Livbox - huhtikuu

perjantaina, huhtikuuta 12, 2013

Tiedättekö, mä sain juuri parin tunnin jalkahoidon. Kovettumat hiottu mahdollisimman olemattomiksi, kynnet saivat ihanan pinkin sävyn, rasvaus ja hieronta. Nyt kyllä jalkojen kelpaa. Tuntui kyllä niin äärimmäisen hyvältä. Seuraavaksi täällä alkaa tatuoinnin teko. Meli parantelee Niksun tatuointia, joten tänään varmasti valvotaan. Tai oikeasti mä taidan kyllä nukahtaa minä hetkenä hyvänsä. Tänään on ollut vähän kipeä olo ja sen vuoksi salille meno jäi väliin, kun oli päästävä päiväunille. Olo ehkä hieman parani, mutta jäseniä särkee. Toivottavasti en tule nyt kipeäksi. En jaksaisi sairastaa. Pidetään siis peukkuja, että menisi kökkö olo ohi.

Tässä kuussa tuntui, ettei Livboxia meinaa tulla koskaan. Ja sitten vielä kun sen saapumisilmoitus tuli, niin mulla oli koko ilta menoja enkä päässyt hakemaan sitä. Oli kuulkaas rankkaa odottelua :D Ja olettehan kaikki tietoisia, että Livboxin hinta tulee nousemaan toukokuussa tästä 13,90€/kk 15,90€/kk. Livbox tiimi kuitenkin rauhoittelee, sillä me jotka nyt jo tilaamme boxia ja he, jotka ennen tuota toukokuun 15. päivää boxin tilaa, saa jatkaa tuolla vanhalla hinnalla. Varmaa arvaattekin, että meikä jatkaa tilausta uskollisesti :)

Tääkin postaus menee melkein yön tunneille, mutta onneksi alkoi viikonloppu :) Aarreboxin kimppuun siis!


Tämän kuun boxin tuotteet keskittyivät pääosin silmiin ja tehän tiedätte, että tää oli mulle ehkä yksi mieluisimmista aiheista. Aah, silmämeikkejä <3 Boxin paperit ja nauha olivat tällä kertaa siniset. Mun mielestä on tosi kiva, että ne välillä muuttuvat, vaikka se kirkas vihreä onkin ihana väri! Mä säästelen noita silkkipapereita meinaan askarteluja varten. En mä tiedä mitä mä niillä keksin tehdä, mutta johonkin kivaan juttuun. Niin, siihen sisältöön.

Ainut tuote, joka ei niinkään ollut silmiä varten, on tuo Avènen Eau Thermal- terveyslähdevesi. Nyt saa nauraa, sillä niin mäkin nauroin kun luin tuotekuvauksen kokonaan. Mä meinaan luulin, että tuo on joku juotava vesi xD. Juu, varmasti olisi ollut todella terveysvaikutteista niin. Kyllä näitä mun blondiusjutut välillä hävettää kovaan. Tämä terveyslähdevesi olikin siis tarkoitettu kosteuttamaan ja rauhoittamaan ärynyttä ihoa. Tuotekuvauksessa kerrotaan, että tätä tulisi suihkuttaa kasvoille 15cm etäisyydeltä ja hetken vaikutuksen jälkeen tulisi kuivata hellävaraisesti taputtamalla. Tämän jälkeen kuitenkin vielä suositellaan lisäämään kosteusvoide. Sanoisinko, että mielenkiintoinen tuote. Mulla ei koskaan ole ollut mitään vastaavaa käytössä. Innolla siis odottelen, että mitä tämä apteekeista saatava tuote oikeastaan tekee.

Simple on mulle tuttu merkkinä, sillä mulla on ollut sen meikinputsauspyyhkeitä joskus käytössä. Hirveen kätsiä esimerkiksi matkalla, jos ei pääse kasvoja pesemään meikistä. Koska tässä boxisssa keskityttiin tosiaan silmiin, onkin tässä pussissa silmämeikinpuhdistustyynyjä. Odotan näiden kokeilua todellisella mielenkiinnolla. Mulla kun tuppaa kasvopesun jälkeen jäämään meikkiä silmien alle, joten josko tämä toisi helpotusta siihen ongelmaan. Katsotaan miten toimivat.

IIIiiiiiihh! Luomivärejä! Olin kovin onnellinen tästä Paesen luomiväri triosta. Ja värit ovat todella ihanat! Vaikka olisi mulle kelvannut millaiset värit hyvänsä, mutta tämä on oikein monipuolinen kolmikko. Toivon kovasti, että nämä olisivat pigmenttisiä värejä, sillä muuten menee ihana paletti aivan hukkaan. Ehkäpä jo huomenna pääsee kokeiluun? Mutta olen silti hyvin iloinen tästä tuotteesta :)

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Cliniquen High Impact Mascara. Tykkään taas ihan kympillä. :) Tästä olen muistaakseni ennenkin saanut näytteen, mutta en nyt ihan sata varmaksi sano. Tämä ripsari olisi ainakin paljon halvempi, entä nyt tuo uusin suosikkini YSL. Tämän ripsarin luvataan tuuheuttavan ja pidentävän rispiä ja näyttämään dramaattisesti runsaammilta. Runsautta ripsiltä kaipaankin, sillä kohtalaisen pituiset ne kuitenkin ovat. Eli kokeiluun vaan mahdollisimman pian. Toiset saivat tämän tilalla Cliniquen silmänymärysvoiteen. Olen iloinen, että sain mascaran, koska olen juuri kuluttamassa kyseisestä silmänympärysvoiteesta viimeisiä tippoja. Ihan hyvä voide, mutta ei mielestäni niin hyvä, kuin aiemmin Livboxissa tullut Louis Widmerin.

Olin hieman harmissani siitä, että tässä kuussa oli yksi tuote vähemmän entä aiemmin, mutta sisältö oli siltikin ihan huippu! Mä en ole vielä kertaajaan ollut pettynyt boxeihin vaan päinvastoin. Olen löytänyt jo niin kivoja tuotteita, että odotan koko ajan innolla tulevia boxeja. Näitähän olisi kiva saada vaikka viikon välein ;D Voi olla, että tila ja rahat loppuis kesken heti kättelyssä, mutta onhan tää yllätys niin kiva joka kerta. Mutta mitä te tykkäsitte sisällöstä tällä kertaa?


Nyt mä nostan nää hoidetut jalat takaisin sohvalle ja käyn nauttimaan ilta teestä. Ihanaa alkanutta viikonloppua myös teille <3

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Jalkahoito kuulostaa melkeinpä vielä ihanammalta kuin kasvohoito! Oih ja voih kuka hoitaisi mun koppurat..
    Hih, mäkin säästän aina ne silkkipaperit :D Mitään käyttöä en oo vielä keksiny mut raaski poiskaan laittaa ;) Annan sitte vaikka tutulle päiväkotitädille jos alkaa kaapissa ärsyttämään.
    Mäkin ihmettelin aluksi et eiks oikeesti oo ku neljä tuotetta, mut niistä taitaa kolme olla normikokoisia joten sinänsä ihan kiva. Tai tuota lähdevettä taitaa olla isommissakin pulloissa mutta tuo 50ml myös myytävä koko.

    VastaaPoista