Hulluilta päiviltä

lauantaina, huhtikuuta 13, 2013

Koti tuntuu todella hiljaiselta. Melillä loppui työharjoittelu torstaita ja tänään hän lähti ajelemaan kohti kotia. Jotenkin sitä tottui yhteen lisäasukkiin tässä neljän viikon aikana. Siis anteeks, menikö kuukaus todella näin nopeasti? Tuntuu siltä, kuin Meli olisi tullut meille vasta eilen, mutta nyt hän lähti takaisin kouluun. Tää ajankulku on muuten edelleen ihan syvältä. Vaikka koti tuntuikin välillä todella ahtaalta meille kolmelle, mutta sopu sijaa antaa. Nyt me sit ollaan täällä taas oman perheen voimin, hassun hiljaista.

Mutta tosiaan, mä taas kerran uskaltauduin Hulluille Päiville. Oikeasti mun piti mennä vaan mennä kuluttamaan aikaa, ennen kuin PartyLite kokous alkoi, joten mikäs sen kivempi tapa kuluttaa aikaa, kuin kaupoilla kierrellen. Olihan sitä populaa Stockalla kuin missäkin suuremmassa kaupungissa, joten kävely oli välillä vähän haastavaa. Monet eivät kunnioita kanssa olijoita, mutta minkäs sille teet. Koetin olla mahdollisimman huomaamaton ja nopealiikkeinen, vaikken edes ollut oikeastaan etsimässä mitään tiettyä. Kunhan silmät seilasi ja koettivat etsiä jotain mielenkiintoista. Mun ei oikeasti pitänyt ostaa yhtikäs mitään, mutta jotain kuitenkin tapahtui. Mä menin katsomaan, josko olisin taas Niksulle vienyt uuden Peak Performancen hupparin, mutta jäljellä oli enää harmaita ja harmaa häneltä löytyy jo. Viereisellä pöydällä oli sitten naisten versiot ja ajattelin, että josko sitä nyt edes kokeilisi, miltä ne vaikuttaa mun päällä. Virhe!  Sovituskopissa multa taisi tippua jokunen mutteri ja ruuvi päästä, sillä kävelin sen kummemmin miettimättä hupparin kanssa kassalle. Se oli vaan niin ihana, laadukkaan tuntuinen ja halvempi kuin normaalisti. En kyllä olisi koskaan voinut kuvitella, että maksaisin hupparista edes 50€, mutta nyt kuitenkin pääsi jotenkin kummallisesti käymään niin, että maksoin jopa enemmän.

STOCKMANN Peak Performance huppari 69,90€

Kyllä mä lahjaksi muille voin ostaa kalliimpiakin, mutta itselleni en vaan raaski. Nyt kuitenkin oli niin hyvä alennus, että en voinut muuta :D Tykkään tosta hirmuisen paljon, mutta nyt pelkään, etten vain raaski käyttää sitä. Valkoinen on vielä arka väri, mutta siitä lilan sävyisestä en tykännyt niin paljoa. Tykkäättekö te Peakin huppareista?

Olisin keksinyt kyllä muutakin ostettavaa, mutta lopulta piheys iski niin kovaa tuon hupparin ostamisen jälkeen, että pidin lompakon nyörit tiukasti kiinni. Tai ainakin siihen asti, kunnes näin nuo Methodin siivoustuotteet.

STOCKMANN Method lattiapesuaine 5,30€ yleispesuaine 4,90€

Mä olen Skeitillä nuuskutelut tuota lattianpesuainetta monta kertaa ja rakastan tuota mantelin tuoksua. Se on niin hyvä! Lattiat kaipaavatkin tällä hetkellä pesua todella kipeästi, kun kolme ollut sotkemassa ja tuolta ulkoa kantautuu kuraa niin paljon. Mä meinasin hamstrata noita puhdistusaineita enemmänkin eri sortteja, mutta päädyin ennemmin ottamaan vain tuon yleispuhdistajan. Piti tänään jo siivoilla Melin lähdettyä, mutta me ollaan otettu melko löysästi koko päivä. Josko sitä kerkeisi huomenissa vaikka vähän siivoilemaan. Odotan innolla uusien tuotteiden kokeilua.

Kävittekös te ollenkaan Hulluilemassa vai jättäydyttekö suosiolla kotiin noilta hulinoilta? Ja jos kävitte, niin mitäs teille lähti mukaan?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Mä yritin netistä yhtä nahkalaukkua mutta sivu suun meni -ehkä parempi niin :D
    Noita Methodin aineita oon kans monasti miettiny et voisi kokeilla, mutta toistaiseksi jääny kauppaan. Mut varmasti on siivous paljon mukavampaa noilla ku perus fairylla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Methodit tuoksuu niin hurjan hyvälle! Suosittelen, siivousinto kasvaa edes pikkasen. Meikä tarttee siihen meinaan motivaatiota lisääviä juttuja :D

      Poista
  2. Peakin hupparit on kyllä tosi laadukkaita. Mä omistan monta, liian monta. Ihan hirvee ajatella että niihin on menny oikeesti yhteensä nelinumeroinen luku...Mulla on lähestulkoon aina töissä huppari, ja sattuneista syistä mä joudun myös pestä niitä varsin usein. Ne kestää pesua pesun perää, ei kulahda tai nyppyyny. Teit varsinaisen löydön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä yhdyn sanoihisi. Meidän perheestä löytyy niitä nyt 5, Niksulla kun on jo neljä. Ei ole muuttunut pesussa kertaakaan mihinkään suuntaan. Ne on laadukkaita. Joskin aivan liian kalliita.

      Poista
  3. Iik minkä hintanen huppari. :D Onhan se kyllä kivan näköinen ja taatusti ihanan pehmoinen.. Hassua, saatan laittaa farkkuihin rahaa, mutta kaikissa urheilullisissa vaatteissa silti säästelen ja ostan jostain mega-alesta 20e..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! On kyllä ihan yli kallis! Mut niin ihana :D Mä oon vähän joka vaatteen kanssa, et aleista tai halvimmat kelpaa... mullahan ei ole edelleenkään niitä kunnon urheilukenkiäkään... Maksaa liikaa :D En mä kyllä pysty farkkuihinkaan tuhlaamaan. :D Laukkuihin kyllä :D

      Poista