Kynsilakkojen säilytys

tiistaina, huhtikuuta 09, 2013

Mä voisin mennä vaikka heti tänään uudelleen Melin ihanaan ja rentouttavaan kasvohoitoon. Tämähän oli vasta toinen kerta koskaan, kun olen käynyt kunnon kasvohoidossa ja rehellisesti voin sanoa, että Melin käsittelyssä oli niin turvallinen olo. Okei, varmasti sitä lisäsi se, että ollaan sukulaisia, mutta Melin rauhallisen määrätietoiset otteet ja tapa tehdä sai mut todella rentoutuneeksi. Olisin oikeasti voinut nukahtaakin, ellei me samaan aikaan oltaisi pölisty kaikkea maan ja taivaan väliltä. Normaalisti Melillä menee kuulemma kasvohoidon tekoon 45 minuutista tuntiin, mutta mä sain nauttia tästä ihanuudesta melkein kaks tuntia! Samalla sain värjätyt kulmat ja ripsetkin. Oli ihan uudistunut olo naamassa hoidon jälkeen. Rehellisesti, olisin mielelläni maannut toisetkin kaksi tuntia putkeen.

En ole ihan sata varma missä järjestyksessä Meli mitäkin teki, mutta suurin piirtein jotenkin näin. Ensimmäisenä Meli puhdisti kasvoiltani päivän meikit ja hieroskeli kasvojani. Hän laittoi myös jonkin kuorinnan kasvoilleni, joka pikkasen nipisteli ja tuntui tehokkaalta. Hän poisti ne kasvoiltani jollain vesi-imurilla tai mikä lie onkaan. Seuraavaksi hän kysyi saako kasvoiltani puristella noita epäpuhtauksia ja voitte vaan arvata meikän vastauksen. Meli sanoi, että se voi tietysti vähän sattua, mutta siihen mä kyllä olen valitettavasti tottunut. Ensin sain jonkin lämpöisen, ihohuokosia avaavan, pyyheen yms. kasvoilleni ja sen annettiin hetken olla. Sitten alkoi puhdistus. Pakko myöntää, että vähän kyllä jännitti. Jännitys osoittautui ihan turhaksi, sillä Melin tasaiset ja määrätietoiset liikkeet oli niin rentouttavia. Eikä mua sattunut yhtään! Tuntui oikeastaan todella hyvältä kun oikein tunsin epäpuhtauksien poistuvan. Sitten Meli kysyi, että saako poistaa neulalla noita ihon alle jääneitä finnejä, taitavat olla miiluja nimeltään ja mä meinasin kieltää koko homman. Sana neula meinas saada mut jo nousemaan penkiltä karkuun. Suostuin kuitenkin, koska nuo pienet kovat finnit eivät lähde itse puristamalla mihinkään suuntaan vaan siihen tarvitaan tosiaan neula avuksi. Kaiken lisäksi ne olivat linnouttauneet tuohon silmänympärille ja tämä oli oikeasti mulle iso juttu. Ei siis auttanut muu kuin vain ottaa härkää sarvista ja kohdata neula :o Niin, mikä neula? Enhän mä tuntenut mitään, ehkä todella pienen nipistyksen, ja kun en katsonut millainen neula on kyseessä, niin en osannut pelätäkään. Jes, niistä inhottavista luufinneistä päästiin eroon :) Seuraavaksi sain kultanaamion, joka vielä imeytettiin hapella kasvoilleni. Siitä laitteesta pääsi välillä sellaisia pieruääniä ja Melin kanssa repeiltiin. Kysyinkin, miten hänellä pysyy pokka muiden asiakkaiden kanssa, niin kuulemma pitää välillä oikein taistella, ettei repeä nauruun :D Sitten sainkin ihanan kasvo, dekoltee ja niskahieronnan. Ihan kuin olisi taivaassa ollut. Melillä oli vielä niin lämpimät kädet, että sai samalla lämpöhoitoakin. Loppuun vielä suklaanaamio, joka sai aikaan hirmuiset suklaahimot aikaan. 

Mä en voi muuta kuin kehua tuota tyttöä! Toivottavasti pistäisi joskus oman firman pystyyn tai ainakin jatkaisi noita kosmetologin hommia, sillä yks vakituinen asiakas hänellä ainakin olisi :) Melin työharjoittelu loppuu ja tällä viikolla, mutta jotain juttua olen kuullut, että jalkahoito kotona tehtynä voisi vielä odottaa :) Tätä siis odotellessa.

Mutta se siitä eilisestä ihanuudesta. Päästetääs tänään ilmoille taas sellainen postaus, joka on kiltisti odotellut tuolla luonnoksien puolella jo melkoisen tovin. Joku teistä saattaakin muista, kun vessaremontin alkaessa kerroin tämän metallisen säilytysboxin tunnearvosta ja pähkäilinkin, että mihin saisin sen uusiokäyttöön. Mietin, että laittaisin sinne tuotteita, jotka odotteleen pääsyä testailuun, mutta totesin sen olevan siihen hommaan hitusen pieni. Parin rasvaputelin jälkeen se olisi ollut jo ihan täynnä. Blodiaivoja piti raksuttaa tovi jos toinenkin ja puhtaammaksi jynssätty boxi odotti tehtäväänsä.


Kynsilakkoja siirrellessä tajusin, että nehän eivät enää mahdu niiden nykyiseen säilytyskoriin, vaan niille pitäisi hommata parempi säilytys. Ping!, idealamppu syttyi. Mullahan oli täydellinen boxi niitä varta vasten odottamassa. Skeitiltä saama erittäin tunnearvoinen boxi pääsi siis täydelliseen käyttöön.


Vai mitä sanotte? Eikös aika osuva säilytys kynsilakoilla ja kynsitarvikkeille. Pieni "ylähylly" kannattelee pikakuivattajat ja muut erikoiset huolto tai kynsikoristelu tarpeet. Lakat sitten tuolla pohjalla. Miten noita onkin alkanut kertymään noin reippaasti? :D Mä olen ainakin kovin iloinen boxin uusiokäytöstä ja näin on helppo lähteä vaikka tekemään kynsikoristelua Skeitille itselleen, kun nappaa vaan boxin mukaan :) Mii laiki :)

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Kuulostaa kyllä taivaalliselta. Voisin käydä kasvohoidossa vaikka päivittäin.. =D

    Eikö nuo luufinnit tarkoita paikallisesti kuivaa ihoa? Ainakin mieheltä ne lähtee, kun kunnolla rasvaa niitä kohtia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :) Arkeen vähän rentoutusta. Harmi vaan, kun on niin kallista joka paikassa :(

      Joo, näin Meli selitti, että kuivasta ihosta johtuu. Ihmettelen kyllä, kun melko rasvainen iho mulla on. Eikä kyllä rasvaamallakaan ole kadonneet. Sun miehellä on hyvä iho, jos ne noin lähtee :)

      Poista
  2. Luufinnejä, eli miliumeita taitaa juurikin tulla pintakuivaan ihoon. Ainakin minulta niitä saa aina poistella kasvohoidon yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miliumeita, niitähän ne olikin eikä miiluja :D Pintakuiva iho mulla on kyllä näin talvisin. Onneksi ne saa kuitenkin poistettua.

      Poista
  3. oih, kuulostaa ihan unelmalta tuo saamasi kasvohoito. Mäkin olen vaan kerran elämässäni käynyt kasvohoidossa, kun sain sinne lahjakortin. Miten sitä ei omalla rahalla muka raaski mennä vaikka olis niin ihanaa.. :/

    Ja ihana tuo boxi! Voisin säilyttää sitä vaikka tyhjänä jossain hyllynkulmalla, tosin ei epäilystäkään etteikö sinne jotain täytettäkin löytyisi :D

    VastaaPoista
  4. Sullahan on kätsä säilytyspakki lakoille, mulla on vähän vastaava mutta suurempi, missä säilytin lakkoja ennen. Se oli sellainen Bauhausin työkalupakki (:D ) missä oli osastoihin jaettu alakerta, mutta se jäi tosiaan jo pieneksi, oho... :P

    VastaaPoista