Niinhän sitä sanotaa, ettei elämässään saisi katua mitään, mutta valitettavasti mulla on sellaisia asioita.

Ensimmäisenä mieleeni tulee se, että miksi aikoinani lähdin lukioon? En ole koskaan ollut mikään himo opiskelija ja tästä syystä mulla sitten lukio jäikin kesken. Voi kun olisi ollut fiksu ja mennyt ammattikouluun. Onhan mulla toki koko elämä aikaa opiskella, mutta helpompaahan se olisi ollut, jos olisin nuorena oppinut niin ei tarvitsisi nyt enää miettiä koulutusta. Elämä nyt vain kuljetti näin.

Mua kaduttaa myös se, että olen tutustunut vääriin ihmisiin. Miten tällaista voi edes katua? Mistä mä tiesin millaisia ihmisiä ne olivat kunnes tutustuin. Tai ehkä lähinnä kadun sitä, että olen ollut niin sinisilmäinen monen ihmisen kanssa. Onneksi tästä oppineena osaan ehkä tunnistaa ne "ei minulle sopivat" tyypit.

Mua kaduttaa se, että olen jättänyt monta hyvää harrastusta jatkamatta. Nuorena tosiaan harrastin niin kilpatanssia kuin napatanssiakin. Kilpatanssin ura tyssäsi siihen, ettei poikaparia löytynyt ja napatanssista ehkä kasvoin vain pois. Ei tulisi enää mieleen keikutella itseään vähissä pukeissa. Ja harmittaa myös se, etten saanut jatkettua ratsastusta niin, että olisin päässyt ihan kilpailemaan. Ja liikunta ylipäänsä. Jos olisin nuorena harrastanut sitä, niin nyt ei ehkä olisi niin vaikeaa.

Mä kadun myös joka ikistä riitaa, joita elämäni aikana olen aiheuttanut/ollut osallisena. Kuinka turhia ne kaikki olivatkaan ja tuottanut niillä pahaa mieltä niin itselle kuin muillekin, mutta näiltähän ei elämässä vaan vissiin voi välttyä ja jokaisesta riidasta on kuitenkin tullut opittua jotakin.



Elämää pitäisi kuitenkin yrittää elää niin, ettei kadu sitä mitä on tehnyt. Ja näin kyllä varmasti yritänkin elää. Vastoinkäymisiä tulee aina, mutta niistä vaan selvitään ja toimitaan niin, ettei tarvitse katua mitään! :)

Onko teillä jotain mitä kadutte?