin silti niistä tulee hirmuisen hyvä mieli. :)
      Nyt pitää tähän arkeen vaan koettaa luoda kaikkea ihanaa töiden ohelle, josko se siitä :)

      Toisaalta kiva tietää, ettei ole fiiliksiensä kanssa yksin, mutta en mä kyllä kellekään toivos tätä harmitusta.

      Poista
  2. Löysitpäs kivat kengät ;)
    Oivoi, mulla ei paluu arkeen ihan noin koville ottanut, ehkä se helpotti kun tiesi että kivaa on tulossa arjenkin keskelle. Vaikkakin tiedän kyllä jo nyt että jahka syksy vähän vielä etenee niin kyllä harmittaa, kesä vaan niin on mun juttu. Mutta tehkää tekin jotain pikku suunnitelmia, on ihanaa kun on jotain mitä odottaa :) Toivottavasti helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikein hämmästyin miten kivat olikaan ja jossain muussakin blogissa näin näistä tykättävän ;)
      Ole vaan onnellinen ettei ottanut yhtä koville :) Kesä on myös mun juttu. Paljon pirteämpi olo ja hirveesti haluis tehdä kaikkee. Talvella pimeessä käyn jotenkin "vajaalla".
      Pitäis kyllä tehdä jotain suunnitelmia mitä odottaa. Vaikka mennä viikonlopuksi kyläilemään kun lomalla ei kerennyt.
      Ja toivotaan et helpottaa. Tai pahin on jo kyllä ohi :)

      Poista
  3. Oli pakko tulla kurkkaamaan, että onko olo yhtään helpottanut.
    Onneksi en tällä kertaa kokenut työhön paluuta noin raskaana, mutta oman pääkopan vuoksi teen jatkossa joka toinen vk 4 pvää töitä, jotta olisi 1 päivä enemmän harrastuksille ja asioille joista ttykkää.. Varsinkin syksyllä masistelen pimeyttä, joten ystävät on extra tärkeässä asemassa niinä hetkinä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua ihanaa ♥ :)
      Samaa yritän täällä omassa työssäni, tai siis että saisin tehdä joskus kotona etäpäiviä. Se varmasti piristäisi mieltä kun ei tartte sentäs joka päivä raahautua työpaikalle asti. Mutta kyllä olo on jo nyt helpottanut. Tätähän tää elämä on. Töitä on vaan pakko tehdä.

      Poista