Movies pt. 10

torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Eilen oli kyllä niin touhun täyteinen päivä, etten mitenkään vaan kerinnyt tulla postailemaan. Ensin töissä sai taas tapella ah niin ihanan asiakkaan kanssa, että siihenhän se koko päivä sitten menikin. Töistä suuntasin Hulluilemaan. Mitään ei pitänyt sieltäkään ostaa, mutta kummallisesti sitä rahaa kuitenkin paloi. Sen jälkeen olikin Partylite kokous ja sieltä pääsin kotiin vasta puol kymmenen. Olin ja olen edelleenkin aivan puhki. Tääkin päivä menyt lentäessä. Meinasi jäädä tämäkin postaus tekemättä, mutta pakko oli tulla :D Ajatukset ei kylläkään jaksa pyöriä päässä, vaan taas mulla on ihan sellainen zombie olo. Kai tää tästä taas, kun kohta pääsee nukkumaan. Palataan Hullari ostoksiin myöhemmin, sillä tänään ulos taas leffa arvosteluja, joskin vähän laihoja sellaisia. Mä nukun jo puoliksi :D


Resident Evil - Retribution     §§½


Umbrella Corporationin tappava T-virus leviää maapallolla muuttaen tavallisia ihmisiä eläviksi kuolleiksi. Sukupuuton partaalla olevan ihmiskunnan ainoa toivo on Alice (Milla Jovovich). Hän taistelee tiensä kaupunkien ja mannerten halki Umbrellan päätutkimuskeskuksen sisällä. Vanhat ystävät muuttuvat uusiksi vihollisiksi Alicen kamppaillessa pakoon, ja hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo.

- Resident Evil pelit, varsinkin kakkonen, on olleet joskus hirmuisen hyviä. Tykkäsin myös noista aiemmista Resident Evil leffoista, edes jonkin verran, mutta tää viimenen oli aika syvältä. Kyllähän sen katsoi, mutta jotenkin meni koko leffan pointti ihan ohi. Niin hyvä tää sit oli, et en edes muista. Milla Jovovich on kyllä näyttelijänä ihan jees, mutta ei sekään pelastanut tätä. En lähtisi suosittelemaan tätä, mutta kyllä tääkin jatko-osa oli katsottava. Aika plääh siis.


Puhdistus    §§


Vuosi 1992. Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan vasta itsenäistyneen Viron maaseudulla. Eräänä iltana Aliide löytää pihaltaan nuoren naisen, Zaran, joka pakenee hänet prostituution pakottanutta Venäjän mafiaa. Aliiden mieleen nousevat repivät muistot ja vuosikymmeniä vaietut traagiset tapahtumat, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, se on vain muuttanut muotoaan.

- Mä en ole mikään Suomi leffojen fani, en muista yhtäkään, josta olisin todella kovin pitänyt. Liian paksu Perhoseksi taisi joskus olla hyvä, mutta sen jälkeen ei koskaan ole ollut mitään todella hyvää. Suomi leffat on ollu vähän valjuja mun mielestä. Tää Puhdistus oli  kuitenkin pakko katsoa, kun sitä hehkutettiin niin kovin. Eipä ollut mun mielestä niin suuren hehkutuksen arvoinen, mitä tämä sai osakseen. Mielenkiinto katosi todella herkästi ja leffan hyppely ajasta toiseen oli välillä todella rasitavaa. Kyllä tässä elokuvassa tunnettakin oli, jopa välillä tuli oikein paha olo, mutta kaiken kaikkiaan tämäkin kuuluu siihen kategoriaan, että kerran kun katsoo. Äiti, joka kyllä suomifilkoista kovin tykkää, ei myöskään ollut tämän fani. Tämä ei vaan osunut meidän makuhermoon.


Looper    §§§§



Aikamatkustusta ei vielä ole keksitty vuonna 2044. Mutta 30 vuoden päästä tulevaisuudessa on. Se on laitonta toimintaa, jota hyödynnetään jätekuilun tapaan: loopin toisessa päässä odottaa palkkatappaja, looppaaja, joka pyyhkii historian uusiksi ja kokonaisen elämän näkymättömiin. Joe (Joseph Gordon-Levitt) on yksi parhaista looppaajista. Eräänä päivänä Joe tunnistaa uhrinsa olevan hän itse, 30 vuotta vanhempana (Bruce Willis). Alkaa takaaajo, jossa on lopulta liossa paljon enemmän kuin elämä - tai kaksi.

- Trailerin nähtyämme, piti oikein ottaa tämän nimi ylös, että muistetaan katsoa. Leffan idea oli mielenkiintoinen ja no hei, Bruce, kaikkien aikojen toimintaukko ;D Hirmuisen hyvät näyttelijäsuoritukset ja tykkäsin muutenkin näyttelijä valinnat. Välillä tuntui kyllä, että tipahdin kärryiltä, mutta nopeasti pääsi takaisin messiin ja tykkäsin kyllä alusta loppuun. Välillä häiritsi tuon päänäyttelija Gordonin maskeeraus, että näyttää enemmän Brucelta, mutta sen ei vaan saanut antaa häiritä. Katsottiin tää porukalla ja yksi meistä ei kyllä tykännyt pätkästä juur yhtään. Mutta mä kyllä suosittelen.


Taken  §§§§



Entinen salaisen palvelun agentti Bryan on muuttanut Los Angelesiin ollakseen lähellä hemmoteltua 17-vuotiasta tytärtään Kimiä, joka viettää äitinsä uuden miehen sponsoroimaa luksuselämää. Ex-vaimonsa painostuksesta Bryan suostuu vastahakoisesti päästämään Kimin matkalle Eurooppaan kaverinsa Amandan kanssa. Perillä tytöt joutuvat melkein heti albanialaisten roistojen käsiin, eikä Bryanin auta muuta kuin rientää Pariisiin. Hänellä on 96 tuntia aikaa pelastaa tyttärensä naiskauppaan erikoistuneiden rikollisten kynsistä..

- Niksu ehdoteli tämän katsomista mulle moneen kertaan, mutta jotenkin ajattelin leffan nimestäkin, että tää on varmaan joku aihan huono. En siis meinannut katsoa koko elokuvaa, mutta yksi ilta sit lopulta tylsyyksissään suostuin katsomaan. Voi hyvää päivää mistä meinasin jäädä paitsi! Mä olin melkein alusta alkaen kädet hiessä, silmät nauliintuneena telkkariin. Ihan hirmuisen hyvä pätkä. Mä jännäsin loppuun asti, että miten käy ja saatoin välillä huudellakin jännityksissäni. Olipa todella helppo käydä nukkumaan tämän jälkeen. Mulla pysyi sykkeet korkeella vielä pitkään leffan jälkeen ja tää jäi todella positiivisena mieleen. Kakkonen oli jo keretty julkaista, joten pakkohan oli jatkaa pian sen seurassa.
 

Taken2    §§§§-



Vuosi sitten Bryan Mills (Liam Neeson), entinen salaisen palvelun agentti, pelasti tyttärensä albanialaisen mafian näpeistä. Nyt erään kidnappaajan isä vannoo kostoa. Perheen lomamatkalla Istanbulissa Mills ja hänen vaimonsa joutuvat roistojen kynsiin. Millsin hallitsemille erikoistaktiikoille on jälleen käyttöä, mutta tällä kertaa tarvitaan muutakin: tyttären on astuttava isänsä avuksi.

- En pettynyt tähän kakkoseenkaan, vaikka välillä jatko-osat saattavat olla huonoja. Ei tää yltänyt ihan ykkösen tasolle, mutta ei paljoa sen jälkeenkään jäänyt. Edelleen jännitys katossaan ja jännitin alusta loppuun saakka. Mitä tästä oikein voi muutakaan sanoa, kuin katsokaa ihmeessä, tää ja ykkönen. Ältsin hyvät toimintajännärit.


House at The End of The Street    §§§



Eronnut Sarah ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Elissa ovat vihdoinkin löytäneet unelmien talonsa! Idylliin tulee säröjä, kun he kuulevat verilöylystä, jokatapahtui mystisessä naapuritalossa. Asiat eivät parane, kun Elissa alkaa tapailla verilöylyn ainoaa eloonjäänyttä. Toistaako menneisyys itseään? USA:n kuumin näyttelijä Jennifer Lawrence (Nälkäpeli) on jo loistanut toiminta- ja draamaelokuvissa. Nyt on aika kuulla, miten hän kirkuu!

- Vuokrattiin Niksun kanssa vähän läpällä tää leffa, vaikka vähän tunnetumman näyttelijän vuoksi toivoin, että tämä olisi ollut parempi kauhupätkä. Menihän tää vähän sellaisen teinikauhun puolelle, vähän niin kuin Tiedän mitä teit viime kesänä. Tää oli sellainen kauhuleffa, jossa en sulkenut silmiäni kertaakaan. Mähän olen tunnettu pelkuri. Niksu sanoi, että mä vuoropuhelin tätä katsoessa enemmän kuin näyttelijät itse, mutta mä en kyllä myönnä moista. Tässä oli niitä ärsyttäviä ja ennakoitavia kohtauksia melko paljon, joten saatoin jonkin verran mölytä, kun ärsytti. Söpö poikanäyttelijä tässä myös oli, mutta hänen osansa ei ollut hyvä. Enempää en kerro :D Tämänkin siis katsoi, mutta ei ansaiste paikkaansa meidän hyllyllä.


Red Lights    §½



Tom Buckley tutkii selittämättömiä asioita, ja hän elää paljastaakseen henkimaailman huijarit ja petkuttavat meediot. Legendaarinen ja kuuluisa selvännäkijä Simon Silver palaa 30 vuoden jälkeen parrasvaloihin, ja Tomin on pakko päästä paljastamaan hänet. Vanhemmat kollegat yrittävät varoittaa Tomia, mutta on jo liian myöhäistä. Tom on aloittanut hengenvaarallisen taistelun voittamatonta vihollista vastaan!

- Mulla meni niin hukkaan aikaa elämästä, kun katsoin tämän. Trailerin perusteella odotin todella mahtavaa ja pelottavaa elokuvaa, mutta pah! Näyttelijöidenkin perusteella olisi odottanut jotain mestariteosta, mutta yyh, olin niin pettynyt. Okei, säikähdin parissa kohtaa, mutta ne oli juurikin niitä säikytel kohtauksiakin. En suosittele. Tai kyllähän tän nyt kerran katsoi, mutta njäääh.


Laittomat   §§§§½


Veljekset, joista tuli lainsuojattomia. Lainsuojattomat, joista tuli sankareita. Bondurantin kolme poikaa (Shia LaBeouf, Tom Hardy, Jason Clarke) ja heidän uusi, kovapäinen apulaisensa (Jessica Chastain) pyörittävät kieltolain aikaan Franklinin piirikunnan tuottoisinta salaviinanpolttobisnestä. Paikalliset pitävät veljeksiä "lyömättöminä", mutta virkavaltaa paraikaa korruptioon syöksevä erikoisagentti (Guy Pearce) aikoo saada siivunsa toiminnasta, hinnalla millä hyvänsä. Kun veljistä nuorin, Jack (LaBeouf) saa maistaa kuolemanvaarallisen gangsterin (Gary Oldman) lääkettä, koko homma alkaa räjähtää käsiin. Uskomattomiin tositapahtumiin pohjautuva Laittomat on todellista legenda-ainesta!

- OMG, mii laikii soooou much! Kaksi ihanaa näyttelijä miestä, Hardy ja LaBeouf, huisin hyvät roolit jokaisella ja juoni piti mukanaan koko ajan. Tositapahtumiin perustuvat leffat on yleensä olleet ihan hyviä, mutta tää oli jotenkin niin hyvä! Nauroin, jännitin, itkin, nauroin vähän lisää ja ihastuin. Tää leffa tulee niin asustelemaan meidän hyllylle. Niksukin tykkäsi paljon. En mä tiedä mitä mä voin tästä enempää hehkuttaa. Tää osui ja upposi muhun ihan miljoonalla. Sain niin paljon tunteita aikaan yhden leffan aikana, joten se ansaitsee kyllä kaikki hehkutukset. Katsokaa ja ihastukaa tekin. Tom Hardy on ihQ ;D


Olettekos te näistä nähneet mitään? Mua kiinnostaa siis edelleen teidän mielipiteet :)
Nyt on pakko lähteä untenmaille, kun ajatus ei kulje enää yhtään. En edes tiedä mitä olen kirjoittanut :D Jos puhun jotain siansaksaa, niin pistetään väsymyksen piikkiin ;D


kuvat: google.fi haulla
lainatut tekstit: filmtown.fi

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Olen katsonut nuo kaikki muut paitsi tuon House at The End of The Street -leffan. Aikalailla kaikista muista tykkäsin, mutta tuo Resident Evil oli ihan surkea mielestäni :D

    VastaaPoista