Uutuudet ja liikunnat vko 7

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Heippa vaan taas pienen tauon jälkeen. Menipähän viikonloppu taas vauhdilla ja mun osalta myöskin osittain kipeenä. Onneksi lauantaina kerettiin ukko kullan kanssa touhuta, mutta eilinen mulla meni pahan migreenin kourissa. Nyt on ollut pitkä jakso päänsärkyä. Reilu pari viikkoa vaihtelevaa kipua. Tämä on myös vaikuttanut mun liikuntaan, mikä on tosi syvältä. Ja se kipu on vielä syvemmältä. Tosiaan, heräsin eilen yhdeksältä kauheaan pääkipuun. Päätin ottaa pikkasen lääkettä ja menin sohvalle odottelemaan sen vaikutusta. Tiesinhän mä sen, ettei siitä mitään apua ole, mutta pakko oli koittaa. Vihdoin 11 pintaan nousin ja tein aamiaista. Ei se kipu mihinkään hävinnyt, ei koko päivänä. Mä siis makoilin lähes koko päivän. Meni yks vapaa ihan hukkaan :( Ei tää olo vieläkään ole parhaimmasta päästä, parempi kuitenkin kuin eilen.

Lauantaina lähdettiinkin miehen kanssa vähän shoppailemaan. Eipä oltukaan vähään aikaan käyty. Melko tyhjin käsin lähdettiin kotiin. Käytiin vain syömässä, herkuteltiin oikein kunnolla ja jotain pientä kotiin viemistäkin. Musta tulikin The Body Shopin kanta-asiakas ja olisin ollut valmis tyhjentämään kauppaa vähän enemmänkin.


kuvat: Janet

Uutta käsisaippuaa jo valmiiksi ennen mangontuoksuisen loppumista, Banaani shampoo ja hoitsikka sekä näyte suklaavartalovoista ja tuoksusta Love ETC... Mun oli ihan pakko ostaa nuo banaani hiustenpesuaineet, kun tuoksu oli niin huumaava. Olen niitä jo aiemminkin tuoksutellut ja nyt oli pakko kotiuttaa. Teki mun hiukset todella kiiltäviksi, mutta olisin kaivannut ehkä hieman enemmän selvyyttä tähän herkästi takkuavaan tukkaani. Mut tuo tuoksu on kyllä niin ihana, että varmasti jää käyttöön.

Ja lauantai iltana mentiin miehen kanssa vielä liikuttamaan heppoja, kun eivät olleet päässeet koko päivänä ulos. Varsa oli edellisenä päivänä keksinyt pistää aitauksen langat uusiksi ja karata. Eihän isompi silloin yksin jää. Niitä oli otettu kiinni tunteja, kunnes olivat luovuttaneet. Mä sitten pistin miehen selkään, että opettelee sitä laukkaamista enemmän ja mä juoksentelin varsan kanssa perässä. Sain kyllä hyvän lenkin :D Eli kiva päivä meillä oli, mut tuon sunnuntain olisin voinut haluta olla terve. Ehkä ens viikonloppuna sitten. Nyt kaivataan lomaa oikeasti ja paljon!

Tässä nyt kuitenkin viimeviikon melko säälittävät liikunnat.

Ma: - (kova pääkipu)
Ti: Sali 1h 15min
Ke: Sali 1h
To: Tallityöt 1h 30min, ratsastus 1h
Pe: Lenkki 40 min
La: Lenkki (varsan talutus) 1h
Su: - (kova päänsärky)

Ja päätähän siis on tosiaan särkenyt koko pari viikkoa jo vaihtelevalla kovuudella.

Mut mites teillä meni viikonloppu? Kerkesittekö te touhuta?
Mukavaa viikonalkua :)

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Onko sinulla ihan todettu migreeni? Todella harmillista että se rajoittaa tuolla lailla tekemistä.. :(

    Kivoja ostoksia olet ostanut Body Shopista - itse viime kerralla pyörittelin myöskin käsissäni siellä shampoo ja hoitsikka -pulloja, mutta vielä ne jäivät hyllylle odottelemaan. Ehkäpä ensi kerralla sitten ostan kokeiluun :)

    VastaaPoista
  2. Karoliina: Kyllä mulla on ihan todettu migreeni. Tosi paljon eri lääkkeitä on tullut ala-ateelta asti kokeiltua. On tullut vissiin van niin kovat toleranssit lääkkeisiin, ettei enää mikään vaikuta :/ Tää on oikeesti niin pyllystä!

    Joo, mä kans odottelen seuraavaa käynti kertaa, et voi taas ostella kaikkee ihanaa. Ja nyt kun on kanta-asiakas niin saa kaikkia etuja :)

    VastaaPoista
  3. Ai ette pitkään aikaan ole käyny shoppaamassa, tuntuu että koko ajan teille jotain uutta kivaa ilmestyy;)
    Meidän viime viikko meni eka lipsun kuumeillessa ja sitten Luksun oksu/ripulitaudissa ja jälkimmäinen ei vieläkään terve.
    S viettää talvilomaa lapsosten kanssa kotona ja mä lueskelen blogeja töissä;) XD
    -Skeit

    VastaaPoista
  4. Skeit: No ei oltu pitkään aikaan käyty :D Ainakaan kahteen viikkoon :D Normaalisti harvase viikonloppu käydään :D

    Voi lapskullat ♥ Tätskä lähettää hirveesti tervehtymispusuja pikkuisille :* Voi kun tervehtyisivät pian!
    No kiva ku toiset saa lomailla, itekin kaipaan ihan sikana! Ja sullakin vissiin ihan helppoa ;) Hirmusesti haleja teille ♥

    VastaaPoista
  5. Äh ton sun päänsäryn kanssa, tosi kurjaa :( Mut täytyy kyllä sanoa et ihanasti sä jaksat silti elellä ja olla suht normaalisti. Mä lamaannun siitä yhdestäkin harvinaisesta migreenistä ihan totaalisesti pariksi päiväksi.

    VastaaPoista
  6. Voi hitsit tota sun kipuilua, kurjaa :S Ja hirmu hyvin oot jaksanu liikkua siitä huolimatta! Kateeksi käy..

    Banaanishampoo kuulostaa kyllä aika hurjalta :D Täytyy käydä tuoksuttelemassa joku kerta, ei kylläkään ihan vielä ettei tule liikaa houkutuksia siellä ihanien purnukoiden keskellä..

    VastaaPoista
  7. Milma: Sanos muuta, tää on tosi rasittavaa! Kyllä mäkin välillä lamaannun ihan totaalisesti, silloin ei tosiaan pysty muuta kuin maata viileässä ja pimeässä ja käydä välillä halailee pönttöä. Mut toisaalta, jos se migreeni tulis vaan sen kerran ja sit olis ohi vois olla mukavempaa, kun tää kokoaikanen aaltoilu hiljempaa ja kovempaa särkyä. Kyllä musta tuntuu, etten jaksa ees elellä ihan normaalisti vaan laiskasti :D

    maisamiisa: No sanos muuta, hitsin pää! Ja kiitos, kyllä mulla on huono omatunto, et olisin liikkunut huonosti...

    Mut voi kuule kun tuo banaanishampoo on ihanaa, käy ihmeessä tuoksuttelemassa. Mun hermoja se ainakin kutkutteli ;) Mut siellä tulee kyllä himo ostella kaikkea :)

    VastaaPoista