Liikunnat vko 5 ja pulinaa

maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Voi kuulkaas, kun eilen touhuttiin miehen kanssa oikein reippaina ja nyt on petivaatteet ja sohva kokenut yli -20 asteen pakkasen ja bakteerit sun muuta saaneet kyytiä. Pakkanen tuli sulatettua ja siivottua muutenkin koti taas oikein puhtaaksi. Enhän mä siinä tohinan keskellä edes kerennyt tulla bloggailemaan. Mut nyt on hyvä mieli, kun sai kaiken tehtyä vaikkei aikaa oikeastaan jäänyt muulle.

Lauantai päivä MP-messuilla oli kiva, eikä sieltä lähdetty tyhjin käsin kotiin. Mamma köyhtyi kyllä, mutta rakkaani sai upean jutskan, josta kyllä tulossa juttua :) Messuilta ajeltiinkin sitten kyläilemään veljeni perheen luokse ja voi kuinka ne lapset onkaan ihania. Kotimatka höpötettiin heistä ja kuinka oltiinkaan ikävöity ♥ Mun ihana suloinen rakas kummityttö jo viihtyi mieheni sylissä tosi hyvin, vaikka aiemmin ollaan vähän (jopa aika paljon) jänskätty :) Tästäkös mieheni oli ihan sulaa vahaa ja kotona sainkin kuulla, kuinka tytöllä on lumoavat silmät ♥

Viikonloppu oli niin ihana ja kyllä sitä vapaata vaan jää aina näin maanantaisin kaipaamaan ihan kauheesti. Väsymys meinaa ottaa vallan ihan totaalisesti. Mutta kuitenkin, eilenhän mun piti jo tulla pistämään liikuntapäiväkirjaa, mut en tosiaan kerennyt joten tässä.

Ma: Zumba 1h
Ti: Tallityöt 1h ja ratsastus pakkasessa 30 min
Ke: Sali 1h
To: Sali 1 h 10 min
Pe: Spinning 1h
La: - (Messuilla ja kaupoilla kävelyä 4h)
Su: - (Siivouspäivä)

Kyllä sitä taas jotain on tullut tehtyä, vaikka olis voinut tehä vaikka enemmänkin.

Ja perjantaina lähti tilaukseen Members.comista ihanat housut. Otin kahdessa koossa ja toivotaan, että toiset edes olis sopivat.

kuva: kaapattu members.com

Mun mielestä nuo on aikas mageet, mitäs te tykkäätte?

Näin maanantai jäätävyyden takia, ei juttu taaskaan luista (koskas se luistaiskaan?:D) ja työt painaa päälle, joten en kerralle toivotaan parempaa tekstiä.
Mukavaa viikonalkua!

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Hyvännäköiset on kyllä pökät!
    Enkä olekaan ikinä tuollaisesta puodista kuullut, uskaltaiskohan mennä vilkaseen.. :D

    VastaaPoista
  2. maisamiisa: Tuonne pitää "anoa" jäsenyyttä, suosittelen! Ei siis missään tapauksessa ole ostopakkoa vaikka liittyy. Tuonne tulee paljon erilaisia tuotteita hyvillä alennuksilla, ihan merkkutuotteitakin alella. Ja näillä tuotteilla on lyhyet myyntiajat, olikohan 4 päivää/tuotemerkki. Käy ihmeessä liittymässä :)

    VastaaPoista
  3. Oot taas ollt ahkera noiden liikuntojen kanssa, ei voi muuta kun ihailla. Omat lenkit jäi viime viikolla kahteen kertaan + yksi kuntopyörä puoltuntinen ja kahden tunnin keilaus.

    Ja noi housut, mageet ! Koska ihmeessä siellä on ollut tommosia myynnissä ? :o

    VastaaPoista
  4. Milma: Kiitos :) Jotenki tutuu ku lukee noita omia ja toisten, et mä olisin ollut kovin laiska liikkumaan. Mut sähän oot ollut niin paljon töissä etten yhtää ihmettele, jos et oo kerenny liikkuu.

    He noita housuja on vieläki siellä, Nelly Trend osastossa, mut ei oo koossa XS mikä olis varmaa sulle hyvä. Niitä on kyllä sinisenäkin. Mä tilasin M ja S, et toivotaa toisen koon ees olevan sopiva. Jos S on pieni, nii olisitko halunnu?

    VastaaPoista
  5. Mulla on mennyt nyt jotenkin ihan ohi toi Nelly Trend homma :o toisaalta hyvä sillä oon säästökuurilla :D Yea right !

    Voisin miettiä noita housuja, oikeestaan yritän olla ostamatta nyt mitään mut katsotaan kun ne tulee sulle, siihen kuitenkin hetki menee ja mun mieli voi muuttua ;D

    VastaaPoista