Ruukut

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Sain eilen sähköpostiini ilmoituksen, että nyt olisi All You Need Is White-blogin arvonnasta voittamani ruukut saapuneet meidän kukkakaupaan lahjakortteineen. Pitihän se heti töiden jälkeen kurvailla ne hakemaan. Mä ihan säikähdin pakettien kokoa. Niin siis kuinkas isoista ruukuista olikaan kyse? :O Hyvä että sain niitä edes mahdutettua Nissanin riisikuppiini. :D


Innoissani aloin tutkailemaan kukkakaupan tarjontaa, mihin voisin saamani lahjakortin kuluttaa, mutta päätin olla viisas ja mennä ensin kotiin purkamaan ruukut ja tutkailemaan niille paikkoja.


Hertsileeri ku olikin pari isoa ruukkua! (niin enhän toki ollut lukenut niitä cm kokoja siitä kuvasta, en toki :D) Nyt tulee tilaongelma vastaan. Koitapa nyt sit löytää tästä meidän pienestä pesästä sopiva paikka tuolle jättiruukulle :D Tare sai toimia koonnäyttäjänä, että saatte vähän vertauskuvaa.



Eli ne on isot, kun Tare ei istuessaankaan ole isompi. Ruukut ovat muovia ja olisin ehkä toivonut niiden olevan hieman paksumpia, mutta nättejä ovat silti. Nyt siis etsimään niille paikkoja täältä pesästämme. Olenkin ehkä keksinyt tuolle isoimmalle jo oman paikan, mutta katstaan nyt mitä mieheni kanssa keksimme. Ja mikä mielestäni tosi kivaa on se, että noitahan voi tuunailla vaikka tarroilla. Pinta on juuri sellainen, että sisustustarrat varmasti tarttuvat hyvin. Siis nättejähän ne ovat noinkin, mutta jos haluaa jonkun pienen twistin :)

kuvat: Janet

Lahjakortti siis käy kaikissa Interfloran kukkakaupoissa ja katsotaan mitä kivaa sillä sitten saa ostettua. :)

Sitä omakotitaloa odotellessa, sais ruukut vähän parempaa tilaa siellä. Rakastan tätä meidän pientä ensimmäistä omaa pesää ihan tajuttoman paljon, mutta kyllä välillä sitä tilaa kaipaa enemmän. Onneksi kohta on kevät ja voi alkaa sisustamaan tuota nykyisin mootoripyöräpajana toimivaa kesähuoneterassiamme.

Ihanaa kevään odotusta vaan teillekin tähän lumiseen tiistai päivään ♥

p.s. Tänään on varmaan pidettävä lepopäivä. Mä olen edelleen ihan kuollut siitä Wiillä pelaamisesta ja eilinen Zumbakin oli rankkaa näillä lihaksilla :D

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Ihanat ruukut, todella ! Aika isoja kyllä nuo muutama mut etköhän sä niille paikan keksi :) Laita kuvia sitten kun ovat käytössä.

    VastaaPoista
  2. Milma: Tosiaan, tuo isous hämmästytti mutkin :D Juu, pistän kuvia, kun paikat on löytyneet :)

    VastaaPoista
  3. ai kauhee ku sain nauraa, kiitti piristyksestä :D
    oli mullakin hiukan raahaamista noissa ku kävin ne kotiini hakemassa :D

    mä ajattelin nuo isoimmat laittaa kesällä pihalle, terassille, ulko-oven viereen jne. ne odottaa sitä varastossa, ei mahtunu sisälle mihinkään :D

    ja mikä loistava tuunausidea vaikka mustalla sisustustarralla/-tekstillä tms. !!!

    VastaaPoista
  4. S: Kiva jos piristi <3 Mut hitolainen ku oikeesti säikähdin :D

    Mä kans suunnittelin ihan samaa. Kesällä sopii niin nätisti pihalle tai terassille. Kunhan tuo lumentulo nyt vaan lakkaisi ja kesä tulisi :)

    Munkin mielestä melko loistava idea, vaikka itse sanonkin ;) Ja tuo pinta on varmasti onnen omiaan niille. Ei muuta ku tarroja bongailemaan :)

    VastaaPoista
  5. Oi nuo ruukut on kyllä TOSI kivat! *kade* ;)

    VastaaPoista
  6. Iiiihanat ruukut, tuollaisia tosi isoja olen haeskellut jo viime kesänä. Onnea vielä!

    VastaaPoista